Flyers-hyökkääjä Wayne Simmondsin ympärillä on pyörinyt huhuja jo pitkään, sillä hänellä on menossa kuusivuotisen sopimuksensa viimeinen kausi. Spekulaatiot ovat olleet täynnä niitä organisaatioita, jotka olisivat kiinnostuneita Simmondsin palveluksista tänä keväänä. Voimahyökkääjä on tällä hetkellä 23-24 maalin vauhdissa.
Flyers toki on edelleen kahdeksan pisteen päässä pudotuspelipaikasta, ja tappio juuri viivan päällä olevaa Penguinsia vastaan oli siksi karvas.
Penguinsista vain kolmen pisteen päässä on Carolina Hurricanes, jonka Micheal Ferland on ollut monien pohdintojen kohteena. Hurricanes on kuitenkin voittanut kymmenestä viime pelistään kuusi ja ajaa tiukasti takaa ensimmäistä pudotuspelipaikkaansa sitten kevään 2009.
Hurricanes päättää tiistaina viiden ottelun vieraskiertueensa, ja News & Observer -lehden mukaan sen jälkeen on sen tarkastelun aika, onko Hurricanes osto- vai myyntiliike.
- Meillä on tulevia rajoittamattomia vapaita agentteja, ja yksi heistä on saanut aikaan kiinnostusta. Hän saattaa olla vuokrattava pelaajamme, jos kaikki menee hyvin. Tiedämme, ettemme varmaan pysty tekemään hänen kanssaan jatkosopimusta, mutta jos myymme hänet, on meidänkin löydettävä joukkueeseemme sopiva palanen, sanoi Hurricanesin GM Don Waddell.
Hurricanes on tehnyt Blackhawksin tapaan onnistuneen hankinnan kesken tämän kauden, kun se vaihtoi Victor Raskin Minnesota Wildin kanssa Nino Niederreiteriin.