NHL ja NHL:n pelaajayhdistyksen yhteinen hanke "Hockey Is For Everyone" juhlistaa kesäkuun aikana Pride-kuukautta. Entisiä ja nykyisiä pelaajia kaikista liigan 32 joukkueesta osallistuu kesäkuun aikana erilaisiin Pride-tapahtumiin ympäri Pohjois-Amerikkaa. Osana Pride-kuukautta NHL.com kertoo LGBTQI+ -tarinoita jääkiekkoyhteisöstä. Tänään oman tarinansa kertoo LNH.com -toimittaja Guillaume Lepage, joka on työskennellyt viimeiset viisi vuotta liigan ympärillä.
Miksi odotin kymmenen vuotta ennen kuin tulin ulos kaapista
LNH.comin toimittaja Guillaume Lepage ei halunnut enää piileksiä "maskin takana"
Kymmenen vuotta. Minulla kesti kymmenen vuotta ylittää omat pelkoni ja päätyä siihen lopputulokseen, että kykenen harjoittamaan ammattiani journalistina jääkiekkomaailmassa ilman, että minun pitää piiloutua maskin taakse. Voin olla oma itseni, avoimesti homoseksuaali.
Tämä vuosikymmenen kestänyt matka on ollut hyvin henkilökohtainen ja olen oppinut hyväksymään itseni. Olen toistuvasti kysynyt itseltäni, pystynkö ylittämään kaikki haasteet matkan varrella. Pystyisinkö jonain päivänä tuntemaan itseni vapaaksi työympäristössä, joka tunnetaan yleisesti melko konservatiivisena.
Vaikka olin työskennellyt jo pitkään alan parissa, toistin samoja kysymyksiä mielessäni päivästä toiseen. Viime kesään asti.
Kaikki muuttui 19. heinäkuuta 2021. Tuona päivänä Luke Prokopista tuli ensimmäinen aktiivinen sopimuksenalainen NHL-pelaaja, joka tuli julkisesti ulos kaapista. Kun näin kaiken tuen ja positiivisen palautteen, jota Luke sai jääkiekkoyhteisöltä, tiesin että nyt oli oikea aika. Olin valmis ja nyt viimeinenkin este oli kaatunut tieltäni.
Vain kaksi päivää myöhemmin olin tullut ulos perheelleni, ystävilleni ja muutamalle työtovereilleni. Kyseessä oli henkisesti uuvuttava prosessi, jolla oli kuitenkin vain ja ainoastaan positiivisia seurauksia. Minusta tuntuu, että 30-vuotiaaksi mennessä en ole koskaan ollut iloisempi ja läheisempi minua ympäröivien ihmisten kanssa kuin viimeisen vuoden aikana.
Minulla ei ole enää mitään salattavaa tai peiteltävää. En enää hiivi varpaillani tai muuta sanojani jonkun tietyn asiayhteyden mukaan.
Siinä mielessä tarinani ei eroa muista, jotka ovat tulleet ulos jossain vaiheessa elämäänsä, tai niistä jotka eivät vielä koe olevansa täysin valmiita siihen. Ero tulee siinä, että minun tarinani kulkee ikuisesti käsi kädessä jääkiekon kanssa, hyvässä tai pahassa.
Rakastan tätä lajia ja rakastan työtäni. Tiedän, että lajiyhteisöllämme on vielä paljon parannettavaa monimuotoisuuden saralla, mutta olen samaan aikaan toiveikas. Kun ihmiset uskaltavat kertoa omia tarinoitaan muille, näen sen kehityksenä. Mutta pelkästään tarinoiden kertominen ja jakaminen ei riitä.
Edustus ja näkyvyys merkitsevät paljon
Kirjoittaessani tätä siinä toivossa, että tämä veisi kehitystä jälleen yhden askeleen eteenpäin. Tarkoituksenani ei ole paistatella huomion keskipisteenä - se ei sovi luonteelleni - vaan lisätä oma ääneni niiden harvojen joukkoon, jotka ovat uskaltaneet tulla ulos kaapista jääkiekkomaailmassa.
Jotkut sanovat, että tässä on kyse henkilökohtaisesta elämästäni, ja että minun pitäisi puhua tästä vain oman lähipiirini kesken. Edustuksella on kuitenkin merkitystä. Kun näkee jonkun menestyvän henkilökohtaisella tai ammatillisella tasolla sellaisella polulla, jota haluaisi itsekin kulkea, voi kysyä: "Miksi en minäkin?"
Tämä on tärkeää. Etenkin siksi, koska seksuaalisen ja sukupuolellisen monimuotoisuuden suhteen esikuvien määrä jääkiekossa ja koko urheilumediassa ei ole kovinkaan korkea. Kaukana siitä. Luke Prokop oli minun esikuvani, ja toivon että tarinani auttaisi edes yhtä henkilöä tuntemaan olonsa paremmaksi. Hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin he ovat.
Jos olisin omassa nuoruudessani lukenut samanlaisen tarinan, ehkä päässäni olisi kypsynyt ajatus työskentelystä urheilun parissa ilman, että joutuisin jatkuvasti piilottamaan sen osan itsestäni. Ehkä en olisi evännyt itseltäni monia upeita kokemuksia parikymppisenä. "Mitä jos" -lauseita riittää pitkä lista.
Jos totta puhutaan, tämä toinen ulostuloni tekee olostani vieläkin vähän levottoman. Joudun myöntämään miettiväni, muuttuvatko käsitykset minusta niissä ihmisissä, joiden kanssa olen työskennellyt ja muodostanut vahvoja siteitä viimeisen vuosikymmenen mittaan. Toivon, että vuonna 2022 olemme päässeet sellaisen yli.
Sillä ei ole väliä. Minusta tämä keskustelu on saatava käyntiin urheilualalla. Meidän täytyy kysyä itseltämme, miksi yhä liian monet pelaajat ja muut toimijat tällä alalla päättävät elää yksin salaisuutensa kanssa. Meidän pitää pohtia keinoja, joilla voimme muuttaa kulttuurimme ja olla avoimempia. Jos tarinani auttaa lisäämään tietoisuutta alalla työskentelevien keskuudessa, pidän sitä jo voittona. Muu on toissijaista.
Ei ole mitään syytä estää itseämme elämästä elämäämme pelkäämättä muiden tuomitsemaksi tulemista. Ei mitään pätevää syytä odottaa kymmentä vuotta yrittäessään löytää paikkaansa ammattipiireissä ennen tulemista sinuiksi. Ei mitään pätevää syytä olla sanomatta sitä äänekkäästi ja selkeästi: olen homoseksuaali ja olen ylpeä siitä.
