Odotus ei onneksi venynyt maalivahti Connor Hellebuyckin ja Winnipeg Jetsin kannalta pidemmäksi. Hellebuyck oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan, mikä tiesi hänelle vasta kauden toista henkilökohtaista tappioputkea, mutta tiistaina tuli vihdoin se helpottava NHL-uran 300. voitto.

– Tuntuu hyvältä. Odotus alkoi häiritä minua hieman. En suunnitellut tätä tuolla tavalla, mutta kaverit pelasivat niin kovaa edessäni ja yleisö oli mahtava tänään. Tämä oli todella ikimuistoista, Hellebuyck iloitsi.

Winnipeg kukisti Nashville Predatorsin kotonaan 5-2. Hellebuyck torjui merkkipaaluvoitossaan 26 laukausta.

– Tiedän, että hieman petimme hänet muutaman kerran tuon 300. voiton suhteen, mutta oli todella siistiä, että hän sai sen, varsinkin tuolla tavalla. Hän teki muutamia todella tärkeitä torjuntoja lopussa, Winnipegin hyökkääjä Morgan Barron sanoi.

NHL-uransa 538. ottelussa esiintynyt Hellebuyck ylsi 300 voittoon kolmanneksi nopeimmin NHL:n historiassa. Kiireisempiä ovat olleet vain Andrei Vasilevski (490 ottelua) ja Jacques Plante (521).

NHL:n historiassa on nyt 41 maalivahtia, jotka ovat voittaneet vähintään 300 ottelua. Hellebuyck ohittaa lähiaikoina voittotilastossa muun muassa Tuukka Raskin (308) ja Kari Lehtosen (310) sekä todennäköisesti ennen kauden päättymistä myös Miikka Kiprusoffin (319). Mikäli syksyn tahti jatkuu myös kevään puolella, Hellebuyck saattaa yltää ennen ensi kesää kaikkien aikojen voittotilastossa jo 30 parhaan joukkoon.

– Pitkän aikaa vain pelasin, otin asiat päivä kerrallaan, pidin hauskaa, tein kovasti töitä ja yritin kehittyä. Kun tulee hieman vanhemmaksi tässä liigassa ja alkaa saavuttaa tiettyjä asioita, niin alkaa tajuta, että tekee hienoja juttuja. Tämä on ollut hyvä joukkue koko sen ajan, mitä olen ollut täällä, joten olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä ympärilläni on tapahtunut, 31-vuotias Hellebuyck sanoi.

Hellebuyck on palkittu NHL:n parhaan maalivahdin Vezina Trophylla kahdesti (2020, 2024). Hän saattaa hyvinkin täydentää "hattutemppunsa" tänä vuonna. Hellebuyckilla on tällä hetkellä NHL-ykkösveskarien paras päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo (2,08) ja toiseksi paras torjuntaprosentti (92,6). Nuo lukemat ovat parempia kuin hänen Vezina-kausillaan. Hellebuyck on tämän kauden osalta ykkönen myös voitoissa (25) ja nollapeleissä (5).

Hellebuyck ohitti aiemmin tällä kaudella 500 NHL-ottelun ja 40 nollapelin merkkipaalut.

WPG-NSH: Connor ja Scheifele juonivat Jetsille lisää etumatkaa

Alivoima pelasti Jetsin lopussa

Barron vei Winnipegin 1-0 johtoon reilun kuuden minuutin pelin jälkeen, ja puolustaja Josh Morrissey kasvatti Jetsin etumatkaa vain 16 sekuntia myöhemmin. Kyle Connor teki kauden 23. osumansa ja vei kotijoukkueen ensimmäiselle erätauolle 3-0 johdossa. Puolustaja Ville Heinola syötti Connorin maalin ja avasi kauden pistetilinsä.

Winnipegillä oli vain yksi ylivoimatilaisuus koko ottelussa, ja NHL:n paras ylivoimamiehistö (32,0 %) käytti sen hyväkseen, kun Gabriel Vilardi muutti lukemiksi 4-1 kolmannen erän alkupuoliskolla.

