Boston Bruins v Vancouver Canucks

Lauantaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL), USHL:ssä ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Aatu Räty teki itse yhden seuraennätyksen viimeisimmässä ottelussaan farmiliiga AHL:ssä ja auttoi kahdessa muussa. Abbotsford Canucksin suomalaishyökkääjä pelasi AHL-uransa tehokkaimman ottelun kerättyään sunnuntaina 2+2 pistettä.

Abbotsford jyräsi Henderson Silver Knightsin kotonaan 8-3. Räty teki kaikki pisteensä ensimmäisen 20 minuutin aikana. Neljä pistettä yhden erän aikana on seuran uusi ennätys.

Räty vei Abbotsfordin 2-0-johtoon tasan minuutin pelin jälkeen. Linus Karlssonin ja Rädyn osumat olivat seurahistorian kaksi nopeinta maalia ottelun alusta laskettuna. Canucks teki lisäksi kamppailussa viisi ylivoimamaalia, mikä on myös seuran uusi ennätys. Rädyn pisteistä kolme tuli ylivoimalla.

Räty pelaa toista kokonaista kauttaan Pohjois-Amerikassa. Oululainen on saalistanut 60 ottelussa 15+26=41 pistettä. Viime sesonki tuotti 52 ottelussa 9+18=27 pistettä. Viime kaudella hän pelasi myös ensimmäiset 15 NHL-otteluaan, joista 12 tuli New York Islandersin paidassa ja kolme Vancouver Canukcsin riveissä.

Hänet kaupattiin New Yorkista Vancouveriin tammikuussa 2023.

- Minulla meni Suomessa pari vuotta ennen kuin pelasin hyvin Liigassa. Sitten kun tulee hyväksi, siirtyy seuraavaan liigaan. Nyt on aika tulla todella hyväksi AHL-tasolla. Viime kaudella en mielestäni pelannut kovin hyvin kaupan jälkeen. Nyt tuntuu paljon paremmalta, Räty kertoi aikaisemmin tällä kaudella.

Vancouver on lukeutunut NHL:n parhaisiin joukkueisiin, eikä Rädylle ole tullut kutsua ylös. Kehuja on tullut sekä NHL-emoseurasta että omilta valmentajilta. Abbotsfordin päävalmentaja Jeremy Colliton antaa laidassa ja keskellä luistelevalle Rädylle vastuuta sekä ali- että ylivoimassa. Apuvalmentaja Jeff Ulmer on kiitellyt Rädyn parantunutta peliä kaukalon laidoissa.

Räty on myös saanut apua kahdelta NHL-legendalta. Henrik Sedin ja Daniel Sedin toimivat Vancouverin organisaatiossa kehitysvalmentajina.

- He ovat auttaneet paljon. Olen harjoitellut paljon aloituksia Henrikin kanssa, laukauksia Danielin kanssa ja syöttämistä kummankin kanssa. Se on ollut hyväksi pelilleni, Räty kiitteli.

Uskoa on myös Vancouverissa. GM Patrik Allvin mainitsi hieman ennen pelaajasiirtojen takarajaa, että hän näkee Abbotsfordissa NHL-kykyjä. Räty oli yksi mainituista.

- Räty pelaa todella hyvin. Näemme hyvää kasvua Rädylta ja hänen kahden suunnan peliltään. Nuo jätkät ovat joka kerta keskusteluissa, kun puhumme mahdollisista NHL-kutsuista, Allvin sanoi.

Brad Lambertin hienolle kevätvireelle jatkoa

Myös Aatun isoveli pääsi viikolla maalin makuun. Tucson Roadrunnersia edustava Aku Räty merkkautti yhteistehot 1+3.
Viikon tehokkaimpana suomalaisena hääri Manitoba Moosen Brad Lambert, joka saalisti 1+5=6 pistettä. Hienoon kevätvireeseen intoutuneen Lambertin saldo viimeisistä kymmenestä ottelusta on 4+12=16.

Aatu Rädyn tapaan kaksi maalia iskenyt Manitoban Henri Nikkanen jatkoi myös pirteitä otteitaan. Nikkanen on tehnyt kauden kaikki pisteensä (5+4) viimeisissä yhdeksässä ottelussa.

Suomalaisista verkkoa heiluttivat myös Milwaukee Admiralsin Joakim Kemell, Syracuse Crunchin Waltteri Merelä, Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Joona Koppanen (1+1) sekä Toronto Marliesin Roni Hirvonen ja puolustaja Mikko Kokkonen. Charlotte Checkersin puolustaja Santtu Kinnunen keräsi viikolla tehot 0+3.

Suomalaismaalivahdeista Wilkes-Barre/Scrantonin Joel Blomqvist esiintyi kolmessa ottelussa. Saldona oli yksi voitto, yksi tappio jatkoajalla ja yksi tappio varsinaisella peliajalla.

