Finland and United States players shake hands following the IIHF World Junior Hockey Championship gold medal game

Nuorten MM-kisat päättyivät sunnuntaina Kanadan Ottawassa mitalipeleihin. Maailmanmestaruuden voitti Yhdysvallat, MM-hopeaa otti Suomi ja MM-pronssia Tshekki.

Seuraavassa on kymmenen poimintaa turnauksesta.

Nuoret Leijonat ylitti itsensä joukkueena

Nuorten MM-kisat vilisevät taitavia nuoria pelaajia, joita totta kai löytyi myös Suomen joukkueesta. Suomen ryhmä ei kuitenkaan ollut täynnä ensimmäisellä kierroksella NHL:ään varattuja tai sellaiseksi povattuja pelaajia, joista on kohistu jo pitkään ennen turnausta. Nuorten Leijonien joukkue oli ennen kisoja melko nimetön.

Suomen kollektiivi oli kuitenkin turnauksen paras, ja joukkueen peli kehittyi kisojen edetessä. Jos valittaisiin turnauksen sitkein ja eniten tasoaan nostanut joukkue, se olisi eittämättä näissä kisoissa Suomi. Lähtökohtiin nähden MM-hopea oli Nuorilta Leijonilta lähes sensaatiomainen saavutus.

Joukkueen pelaajista moni nosti profiiliaan. Turnauksen hieman vaisusti aloittanut Konsta Helenius pystyi nousemaan kisojen edetessä hyökkäyksen johtajaksi. Hyökkääjä Jesse Kiiskinen teki turnauksen avausottelua lukuun ottamatta yhden maalin jokaisessa pelissä.

Hyökkääjä Arttu Alasiurua nousi tärkeäksi työmieheksi. Kapteeni Aron Kiviharju pääsi näyttämään tasonsa ja rauhallisuutensa Suomen alakerrassa missattuaan MM-kisat viime vuonna loukkaantumisen vuoksi. Maalivahti Petteri Rimpisen otteet olivat se suurin ja näyttävin kirsikka kakun päälle.

Onnistujien lista on pitkä, mikä mahdollisti sen, että Nuoret Leijonat kävi jatkoaikamaalin päässä maailmanmestaruudesta.

WJC Helenius AP24362139777115

Rimpinen torjui itsensä kiekkokartalle myös Pohjois-Amerikassa

Jo ensimmäisistä alkusarjan otteluista lähtien oli selvää, että mikäli Suomi pystyy ottamaan turnauksesta mukaansa mitalin, maalivahti Petteri Rimpisen rooli on iso. Kaikki Suomen ottelut pelannut Rimpinen valittiin oikeutetusti turnauksen parhaaksi maalivahdiksi ja tähdistökentällisen maalivahdiksi. Huutava vääryys ei olisi ollut sekään, että hänet olisi nostettu yhdysvaltalaishyökkääjä Ryan Leonardin ohi koko turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Rimpinen on ollut kotimaan Liigassa syyskauden komeetta ja torjunut sarjatulokas Kiekko-Espoolle useita voittoja. Nyt hänen nimensä on kirjoitettu isolla ruutuvihkoihin myös Pohjois-Amerikassa. Suurta kuormaa seurajoukkueessa ja maajoukkueessa kantava suomalaismaalivahti varattaneen ensi kesänä NHL:ään.

Kuriositeettina mainittakoon, että sillä välin kun Rimpinen on ollut Nuorten Leijonien mukana Kanadassa, espoolaiset ovat voittaneet vain yhden seitsemästä Liiga-ottelustaan.

leonard_010525

Yhdysvaltojen juniorituotanto toimii mainiosti

Yhdysvallat on noussut Kanadan rinnalle NHL-supertähtiä isolla volyymilla tuottavaksi jääkiekon jättiläiseksi. Yhdysvallat pystyi ottamaan ensimmäistä kertaa historiassaan toisen peräkkäisen nuorten maailmanmestaruuden kaatamalla Suomen sunnuntaina MM-finaalissa.

Tämän vuoden maailmanmestarijoukkueen 25 pelaajasta 19 on käynyt läpi USA Hockey National Team Development Program -kehitysohjelman, joka tähtää alle 18-vuotiaiden maajoukkuepelaajien kehittämiseen.