Nashville nousi vielä toistamiseen kahden maalin päähän ja pääsi sen jälkeen pelaamaan lähes puolitoista minuuttia viidellä kolmea vastaan. Winnipeg kuitenkin kesti, ja Nino Niederreiter iski helpottavan sinetin tyhjiin kaksi minuuttia ennen loppusummeria. Jetsin alivoimamiehet kestivät Predatorsin seitsemästä ylivoimasta kuusi.

– Alivoimamme oli loistavaa tänään. Nashville pääsi siinä hieman vauhtiin, mutta pidimme heidät ulkopuolella, näkölinjani pysyi auki ja teimme tärkeitä blokkauksia. Sain torjuttua ne harvat laukaukset, jotka tulivat läpi, Hellebuyck kiitteli.

Morrissey joutui jättämään kamppailun kesken loukkaantumisen takia, mikä tiesi isompaa roolia Heinolalle ja vasta kauden neljännessä ottelussaan esiintyneelle Dylan Coghlanille. Jetsin puolustajista olivat jo valmiiksi sivussa Dylan Samberg, Colin Miller ja Haydn Fleury.

– Ville ja Coghlan tekivät todella hyvää työtä. Joskus kun joutuu tuollaiseen tilanteeseen, ei ole mahdollisuutta ajatella, vaan sitä vain pelaa. Loistavaa työtä kaikilta viideltä pakilta, Jetsin päävalmentaja Scott Arniel kehui.

Nashville Predators v Winnipeg Jets

Tähtiveskarin ja fanien välillä hieno suhde

Hellebuyck on tottunut urakoimaan Winnipegin tolppien välissä. Kaudesta 2021-22 lähtien häntä enemmän otteluita on NHL-maalivahdeista pelannut vain Juuse Saros, joka torjui tiistaina kiekkoja kaukalon toisessa päässä. Hellebuyck on pelatuissa otteluissa tämän kauden ykkönen ennen Sarosta.

Hellebuyck on edustanut koko kaudella 2015-16 alkaneen NHL-uransa Winnipegiä. Jets varasi hänet kesän 2012 NHL Draftissa viidennellä kierroksella.

– Hellebuyck on ottanut Winnipegin vastaan ja Winnipeg hänet. On todella siistiä nähdä tuo yhteys, joka noin upealla pelaajalla on näin hienon kaupungin kanssa, Barron ihasteli.

Ja Hellebuyck tullaan näkemään Winnipegissä vielä kauan. Reilu vuosi sitten solmittu jatkosopimus pitää hänet Jetsissä kesään 2031 saakka.

– Se todisti, että hän rakastaa olla täällä. Hän rakastaa sitä, mitä Winnipeg ja Manitoba antavat, varsinkin kaikkea ulkoiluun liittyvää. Kolmesataa on hitonmoinen rajapyykki. On aina hienoa nähdä, kun pelaajat haluavat olla täällä ja kuinka fanit vastaavat siihen, Arniel sanoi.

Hellebuyck otti pelipaitansa rinnassa olevasta Jets-logosta kiinni, kun hänet julistettiin ottelun ykköstähdeksi kotiyleisön hurratessa.

– Yritin jakaa sen hetken fanien kanssa. He ovat olleet tässä mukana alusta lähtien. Yritin antaa heille palasen siitä tunteesta, jonka itse koin, Hellebuyck kertoi.

Helmikuussa Hellebuyck jättää hetkeksi sivuun tunteensa Kanadaa kohtaan ja pukee Yhdysvaltojen pelipaidan ylleen 4 Nations Face-Off -turnauksessa. Yhteys Jets-fanien ja Hellebuyckin välillä saattaa katketa muutamaksi tunniksi 16. helmikuuta, kun Yhdysvallat ja Kanada iskevät yhteen. Vääntö voi toistua turnauksen loppuottelussa.

Mutta sitä ennen ja sen jälkeen Hellebuyck ja Jets jatkavat matkaansa tähtäimessään Stanley Cup. Winnipeg on lukeutunut koko kauden ajan NHL:n kärkikastiin. Hellebuyckin juhlavoiton ansiosta Jets pysyi Central-divisioonan kärjessä.

Hellebuyckilla ja faneilla on lähiaikoina reilusti tilaisuuksia nauttia toisistaan, sillä Jets pelaa myös viisi seuraavaa otteluaan kotihallissa.

Aiheeseen liittyvä sisältö