GettyImages-2188554666

Lauantaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL), USHL:ssä ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Myöhemmin tässä kuussa 24 vuotta täyttävä Antti Tuomisto on ehtinyt reissata ikäisekseen jo paljon. Porilaispuolustaja on edustanut junioreissa kasvattajaseuraansa Ässiä, kantanut Suomen maajoukkuepaitaa sekä junioreissa että miehissä, voittanut Yhdysvaltojen yliopistomestaruuden Denverissä, pelannyt yhden kauden Liigaa TPS:ssä, tahkonnut sesongin AHL-jäillä ja piipahtanut myös "farmin farmissa" eli ECHL:ssä.

Tällä hetkellä Tuomisto luutii toista kautta Detroit Red Wingsin AHL-farmijoukkue Grand Rapids Griffinsin takalinjoilla. NHL-otteluita ei ole vielä tilille tullut, mutta tavoite on kuitenkin kirkkaana mielessä. Tuomisto on Griffinsin puolustuskalustossa joka paikan höylä.

– Yritän olla kärsivällinen, pitää intensiteetin kohdillaan ja työstää niitä pieniä asioita joka päivä, jotta ne olisivat vaadittavalla tasolla. Teen töitä eri rooleissa joukkueessa ja työstän pelini eri palasia, Tuomisto kertoi uudenvuodenaattona Grand Rapidsin verkkosivuilla.

Ja mikäpä on työstäessä, kun joukkueella menee loistavasti. Grand Rapids johtaa AHL:n Central-divisioonaa ja majailee koko liigan sarjataulukossa jaetulla toisella sijalla.

– Pääsimme vauhtiin heti alusta alkaen. Viime kaudella meni jonkin aikaa, että saimme kaiken toimimaan. Nyt pääsimme iskuun heti ensimmäisistä otteluista lähtien, ja se on ollut tärkein tekijä, Tuomisto taustoitti.

Tuomisto kirjautti uudenvuodenaaton ottelussa tehot 1+1. Maali oli hänelle kauden toinen. Grand Rapids pelasi menneen viikon kaikki kolme otteluaan Cleveland Monstersia vastaan ja voitti niistä jokaisen. Tuomisto vietti kahden pisteen iltaa kamppailuista keskimmäisessä.

– On mukavaa pelata samaa joukkuetta vastaan kolme kertaa peräkkäin. Meillä on vielä yksi ottelu jäljellä. Meillä oli etu, koska Monsters pelasi edellisenä iltana ja me emme. Käytimme sen hyväksemme. Olemme olleet samassa tilanteessa ja tiedämme, miltä se tuntuu. On tärkeää, että on energiaa heti alussa ja että pystyy käyttämään sen hyväkseen, Tuomisto näki.

Tuomiston joukkuekaveri ja pakkikollega Eemil Viro teki samaisessa uudenvuodenaaton ottelussa kauden ensimmäisen maalinsa. Viikon kahdessa muussa Cleveland-pelissä Griffinsin ykkösankarina hääri maalivahti Ville Husso. Hän päästi ensimmäisessä ottelussa yhden maalin ja piti toisessa nollan.

Hyryn AHL-pisteputki venyy ja venyy

Tuomisto ja Viro eivät olleet ainoat suomalaispuolustajat, jotka heiluttivat verkkoa menneellä viikolla. Chicago Wolvesin Aleksi Heimosalmi ilmeisesti ajatteli, että kun yksi suomalainen lähtee, niin toisen pitää nousta esiin. Kun Wolvesin hyökkääjä Juha Jääskä nostettiin NHL:n Carolina Hurricanesin riveihin, Heimosalmi merkkautti seuraavana iltana tehot 1+1. Hänen kauden kolmas osumansa oli samalla ottelun voittomaali.

Mutta kenelläkään suomalaisella ei ollut niin hauskaa kuin Texas Starsin Arttu Hyryllä. Hän teki ensin AHL-uransa ensimmäisen hattutempun, kirjautti seuraavassa ottelussa tehot 1+1 ja päätti unelmaviikkonsa NHL-debyyttiin Dallas Starsin paidassa. Hyry painelee AHL:n puolella tällä hetkellä komeassa 10 ottelun pisteputkessa.

Joakim Kemellin kausi on tehojen valossa ollut haastava, mutta nyt näyttää hieman paremmalta. Hän teki viikon ensimmäisessä ottelussaan kaksi maalia ja viimeisessä yhden. Milwaukee Admiralsin suomalaishyökkääjällä on nyt kasassa kahdeksan osumaa, mutta niistä viisi on tullut kahdessa ottelussa. Tämän viikon ensimmäinen osuma katkaisi 11 kamppailun mittaisen maalittoman jakson.

Kahden maalin viikkoa viettivät Syracuse Crunchin Jesse Ylönen (2+1) ja Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Ville Koivunen (2+0). Hyvään iskuun päässyt Ylönen on pelannut yhdeksän viime otteluaan piste per peli -tahdilla (4+5). Koivunen (7+16=23) kiipesi AHL-tulokkaiden pistepörssissä kuudenneksi. Kaikki viisi hänen edellään olevaa pelaajaa ovat jo tehneet NHL-debyyttinsä.

Verkkoa heiluttivat myös Rädyn veljekset. Abbotsford Canucksia edustava Aatu (1+1) on viettänyt aikaa NHL:n puolella, mutta on ehtinyt iskeä AHL:ssä nyt viisi osumaa. Tucson Roadrunnersin paitaa kantava Aku oli osunut edellisen kerran kauden toisessa kamppailussaan. Väliin mahtui 25 ottelun mittainen kuiva jakso. Maali on tietenkin aina maali, mutta tämä kuivuuden päättänyt osuma syntyi tyhjiin.