Likipitäen kaikki Yhdysvaltojen nykyiset huippupelaajat ovat käyneet ohjelman läpi. Esimerkiksi viime kaudella kolmatta kertaa urallaan NHL:n maalikuninkaaksi kruunattu Toronto Maple Leafsin Auston Matthews ja parhaana puolustajana palkittu Vancouver Canucksin Quinn Hughes ovat ohjelman kasvatteja.

Tshekki on palannut menestyjien joukkoon

Tshekillä kulkee pitkästä aikaa kansainvälisissä kaukaloissa. Viime keväänä tshekit ottivat kotikisoissaan aikuisten MM-kultaa 14 vuoden tauon jälkeen. Nuorten MM-kisoissa Tshekki on ollut mitalipeleissä neljänä vuonna peräkkäin, ja mitaliputki venyi sunnuntaina kolmen vuoden mittaiseksi, kun Ruotsi kaatui MM-kisojen pronssiottelussa.

Tshekin vuosituhannen vaihteen menestysvuodet taittuivat pitkäksi synkäksi taipaleeksi, jonka aikana menetystä ei juuri tullut. Nyt kurssi vaikuttaa kuitenkin kääntyneen olennaisesti niin nuorissa kuin aikuisissakin.

Tshekin tämän vuoden pronssijoukkueen parhaimmistoa edustivat Seattle Krakenin varaama hyökkääjä Eduard Sale (6+2=8) ja St. Louis Bluesin varaama hyökkääjä Jakub Stancl (7+3=10). He iskivät turnauksessa yhteensä 13 maalia ja olivat parhaimmillaan tärkeillä hetkillä. Sale nosti Tshekin pronssimitalistiksi kahdella peräkkäisellä onnistumisellaan voittolaukauskilpailussa.

Czechia/Swiss 12/26

Yhdysvaltojen Hagens otti askeleen kohti ykkösvarausta

Nämä juuri päättyneet alle 20-vuotiaiden MM-kisat toimivat näyteikkunana myös joillekin ensi kesän NHL Draftissa varattaville pelaajille, vaikka kevään alle 18-vuotiaiden MM-turnaus onkin varausikäryhmän ensisijainen näytön paikka.

Ensi kesän NHL Draftin ykkösvaraukseksi povattu yhdysvaltalaishyökkääjä James Hagens ei käynyt ainakaan laskemassa osakkeitaan Ottawassa. Hurjaa jälkeä alle 18-vuotiaiden kisoissa kahtena edellisenä vuonna tehnyt Hagens pystyi pelaamaan hyvin Yhdysvaltojen kärkiketjussa myös alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa ja kirjautti seitsemään peliin tehot 5+4=9. Hän teki MM-finaalissa joukkueensa avausmaalin.

Ruotsin Sandin Pellikka jälleen paras puolustaja

Ruotsin ykköspuolustaja Axel Sandin Pellikka pystyi poikkeukselliseen temppuun, sillä hänet valittiin toista kertaa peräkkäin nuorten MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi. Hän sai saman tittelin myös viime vuonna Ruotsin kotikisoissa Göteborgissa.

Detroit Red Wingsin ensimmäisellä kierroksella vuonna 2023 varaama ruotsalaispuolustaja kantoi isoa vastuuta ja kirjautti seitsemässä pelissä mukavat tehot 4+6=10. Sandin Pellikka pelannee vielä tämän kauden loppuun lainalla kotimaansa pääsarjassa SHL:ssä Skellefteån riveissä, mutta hänen NHL-uransa starttia on mielenkiintoista seurata, kun ruotsalaisnuorukainen lopulta jatkaa taivaltaan Red Wingsiin.

Tom Willander, Axel Sandin-Pellikka, David Edstrom and Victor Eklund of Sweden during the 2025 IIHF World Junior Championship game between Switzerland and Sweden

Slovakian pisterohmu Dvorsky osoitti tasonsa

Slovakialaiset huippulupaukset ovat olleet viime vuosina vähissä, mutta St. Louis Bluesin vuonna 2023 ensimmäisellä kierroksella varaama hyökkääjä Dalibor Dvorsky on lunastamassa häneen kohdistettuja odotuksia. Tämän vuoden nuorten MM-kisoissa Slovakian kapteenina toiminut Dvorsky kahmi viiteen otteluun yhdeksän (5+4) tehopistettä.