Chicago Wolvesin Antti Raanta ja San Jose Barracudan Eetu Mäkiniemi torjuivat kahdessa ottelussa. Raanta piipahti Chicagossa jo ennen joulua ja teki nyt paluun Wolves-paitaan. Hän hävisi viikon molemmat ottelunsa, joista jälkimmäisen jatkoajalla. Mäkiniemi hävisi ensimmäisen ottelunsa, mutta loisti jälkimmäisessä tultuaan kesken kamppailun tolppien väliin. Hän pysäytti 30 minuutin urakkansa aikana kaikki 30 laukausta.

Tositoimessa nähtiin myös Belleville Senatorsin Leevi Meriläinen, Bridgeport Islandersin Henrik Tikkanen ja Laval Rocketin Kasimir Kaskisuo. Meriläinen veti pidemmän korren keskinäisessä kohtaamisessa Tikkasen kanssa. Kaskisuo tuli tolppien väliin kesken ottelun Lavalin murskatappiossa.

Miko Matikka loisti yliopistosarjan pudotuspeleissä

Ontarion junioriliigassa pelaavalla Rasmus Kumpulaisella oli hieno viikko. Kumpulainen teki kahteen otteluun yhteispisteet 1+2 ja solmi välissä NHL-sopimuksen Minnesota Wildin kanssa. Suomalaishyökkääjän Oshawa Generals venytti lisäksi voittoputkensa 11 ottelun mittaiseksi ja varmisti East-divisioonan tittelin.

London Knightsin Kasper Halttunen kirjautti yhteensä neljä syöttöpistettä. Soo Greyhoundsin puolustaja Arttu Kärjelle syöttöpisteitä merkittiin kaksi. Ottawa 67'sin Tuomas Uronen on yhä sairastuvan puolella. Päävalmentaja Jussi Ahokkaan Kitchener Rangers hävisi kaikki kolme otteluaan.

OHL:n runkosarja pelataan pakettiin tänä viikonloppuna. Kaikkien suomalaispelaajien joukkueet, Ahokkaan suojatit sekä apuvalmentaja Reijo Ruotsalaisen Flint Firebirds jatkavat pudotuspeleihin.

USA:n yliopistosarjan pudotuspeleissä nähtiin suomalaiskohtaaminen perjantaina. Miko Matikan Denver Pioneers kukisti Veeti Miettisen St. Cloud State Huskiesin jatkoajalla 5-4. Denver nousi neljä kertaa maalin takaa rinnalle ennen kuin ensi kesän NHL Draftin huippunimiin lukeutuva puolustaja Zeev Buium ratkaisi jatkoajalla. Matikka vastasi Pioneersin kahdesta viimeisestä tasoitusmaalista.

Denver kohtaa NCHC-konferenssin loppuottelussa Omaha Mavericksin. St. Cloud Staten kausi tuli sen sijaan päätökseen. Miettinen oli Huskiesin tehokkain pelaaja kerättyään 37 ottelussa 20+15=35 pistettä.

Myös Connecticut Huskiesin hyökkääjä Samu Salmisen ja Harvard Crimsonin maalivahti Aku Koskenvuon kaudet tulivat päätökseen. Connecticut tippui Boston College Eaglesille. Salminen saalisti 35 ottelussa 7+10=27 pistettä. Harvard taipui Cornell Big Redille. Koskenvuo esiintyi kauden aikana 17 ottelussa, kirjautti torjuntaprosentikseen 91 ja päästi taakseen keskimäärin 2,95 maalia.

Ensimmäiset suomalaisjoukkueet varmistivat playoff-paikkansa

Santeri Hatakan liike NHL:n ja AHL:n välillä jatkui. Hatakka palautettiin ensin farmiin ja nostettiin sitten uudestaan New Jersey Devilsin vahvuuteen. Tikkasen veskaritilastot ovat hienot, mutta se ei nyt auttanut, sillä Bridgeport lähetti miehen "farmin farmiin" eli ECHL:ään.

Lambert (19+28=47) nousi AHL:n tulokkaiden pistepörssissä jo toiseksi. Jopa voitto on mahdollinen, jos kärkimies Logan Stankoven (24+33=57) pysyy loppukauden ajan NHL:n puolella Dallas Starsissa.

Lambertin perässä suomalaisten AHL-pistepörssissä tulevat Aatu Räty (15+26=41), Lehigh Valley Phantomsin Samu Tuomaala (14+27=41), Aku Räty (13+25=38), Kemell (15+19=34), Bridgeportin Otto Koivula (9+21=30) ja Toronton puolustaja Topi Niemelä (6+24=30).

Ensimmäiset suomalaispelaajien joukkueet varmistivat paikkansa AHL:n pudotuspeleissä. Calder Cup -kannujahtiin lähtevät ainakin Kemellin ja Juuso Pärssisen Milwaukee sekä Ville Ottavaisen, Peetro Seppälän ja Ville Petmanin Coachella Valley Firebirds.

Aiheeseen liittyvä sisältö