utah-bench-rookie-faceoff

NHL-kauteen 2024-25 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 21. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on Utah Hockey Club.

Utahissa koetaan tulevien kuukausien aikana monta uutta asiaa, kun NHL:n tuorein seura ottaa ensimmäiset askeleensa myös kaukalossa. Joukkue rakentuu pitkälti Arizona Coyotesin viime kauden rungon varaan, mutta etenkin puolustusta on vahvistettu.

Uuden seuran kohdalla tärkeää on aina, millaisin edellytyksin joukkuetta päästään rakentamaan. Utahin tapauksessa lähtökohdat ovat mainiot, sillä kojooteista perityssä miehityksessä on paljon NHL:ään jo tottuneita, mutta iältään yhä nuoria pelaajia. Heidän kehittymisensä kautta Utah pystyy parantamaan tasoaan sisäisen kasvun kautta jopa ilman ulkoisia hankintoja.

Tähän ei kuitenkaan ole tuudittauduttu, vaan kesän aikana organisaatioon on tuotu ennen kaikkea kokemusta. Puolustuksen kokeneiden roolipelaajien kastia edustavavat esimerkiksi Ian Cole ja Robert Bortuzzo, hyökkäyksessä taas Kevin Stenlund. Kaikki kolme ovat Stanley Cup -voittajia.

Kovimmat värväykset ovat kuitenkin Mihail Sergatshov ja John Marino, jotka naarattiin Utahiin samana päivänä jo kesäkuun puolella. Molemmat asettuvat merkittäviin puolustuksen kahden kärkiparin rooleihin. Etenkin Sergatshovissa on aineksia jopa Utahin pitkäaikaiseksi kulmakiveksi, sillä kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja on yhä vasta 26-vuotias, mutta varustettu vankalla kokemuksella ja vuoteen 2031 ulottuvalla sopimuksella.

Utahin hyökkäys ei ole juurikaan mullistunut, mutta siihen ei ollut myöskään samanlaista huutavaa tarvetta kuin takalinjoilla. Joukkueeseen on muodostunut useita hyviä tutkapareja, jotka pysynevät yhdessä samaan tapaan kuin Arizonassa. Mikä arvokkainta, hyökkäyksestä esimerkiksi Logan Cooley, Dylan Guenther, Josh Doan ja Matias Maccelli ovat kaikki vasta 20-23 vuoden ikäisiä.

VAN-ARI: Guenther tarjoilee, Cooley ratkaisee jatkoajalla

Utah ei edelleenkään ole kova kokoonpano, eikä pudotuspeleihin pääsemisestä ole selvyyttä. Silti hyökkäykseen voi olla vaikeakin murtautua, vaikka tarjokkaita kyllä olisi. Seura sai varata kesän NHL Draftin ensimmäisellä kierroksella peräti kahdesti, ja sekä Tij Iginla että Cole Beaudoin pyrkivät liittymään ylempänä mainitun nuoreen runkoon omalla aikataulullaan. Utah teki kesän aikana tulokassopimuksen myös hyökkääjä Miko Matikan kanssa tämän vietettyä viime kauden Yhdysvaltojen yliopistoliigassa.

Alustava kokoonpano 2024-25

Clayton Keller - Barrett Hayton - Nick Schmaltz
Josh Doan - Logan Cooley - Dylan Guenther
Matias Maccelli - Nick Bjugstad - Lawson Crouse
Alex Kerfoot - Kevin Stenlund - Jack McBain

Mihail Sergatshov - Sean Durzi
Juuso Välimäki - Josh Marino
Ian Cole - Michael Kesselring

Connor Ingram
Karel Vejmelka

Ylimääräiset: Liam O'Brien, Michael Carcone, Vladislav Koljatshonok

Seuraa tätä nuorta lupausta

Tij Iginla ei seurannut isänsä jalanjälkiä Calgary Flamesiin, mutta elokuussa 18 vuotta täyttänyt kanadalainen saattaa löytää vuoden tai kahden sisällä paikkansa Utahin kärkiketjuista. Laitahyökkääjä varattiin numerolla kuusi ja kiinnitettiin heti tulokassopimukseen.

Iginlaa ylistettiin jo nuorten lupausten leirillä antamiensa näyttöjen perusteella hyvänä laukojana ja hanakkana kamppailijana. Viime kaudella hän tykitti 47 maalia ja 84 pistettä WHL-junioriliigassa ja iski peräti 12 pistettä seitsemässä ottelussa alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

Tij Iginla

Utahin suurin kysymysmerkki

Jos uskotaan, että puolustuksen tukeva vahvistaminen on saanut peräpään kohtuulliseen kuntoon, niin maalivahdeilla on eniten todistettavaa. Utahin tandem näyttää lähtökohtaisesti selkeältä, mutta ei ehkä erityisen rutinoituneelta.

Connor Ingram, 27, kantoi viime kaudella suuren vastuun pelatessaan 50 ottelua torjuntaprosentilla 90,7. Sesonki oli hänen ensimmäisensä ykkösmaalivahtina. Tämän kauden tarkoituksena on todistaa, että taso riittää samanlaisiin tai parempiin lukemiin vakituisesti. Karel Vejmelka, 28, puolestaan valahti parin yli 50 ottelun kauden jälkeen varamiehen paikalle. Hän ei ole kolmen NHL-kautensa aikana pystynyt lukitsemaan tasoaan yli 90 prosentin torjujaksi.

Aiheeseen liittyvä sisältö