Ottelun aikana molemmille joukkueille siunaantui lukemattomia maalipaikkoja. Avauserän lopulla Mrazek pysäytti läpiajoon päässeen Josh Baileyn, ja kiekko jäi lopulta upeasti tilanteessa venyttäneen tshekkivahdin hanskaan. Toisessa päässä Hurricanesin hyökkääjä Greg McKeggin läpiajoyritys tyrehtyi puolestaan Lehnerin hienoon patjatorjuntaan toisessa erässä.
Voittomaalin iskenyt Staal ei jäänyt kamppailun jälkeen sanattomaksi, vaan jakoi kiitosta virheettömän ottelun pelanneelle Mrazekille
- Petey (Mrazek) oli ehdottomasti illan suurin sankari, siitä ei ole epäilystäkään. Erityisesti avauserän läpiajotorjunta oli mielestäni kaiken kruunu. Lisäksi ottelussa oli paljon tilanteita, jotka hän hoiti vakuuttavasti. Mrazek on luonteeltaan erittäin kilpailunhaluinen, ja se näkyi tänään hyvässä mielessä. Hän nousi esiin juuri silloin kun joukkue sitä eniten tarvitsi, Staal hehkutti.
Islandersin ja Hurricanesin välisen ottelusarjan avauskamppailu näytti suuntaa sille, mikä asia playoffeissa täytyy olla kunnossa, jotta menestystä tulisi. Maalivahtipeli ja tärkeät pelastukset jäävät monesti 82 ottelun runkosarjassa vähälle huomiolle. Varsinkin tällä kaudella, kun maaleja on isketty lähes vanhan ajan malliin.
Lisää aiheesta: [Hurricanes kellisti Islandersin jatkoerässä]
Mutta playoffeissa maalivahdit ovat menestyvän joukkueen ehdottomia avainpelaajia. Islanders-sarjan avausottelun nollapeli oli 27-vuotiaalle Mrazekille jo toinen tämän kevään pudotuspeleissä, kun puolestaan runkosarjassa niitä kertyi neljä. Viime kesänä Carolinaan hankitun Mrazekin piti alun perin olla seuran ykkösvahdin viittaa silloin kantaneen Scott Darlingin luotettava kakkosmies.
Asiat muuttuivat pitkän kauden aikana moneen suuntaan, ja kun limppu ei lopulta tarttunut kovapalkkaisen Darlingin suojuksiin vaaditulla tavalla, tehtiin hyvin sivuttain liikkuvasta Mrazekista jo syyskaudella Hurricanesin ykköstorjuja.
- Meillä on kasassa nälkäinen ja nuori joukkue, joka on odottanut playoffeja jo kauan. Olemme tehneet kovasti töitä tämän eteen, mutta emme ole vielä kylläisiä, Mrazek täsmensi.
[Lue ottelusarjan NYI-CAR kaikki jutut täältä]
Läpi kauden erinomaista tasoa yllä pitänyt ja pitkälti saarelaisten playoff-paikan takuumieheksi noussut Lehner luottaa siihen, että oma joukkue onnistuu keksimään sunnuntaiksi keinot hurjavireisen Mrazekin ohittamiseen.
- Haaste on sunnuntaille kova. Luulen, että saamme tuhoa enemmän aikaan, jos luomme enemmän ruuhkaa maalille ja lapioimme kiekkoja sitä kautta verkon perukoille. Laukauksia täytyy myös saada paremmalta sektorilta. Mielestäni yritimme tehdä asioita tänään turhan monimutkaisesti. Uskon, että sunnuntaina olemme tehokkaampia ja valmiimpia, Lehner totesi.