Yhdysvallat voitti Suomen nuorten MM-finaalissa Kanadan Ottawassa sunnuntaina. MM-hopealle taipunut Nuoret Leijonat tuli otteluun vahvasti, mutta pelin edetessä ote kääntyi yhä vahvemmin Yhdysvalloille.
Sitkeä Suomi vei kolmannen erän puolustustaistelun myötä ottelun jatkoajalle, mutta ylitöiden yhdeksännen minuutin alussa yhdysvaltalaishyökkääjä Teddy Stiga ohitti turnauksen parhaaksi maalivahdiksi valitun Petteri Rimpisen läpiajosta. Stiga maalin sinetöi Yhdysvalloille 4-3 voiton ja toisen peräkkäisen nuorten maailmanmestaruuden.
Nuoret Leijonat tuli otteluun erittäin väkevästi ja hallitsi ensimmäistä kymmenminuuttista suvereenisti. Kiekko pysyi pitkiä jaksoja Yhdysvaltojen puolustusalueella, ja jo ensimmäisten peliminuuttien aikana esimerkiksi HPK:n hyökkääjä Jesse Kiiskinen pääsi nokikkain yhdysvaltalaismaalivahti Trey Augustinen kanssa.
Reilun seitsemän minuutin pelin jälkeen Kiiskinen päätti Suomen näyttävän ylivoimakuvion terävällä laukauksellaan. Nuoret Leijonat toi kiekon hyvällä yhteispelillä hyökkäysalueelle, minkä myötä Kiiskinen pääsi vapaaseen laukaisupaikkaan ja vei Suomen 1-0 johtoon.
Yhdysvaltalaiset eivät juurikaan onnistuneet luomaan laadukkaita maalipaikkoja ensimmäisen erän aikana, mutta yhden tilanteen he kuitenkin hyödynsivät avauserän puolivälin jälkeen. Rimpinen pudotti kiekon eteensä Yhdysvaltojen kapteeni Ryan Leonardin vedon jälkeen, ja ensi kesän NHL Draftin ykkösvaraukseksi povattu hyökkääjä James Hagens kävi siivoamassa pikkumustan verkkoon.
Nuoret Leijonat ei kuitenkaan hätkähtänyt vastustajan tasoituksesta, vaan jatkoi jauhamista aiempaan tapaan. Kuitti Hagensin maaliin tuli vain 59 sekuntia myöhemmin, kun hyökkääjä Tuomas Uronen laukoi kiekon terävästi ranteella takanurkkaan suorasta luistelusta. Urosen maalin myötä Suomi siirtyi ensimmäisellä erätauolle 2-1 johdossa.
Suomi tuli myös toiseen erään hyvin ja meni kahden maalin johtoon, kun puolustaja Emil Pieniniemi pääsi pitkän pyörityksen päätteeksi laukomaan hyökkäysalueen keskustasta ja ohitti Augustinen.
Keskimmäisen 20-minuuttisen edetessä peli kääntyi kuitenkin jatkuvasti enemmän Yhdysvalloille, ja toiselle erätauolle mentiinkin lopulta tasatilanteessa 3-3. Yhdysvallat sai kavennusosuman onnekkaasti, kun hyökkääjä Brandon Svoboda laukoi kiekon Suomen puolustaja Daniel Niemisen varusteiden kautta maaliin. Erän viimeisellä minuutilla puolestaan puolustaja Cole Hutson murtautui Suomen puolustuksen keskelle ja laukoi kiekon tarkasti verkon perukoille.
Nuoret Leijonat lähti tämän vuoden MM-kisoihin altavastaajana, joten hopea oli joukkueelta erinomainen suoritus. Suomi pystyi kaatamaan Yhdysvallat alkulohkossa, mikä oli jo itsessään kova suoritus. Kyseessä oli Yhdysvaltojen ainoa tappio kaksiin viimeisimpiin nuorten MM-kisoihin.
Suomi palasi nuorten MM-jäillä mitalikantaan kahden vuoden tauon jälkeen. Nuoret Leijonat otti edellisen kerran mitalin vuoden 2022 MM-kisoista, ja silloinkin tuli jatkoaikatappio finaalissa, kun Kanada vei mestaruuden.
Erinomaisen turnauksen pelannut Rimpinen valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi ja tähdistökentällisen maalivahdiksi.