GettyImages-1828743274

Kaapo Kakko onnistui paluussaan pelaavaan kokoonpanoon. Kakko oli mukana New York Rangersin riveissä Itäisen konferenssin finaalisarjan kolmannessa ottelussa sunnuntaina.

Suomalaisen paikka oli kolmosketjussa Alexander Wennbergin ja Jack Roslovicin vierellä. Peliaikaa kertyi reilut 14 minuuttia, joiden aikana Kakolle kirjattiin yksi laukaus maalia kohti.

- Välillä meni hyvin, mutta jäähyjen myötä erikoistilanteita oli paljon, ja se sekoitti pelaamista tasaviisikoin. Mitään tavallista ketjua on sikäli vähän vaikea arvioida, Rangersin päävalmentaja Peter Laviolette kertasi tiistaina.

FLA-NYR: Wennberg ohjaa voittomaalin ensimmäisessä jatkoerässä

Kakko ja Wennberg nousivat kuitenkin suureen rooliin ottelun ratkaisussa. Rangers nappasi voiton maalein 5-4 jatkoerässä, jossa Kakko toimi alustajana ja Wennberg viimeistelijänä kotiyleisön hiljentäneeseen osumaan.

- Maali oli hieno. Hän teki tärkeän työn ja tilanne rakentui nopeasti. Kaikki tekivät siinä hyvää työtä ja kaikki alkoi Kaaposta. Minusta heidän ketjunsa oli hyvä ja niin oli myös hän yksilönä, Laviolette sanoi kommentoidessaan suomalaisen iltapuhdetta.

- Ensimmäisellä puoliskolla he jäivät vähän näkymättömiin, kuten kaikki muutkin jotka eivät ole mukana ylivoimassa tai alivoimassa.

Kakko oli sivussa sarjan toisesta ottelusta. Rangers johtaa sarjaa voitoin 2-1 ennen tiistaiyönä pelattavaa neljättä ottelua.

Aiheeseen liittyvä sisältö