Hurricanes

NHL-kauteen 2024-25 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 21. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on Carolina Hurricanes.

Carolina Hurricanes on lukeutunut NHL:n eliittiin jo jonkin aikaa. Hurricanes on kerännyt viimeisten neljän vuoden aikana toiseksi eniten sarjapisteitä koko liigassa ja voittanut vähintään yhden playoff-ottelusarjan jokaisella päävalmentaja Rod Brind'Amourin kuudella kaudella. Nyt Carolina on ainakin osittain uuden haasteen edessä, sillä joukkue menetti kesän aikana useita tärkeitä pelaajiaan.

Vaiheikkaan kesän jälkeen Hurricanesin rungosta ovat toki yhä jäljellä muun muassa Sebastian Aho, Jordan Staal, Andrei Svetshnikov, Jaccob Slavin ja Brent Burns, eikä kukaan varmaan epäile, etteikö Hurricanes olisi playoff-joukkue tulevalla kaudella. Mutta se ei enää riitä. Carolina haluaa pidemmälle.

Ahon 5 parasta maalia kaudelta 2023-24

– Tuo (viime vuosien menestys) on ollut loistavaa. Mutta toisaalta kukaan ei ole tyytyväinen. Ei kukaan lähde tähän mukaan unelmoidakseen keräävänsä paljon runkosarjapisteitä ja voittaakseen yhden tai kaksi playoff-kierrosta, Carolinan GM Eric Tulsky sanoi.

Carolinan menetykset olivat kovia. Lähtijöitä olivat esimerkiksi hyökkääjät Teuvo Teräväinen ja Stefan Noesen, puolustajat Brady Skjei ja Brett Pesce sekä keväthankinnat Jake Guentzel ja Jevgeni Kuznetsov. Kaiken lisäksi hyökkääjä Jesper Fast ei tule pelaamaan alkavalla kaudella niskavamman takia.

Teräväinen lukeutui kahdeksan vuoden ajan Hurricanesin luottomiehiin. Skjei ja Pesce pelasivat viime kaudella kumpikin yli 20 minuuttia ottelua kohden. Hurricanes olisi kovasti halunnut pitää Guentzelin riveissään, mutta hän valitsi Tampa Bay Lightningin.

Syy isoon muutokseen oli luonnollisesti raha. Tulsky arvioi, että saman kokoonpanon pitäminen kasassa olisi maksanut 108-109 miljoonaa dollaria kaudessa, mikä on parikymmentä miljoonaa yli palkkakaton salliman lukeman. Tulsky joutui tekemään vaikeita valintoja.

Harjoitusotteluissa nähdään ensimmäisen kerran, miltä korvaajiksi hankitut pelaajat näyttävät hurrikaanipaidassa. Uusia nimiä Brind'Amourin miehistössä ovat muun muassa puolustajat Sean Walker ja Shayne Gostisbehere sekä hyökkääjät Jack Roslovic, William Carrier, Tyson Jost ja Eric Robinson.

MIN-CBJ: Roslovic laukoo voittomaalin

Uusi mies kirkkaiden valojen puolella on myös Tulsky itse. Hän nousi apulais-GM:n pallilta yhden pykälän ylöspäin. Jo vuosikymmenen ajan Hurricanesissa työskennellyt Tulsky korvasi GM:n tehtävässä Don Waddellin, joka siirtyi Columbus Blue Jacketsin pomoksi. Tulsky uskoo, että hän pystyi navigoimaan ensimmäisen kesänsä Hurricanesin GM:nä kuivin jaloin.

– Menetimme muutamia hyviä pelaajia. Ei ole epäilystäkään, etteikö se aiheuttaisi hieman vastatuulta, mutta meille tuli sisään paljon hyviä pelaajia ja monet nuoret pelaajamme ovat kehittymässä. Ei ole mitään syytä, miksemme voisi kilpailla menestyksestä jatkossakin.

Alustava kokoonpano 2024-25

Andrei Svetshnikov - Sebastian Aho - Seth Jarvis
Jesperi Kotkaniemi - Martin Necas - Jack Roslovic
Jack Drury - Jordan Staal - Jordan Martinook
William Carrier - Tyson Jost - Eric Robinson

Jaccob Slavin - Brent Burns

Dmitri Orlov - Jalen Chatfield
Shayne Gostisbehere - Sean Walker

Frederik Andersen

Pjotr Kotshetkov

Ylimääräiset: Jesper Fast (loukkaantunut), Brendan Lemieux, Riley Stillman, Ty Smith, Spencer Martin

Seuraa tätä nuorta lupausta

Carolinassa odotetaan innolla seuran suurimman lupauksen Alexander Nikishinin saapumista. Mutta se tapahtuu Tulskyn mukaan vasta kevään puolella, sillä venäläispuolustajalla on vielä tämä kausi KHL-sopimustaan jäljellä. Lokakuussa 23 vuotta täyttävä Nikishin on voittanut KHL-pakkien pistepörssin kahtena vuonna peräkkäin.