Slovakia teki turnauksessa 14 maalia, joten Dvorsky oli mukana reilusti yli puolessa joukkueensa osumista. AHL:ssä jälki on ollut tällä kaudella hyvää, sillä 19-vuotias slovakki on nakutellut Springfield Thunderbirdsissä 27 otteluun tehot 11+10=21.

Kanada jäi jälleen mitalipelien ulkopuolelle

Kanada lähtee vuosittain nuorten MM-kisoihin taistelemaan ainoastaan maailmanmestaruudesta. Nyt kanukit jäivät kuitenkin mitalipelien ulkopuolelle toisena vuonna peräkkäin. Näin ei ole tapahtunut kertaakaan aiemmin vuodesta 1996 saakka pelatuissa nykymuotoisissa nuorten MM-kisoissa, jotka sisältävät pudotuspelivaiheen.

Kisaisäntien ongelmat tiivistyvät hyökkäyspäähän, sillä tulosta ei yksinkertaisesti tullut riittävästi. Kanada voitti kisojen avausottelussaan Suomen maalein 4-0, mutta siitä eteenpäin turnaus oli kanadalaisilta tasaista alamäkeä. Kisat "kruunasi" tappio altavastaaja Latvialle alkusarjassa. Huippulupauksia vilisevältä Kanadalta turnaus oli alisuoritus, eikä sitä tosiasiaa voi kiertää.

Feldbergs ja Mateiko loivat pohjan Latvian yllätykselle

Latvia oli alkusarjassa kovan paikan edessä, sillä se joutui pelaamaan kovemmassa A-lohkossa yhdessä Suomen, Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa. Ennakkoon arvioitiin, että latvialaisten ainoa toivo karsintojen välttämiseksi olisi voitto Saksasta.

Latvia pystyikin kaataman Saksan, mutta järjesti myös kisojen suurimman yllätyksen ja voitti Kanadan voittolaukauksilla maalein 3-2. Näin ollen latvialaisten paikka pudotuspeleissä oli turvattu, vaikka tie katkesikin puolivälierätappioon Ruotsille.

Latvian menestys oli raikas tuulahdus nuorten MM-jäillä. Washington Capitalsin viime kesänä kolmannella kierroksella varaama Eriks Mateiko tehtaili viiteen otteluun viisi maalia ja oli hyökkäyssuuntaan erittäin hyvä. Lähes kaksimetrinen hyökkääjäkolossi voi kokonsa turvin tehdä tulosta myöhemmin NHL:ssä, sillä taitoa häneltä löytyy.

Myös varaamaton maalivahti Linards Feldbergs pelasi loistavan turnauksen. Erityisesti voitto Kanadasta oli kova näyttö 19-vuotiaalta latvialaiselta, sillä hän torjui 55 kertaa ja sen päälle kaikki Kanadan kahdeksan yritystä voittolaukauskilpailussa. Feldbergs oli Rimpisen ohella turnauksen valovoimaisin veräjänvartija.

Hissi nostaa Tanskan Kazakstanin tilalle

Tanska voitti joulukuun alkupuolella Slovenian Bledissä pelatun nuorten MM-kisojen IA-divisioonan turnauksen ja palaa ensi vuonna päätasolle. Tanskalaiset ovat olleet mukana nuorten päätason MM-kisoissa viimeksi vuonna 2019, joten juuttien visiitti alempaan divisioonaan kesti lopulta kuusi vuotta. Mukaan mahtui toki yksi koronavuosi, jolloin kisat peruttiin kokonaan.

Tänä vuonna Kazakstan lähti odotetusti hakemaan vauhtia IA-divisioonasta, mutta halvalla kazakstanilaiset eivät nahkaansa myyneet. Kazakstan johti Saksaa vastaan pelattua karsintaottelua parhaimmillaan 3-1, mutta saksalaiset nousivat rinnalle ja ohi.

Aiheeseen liittyvä sisältö