barkovblogalt

Kauden 2023-24 varrella Florida Panthersin kapteeni Aleksander Barkov kertoo NHL.com/fi:lle kuulumisiaan kaukalosta ja sen ulkopuolelta. Tällä kertaa kuullaan muun muassa keventyneen kropan vaikutuksesta pelaamiseen, viime kauden opeista ja Floridan suomalaisnuorisosta.

Kroppaa on nyt aikaisempaa helpompi liikuttaa, koska paino on pudonnut viime kaudesta. En osaa sanoa mitään kiloista, sillä en ole käynyt puntarilla, mutta kroppa tuntuu hyvältä ja sitä on helpompi liikuttaa. Muutenkin olo tuntuu hyvältä. Tämä sarja on täynnä nopeita äijiä, joten pitää itsekin olla vähän nopeampi.

En ollut missään rapakunnossa viime kaudella, mutta olin kyllä painavimmillani. Halusin silloin olla isompi ja kokeilla, että pystynkö pelaamaan sillä tavalla. Jonkun verran painoa on lähtenyt viimevuotiseen verrattuna, sillä olen kiinnittänyt huomiota vähän kaikkeen, kuten liikuntaan ja ravintoon. Annoskokoja on pienennetty ja tehty muita ihan perusjuttuja. Olo on kevyempi, ja sen on huomannut, että kevyempänä on parempi pelata.

Me lähdettiin tähän kauteen Itäisen konferenssin mestareina ja Stanley Cup -finalisteina, mutta se ei suinkaan ollut meille haastavampi tai vaikeampi kauden alku kuin viime vuonna vaan juuri päinvastoin. Kaverit on intoa täynnä, vaikka kahdessa ensimmäisessä pelissä ei saatukaan ihan parhaimpia tuloksia. Avausottelu hävittiin 0–2 Minnesota Wildille, vaikka pelattiin hyvin ja oltaisi pystytty vähän paremmalla maalinteolla voittamaan se ottelu. Toinen peli oli meiltä vähän heikompi (4–6 tappio Winnipeg Jetsille), mutta niitä tulee aina joskus.

Kolmaskin peli oli vieraissa, ja saatiin ensimmäinen voitto (4–3 New Jersey Devilsistä). Pelattiin hyvät kaksi erää ja kolmannen alkupuolella kymmenen hyvää minuuttia. Totta kai ne teki maalin, kun meillä oli vähän huonompi päätöserän jälkipuolisko, ja sai siitä itseluottamusta. Devilsillä on paljon taitoa ja nopeutta, he pystyy luomaan paljon tekopaikkoja. Me koitettiin puolustaa niin hyvin kuin pystyttiin, mutta vastustaja sai kolme maalia. Onneksi meillä oli neljä. Kolmanteen peliin saa olla ihan tyytyväinen, mutta siitä pitää myös ottaa opikseen.

Voiton jälkeen on mukava palata Floridaan pelaamaan kauden ensimmäinen kotiottelu, kun torstaina vastaan tulee Toronto Maple Leafs.

Meillä on hyvä ja innokas porukka, ja totta kai me muistetaan, mitä tehtiin viime kaudella. Muistetaan koko se prosessi ja siitä lähdetään, että parannetaan koko ajan loppukautta kohti. Me ei voitettu kannua, mutta päästiin lähelle, ja tiedetään, mitä sen voittaminen vaatii. Mutta sarjassa on 31 muutakin joukkuetta, jotka sitä tavoittelee, joten voittaminen ei ole helppoa tälläkään kaudella. Mutta me kaikki tiedostetaan se, ja meillä on hyvä itseluottamus.

Meillä on paljon nopeita pelaajia, jotka pystyy pelaamaan kovaa molempiin suuntiin ihan missä tahansa tilanteessa. On hyvät hyökkääjät ja puolustajat sekä uskomaton maalivahti (Sergei Bobrovski). Meillä ei ole vain yhtä tiettyä vahvuutta, vaan koko joukkue on meidän vahvuus. Me tehdään kovasti hommia, ja siinä se taito sitten tulee esiin.

Henkilökohtaisesti yritän samaa kuin ennenkin eli olla joka paikassa ja mahdollisimman hyvä. En ole koskaan ollut mikään äänekkäin kapteeni tai pelaaja, joten en ole tälläkään kaudella. Jos joskus tulee tilanne, että jotain tarvitsee sanoa, niin sitten sanon, mutta en koko aikaa huuda jotain. Enemmän yritän johtaa omalla esimerkillä, mutta toki iän myötä tulee puhuttua vähän enemmän.

En sanoisi, että olen meidän joukkueen suomalaisten isähahmo, sillä nykynuorisoa ei pysty paimentamaan. He menee ihan omaa tietään eikä kuuntele minua, sillä heillä on omat jutut. ”Lunkka” (Anton Lundell, 22) on suomalaisista nuorin, mutta hänkin on hyvin aikuinen ikäisekseen. Hieno seurata, kuinka hän kehittyy joka päivä jäällä ja jään ulkopuolella.

Aiheeseen liittyvä sisältö