Mutta on Hurricanesilla nuoria lupauksia paikan päälläkin. Yliopistouransa viime keväänä päättäneet hyökkääjä Bradley Nadeau ja puolustaja Scott Morrow ehtivät tehdä NHL-debyyttinsä runkosarjan lopussa.

Ja jos pitää valita vain yksi nuori lupaus, niin hän olkoon Jackson Blake, joka myös teki NHL-debyyttinsä keväällä. Blake oli yksi kolmesta finalistista viime kauden parhaaksi pelaajaksi Yhdysvaltojen ylisopistosarjassa. Hän oli kovassa seurassa, sillä kaksi muuta ehdokasta olivat kesän NHL Draftin ykkösvaraus Macklin Celebrini ja Anaheim Ducksin huippulupaus Cutter Gauthier. Monien katseet kohdistuvat Hurricanesin harjoitusotteluissa nimenomaan Blakeen.

Mikäli Blake, Nadeau ja Morrow eivät onnistu nappaamaan harjoitusleiriltä NHL-paikkaa, niin ainakin heillä on "oma koti". Carolinalla ei ollut viime kaudella lainkaan omaa AHL-farmijoukkuetta, mutta nyt Hurricanes ja Chicago Wolves tekevät jälleen yhteistyötä vuoden tauon jälkeen. Se antaa Carolinalle huomattavasti paremman mahdollisuuden ohjata omia lupauksiaan näiden aloittaessa NHL-polkuaan.

Hurricanesin suurin kysymysmerkki

Carolina lähtee kauteen samalla maalivahtikaksikolla, jolla se päätti kevään: Frederik Andersen ja Pjotr Kotshetkov. Vaikka pakkikalustoon tuli muutoksia, Hurricanesilla on kuitenkin kuusi NHL-tason puolustajaa. Carolina on kuulunut viime vuodet NHL:n parhaisiin puolustusjoukkueisiin, ja se voi olla totta myös jatkossa.

NYI-CAR: Nurin mennyt Andersen pysäyttää kiekon hanskallaan

Iso kysymys kuuluukin, löytyykö Carolinan hyökkäyksestä riittävästi syvyyttä kaikkien menetysten jälkeen. Ykkösketju Svetshnikov - Aho - Jarvis on vahva, mutta saako joukkue tarpeeksi tulivoimaa muilta hyökkääjiltä?

Luotettavana kahden suunnan pelaajana tunnettu Staal oli viime kauden päätteeksi ehdolla NHL:n parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi. Mutta Hurricanesin kapteeni on yltänyt 20 maaliin viimeksi kaudella 2015-16.

Carolinan täytyy toivoa, että tuore maailmanmestari Martin Necas ottaa ison askeleen eteenpäin. Samaa kaivattaisiin myös Jesperi Kotkaniemeltä. Eikä nuorison esiinmarssi tietenkään tekisi pahaa. Yksi kirjoittamaton kortti Hurricanesin hyökkäyskalustossa on myös Juha Jääskä, joka lähtee 26-vuotiaana kokeilemaan, riittääkö taso NHL-jäille.

Tehoja täytyisi löytyä alemmista ketjuista. Jos Ahon vitja on ainoa, joka pystyy tasaisesti maalien tekoon, niin vastustaja voi laittaa kaikki panoksensa tuon kolmikon pysäyttämiseksi. Carolinassa puhutaan oikeilla sanoilla ja ollaan optimisteja. Kohta nähdään, vastaavatko teot kaukalossa noita puheita ja odotuksia.

– Me jahtaamme Stanley Cupia. Kysytpä sitten keneltä tahansa joukkueessamme, niin se on tavoitteemme. Vaikka fanit ovat varmaan huolestuneita siitä, että menetimme muutamia kavereita, niin joukkueeseen tulee pelaajia, jotka eivät olisi tehneet sopimusta tänne, jos eivät uskoisi, että heillä on mahdollisuus voittaa, Carolinan hyökkääjä Jordan Martinook vakuutti.

Aiheeseen liittyvä sisältö