Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja tarkastelemme, kuinka NHL:ään varatuilla suomalaislupauksilla ja entisillä NHL-pelaajilla kulkee Euroopan huippusarjoissa.
Suomen Liigaa on pelattu jo muutaman viikon ajan, joten joukkueiden ja yksilöiden kunnosta on jo muodostunut vahva kuva. Onkin helppo todeta, että Liigasta on löytynyt useita NHL:ään varattuja nuorukaisia, joiden kehityskäyrä näyttää osoittavan rajusti ylöspäin.
Yksi heistä on Los Angeles Kingsin varaama puolustaja Otto Salin, jolla on menossa ensimmäinen kokonainen kausi TPS:ssä. Keväällä 20 vuotta täyttänyt taitava pelaaja on takonut 11 otteluun tehot 4+6=10, joilla hän on Liigan tehokkain suomalaispuolustaja. Kaikki puolustajat mukaan laskettuna Salinia tehokkaammin on pelannut ainoastaan seurakaveri Max Lindroth, jolla on kasassa 7+6=13 tehopistettä.
Kings varasi EKS:n kasvatin kesän 2022 NHL Draftin viidennellä kierroksella varaustilaisuuden 148. pelaajana. Salinilla oli tuolloin takanaan vakuuttava kausi A-nuorten SM-liigassa ja alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa. Hän pääsi pelaamaan tuolla kaudella myös ensimmäiset Liiga-ottelunsa HIFK:n paidassa.