Viikon syöttöpalkinnot menevät Springfield Thunderbirdsin Aleksanteri Kaskimäelle (0+3) ja Manitoba Moosen Brad Lambertille (0+3). Kaskimäki (6+16=22) majailee AHL-tulokkaiden pistepörssissä yhdeksäntenä. Lambert (3+11=14) johtaa vaatimattomalla saldollaan joukkueensa sisäistä pistepörssiä, mikä kuvastaa AHL:n jumbosijalla konttaavan Manitoban surkeutta. Winnipegissä vietetäänkin erikoista kautta. Jets johtaa koko NHL:ää, mutta Moose vartioi farmiliigassa sarjataulukon väärää päätä.

Husso loistaa Grand Rapidsissa

Husso on menettänyt asemansa NHL:n Detroitissa, mutta farmin puolella hän on ollut kuningas. Suomalaisveskari on hävinnyt kauden kahdeksasta AHL-ottelustaan vain yhden. Yhteensä vain 14 maalia päästäneen Husson torjuntaprosentti on komea 93,5.

Menneellä viikolla kerran tolppien välissä esiintynyt Coachella Valley Firebirdsin Niklas Kokko on myös voittava maalivahti. Hän on hävinnyt 13 ottelussaan vain kahdesti varsinaisella peliajalla.

Tositoimissa nähtiin myös Calgary Wranglersin Waltteri Ignatjew, Bridgeport Islandersin Henrik Tikkanen, Wilkes-Barre/Scrantonin Joel Blomqvist ja Manitoban Kaapo Kähkönen. Ignatjew ja Tikkanen voittivat viikon ainoat ottelunsa. Blomqvist venyi kiekon eteen yhteensä 64 kertaa, mutta hävisi molemmat pelinsä jatkoajalla. Kähkönen puolestaan päästi kahdessa ottelussa yhteensä yhdeksän maalia ja joutui jälkimmäisessä vaihtoon ensimmäisellä erätauolla.

Maalivahti Aku Koskenvuon Harvard Crimson palasi lähes kuukauden mittaiselta joulutauolta Yhdysvaltojen yliopistosarjassa. Koskenvuo seurasi peliä jälleen sivusta. Hän on pelannut viimeksi marraskuun lopussa.

Yliopistojäillä nähtiin Western Michigan Broncosin puolustaja Joona Väisänen (0+2), Vermont Catamountsin hyökkääjä Joel Määttä (0+1) ja Denver Pioneersin hyökkääjä Samu Salminen. USHL-junioriliigassa pelaava Heikki Ruohonen jahtaa parhaillaan mitaleja nuorten MM-kisoissa.

Mitalijahdissa on myös useita Kanadan junioriliigojen suomalaisvarauksia, kuten esimerkiksi kaikki viisi Ontarion junioriliigan sinivalkoista pelaajaa. Päävalmentaja Jussi Ahokas sen sijaan johdatti perjantaina OHL:n Kitchener Rangersin viidenteen peräkkäiseen voittoon.

WHL-junioriliigan puolella Victoria Royalsin Markus Loponen teki kaksi maalia ja tarjoili yhden. Loponen (10+13=23) porskuttaa WHL:n tulokkaiden pistepörssissä kahdeksantena. Tositoimissa nähtiin myös Medicine Hat Tigersin Niilopekka Muhonen.

Ignatjew ja Jurmo komeilevat liigan kärkipaikalla

Hyry ja Jääskä tekivät NHL-debyyttinsä menneellä viikolla. Ylöspäin kutsun sai myös puolustaja Nikolas Matinpalo, joka pelasi kauden ensimmäisen NHL-ottelunsa Ottawa Senatorsissa.

Heimosalmi oli pelannut ennen tuota edellä mainittua voittomaali-iltaansa edellisen kerran 18. joulukuuta. Suomalaispuolustajista askiin palasi myös Utica Cometsin Topias Vilen, jonka edellinen ottelu oli niin ikään joulukuun 18. päivältä. Sinivalkoisista pelaajista ovat pidempään olleet sivuissa eri syistä Bakersfield Condorsin Roby Järventie (viimeisin ottelu 2.11.), Tucsonin Miko Matikka (6.12.) ja Lehigh Valley Phantomsin maalivahti Eetu Mäkieniemi (16.11.).

Hyry (14+12=26) nousi suomalaisten AHL-pistepörssin kärkeen. Hän on koko liigan tilastossa sijalla 20. Toivottavasti tästä alkaa sijoituksen jyrkkä alamäki, eli Hyry pysyy Dallasin NHL-miehistössä.

Hyryn perässä Suomi-pörssissä tulevat Lehigh Valleyn Samu Tuomaala (8+15=23), Koivunen (7+16=23), Kaskimäki (6+16=22), Coachella Valleyn Jani Nyman (9+9=18), Syracusen Niko Huuhtanen (8+10=18), Kemell (8+10=18), Ylönen (6+12=18), nuorten MM-kisoissa parhaillaan vaikuttava Rochester Americansin Konsta Helenius (6+11=17) ja Jääskä (7+9=15).

AHL:n sarjataulukon kärkikolmikosta löytyy suomalaisedustusta. Ignatjewin ja puolustaja Joni Jurmon Calgary (47 sarjapistettä) pitää kärkipaikkaa hallussaan. Kakkosena tulevat Heleniuksen Rochester (43) sekä Tuomiston, Viron ja Husson Grand Rapids (43).

Aiheeseen liittyvä sisältö