Lauantaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL), USHL:ssä ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.
Leevi Meriläinen palasi tositoimeen menneellä viikolla farmiliiga AHL:ssä. Belleville Senatorsin suomalaismaalivahti esiintyi kahdessa ottelussa ja voitti ne molemmat.
Meriläinen pelasi viime lauantaina ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon. Hän torjui heti kauden ensimmäisen nollapelinsä pysäytettyään kaikki 28 laukausta 2-0-vierasvoitossa Bridgeport Islandersista.
- Olin todella innoissani. Vaikka ei siinä ollut välissä kuin muutama viikko, niin se tuntui ikuisuudelta. Yritin vain pitää homman yksinkertaisena ja olla ajattelematta mitään. Pojat auttoivat minua paljon, Meriläinen kommentoi Bellevillen verkkosivuilla.
Meriläinen oli viimeisenä lukkona, kun Belleville selvitti kaikki kuusi alivoimatilannettaan.
- Ottelussa oli muutamia avainhetkiä. Leevi pelasi mahtavasti, alivoima oli loistavaa ja teimme pari oikea-aikaista maalia. Yleensä kyse on maalivahtipelistä (alivoimassa). Maalivahti on yleensä paras jäähyntappaja ja hän oli sitä tänään, Bellevillen päävalmentaja David Bell kiitteli.
Meriläinen loukkaantui 8. marraskuuta pelatussa ottelussa. Sen jälkeen kuulemma pyöriteltiin lähinnä peukaloita ennen paluuta kaukaloon.
- Loukkaantuneena oleminen on tietenkin syvältä. Se on aina kauden pahinta aikaa kenelle tahansa. Viikot kuluivat hitaasti ja oli niin tylsää. Ei ole oikeastaan mitään tekemistä. Kuntoutus ja hoidot ovat tietenkin tärkeitä, mutta sen lisäksi ei ole kuin salilla olemista eikä juuri muuta, Meriläinen kertoi.
Meriläinen nappasi viikon toisen voittonsa perjantaina. Hän torjui 19 kiekkoa, kun Belleville nousi kolmen maalin takaa 6-3-voittoon Manitoba Moosen hallissa.
Kolmen ottelun mittaisessa voittoputkessa paineleva Belleville kuuluu AHL:n Itäisen konferenssin keskikastiin sekä sarjapisteillä että voittoprosentilla mitattuna. Meriläinen on kantanut hienosti kortensa kekoon Senatorsin menossa. Hänellä on tilillään kuusi voittoa ja kolme tappiota, joista vain yksi on tullut varsinaisella peliajalla.
- Meriläinen on niin rauhallinen kuin voi vain olla. Hänen tunteitaan ei pääse horjuttamaan eikä hän leijaile koskaan liikaa. Jos hän tekee hienon torjunnan, niin hän vain jatkaa siitä. Jos hän päästää helpon maalin, niin hän vain jatkaa siitä. Tuollaista mentaliteettia sitä maalivahdiltaan haluaa. Hän on hieno vakauttava tekijä joukkueen takana, Bell kehui.
Meriläinen pelasi Pohjois-Amerikassa jo kauden 2021-22. Tuolloin Kärpät-kasvatti kiekkoili Ontarion junioriliigassa. Hän siirtyi Bellevilleen SM-liigakauden jälkeen keväällä 2023, jolloin tilille tulivat myös toistaiseksi ainoat kaksi NHL-ottelua Ottawa Senatorsin paidassa.
Niko Huuhtanen kauden tehokkaimpia keltanokkia AHL:ssä
Meriläinen oli viikon ainoa suomalaisveskari, joka sai voiton tililleen. Coachella Valley Firebirdsin Nikke Kokko torjui voittoon päättyneessä ottelussa, mutta joutui jättämään illan kesken loukkaantumisen takia.
Manitoban Kaapo Kähkönen kohtasi maanmiehensä tuossa Meriläisen jälkimmäisessä ottelussa. Kähkonen torjui 28 kertaa ja antautui neljästi Bellevillen tehtyä kaksi viimeistä maaliaan tyhjiin.
Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Joel Blomqvist päästi keskiviikkona kuusi kiekkoa taakseen ennen kuin hänet otettiin vaihtoon kesken kamppailun. Blomqvist antautui 40 minuutin aikana yhtä monta kertaa kuin kauden kolmessa ensimmäisessä AHL-ottelussaan yhteensä.
Viikon tehokkaimpana suomalaisena kunnostautui Syracuse Crunchin Niko Huuhtanen, jonka saalis oli 1+3. Huuhtanen (8+8=16) nousi AHL:n tulokkaiden pistepörssissä kahdeksanneksi ja on keltanokkien maalipörssissä jaetulla neljännellä sijalla.