GettyImages-2155084811

Pelipäivä-juttusarjassa pysytään tiukasti pudotuspelien hermolla, muttei puristeta liikaa mailasta. Sudimme fläppitaululle leveällä värikynällä viisi havaintoa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota tulevissa playoff-mittelöissä.

Läntisen konferenssin finaalisarja jatkuu Edmonton Oilersin hallissa keskiviikkona. Isännät ovat tappiolla voitoin 1-2 ja lähtevät hakemaan tasoitusta villien faniensa edessä. Miro Heiskasen, Roope Hintzin, Esa Lindellin ja Jani Hakanpään Dallas Starsilla on puolestaan mahtava tilaisuus vääntää Oilers siltaan ja palata kotiin mehevässä johtoasemassa.

Ottiko Dallas ratkaisevan yliotteen?

Dallasilla on vahva isku menossa. Stars nousi edellisessä ottelussa kahden maalin takaa ja nappasi toisen peräkkäisen voittonsa. Dallasilla on nyt elämänsä tilaisuus ottaa niskalenkki. Stars on voittanut jo neljä vierasottelua putkeen ja näyttää pysäyttämättömältä. Vuosi sitten Dallasin meno pysähtyi tässä vaiheessa. Nyt playoff-juna etenee itseluottamuksella.

– Olemme parempi joukkue kuin olimme viime vuonna Läntisen konferenssin finaaleissa. Vuosi sitten toivoimme voittavamme, tänä vuonna tuntuu, että meidän kuuluu voittaa, Dallasin päävalmentaja Peter DeBoer julisti tiistaina.

Edmontonin on puolestaan iskettävä takaisin. Oilers on nyt hävinnyt ensimmäistä kertaa näissä pudotuspeleissä kaksi ottelua peräkkäin. Jos tappioputki venyy keskiviikkona, niin Edmonton on pakkovoiton edessä Texasissa perjantaina.

– Ei ole mitään syytä olla hermostunut, ei ole mitään syytä murjottaa. Meillä on loistava tilaisuus voittaa neljäs ottelu kotona ja tehdä tästä paras kolmesta -sarja. Se asenne meillä pitää olla, playoff-maalipörssiä johtava Edmontonin hyökkääjä Zach Hyman sanoi.

Stars pysyy rauhallisena tilanteessa kuin tilanteessa

Starsia ei tunnu tällä hetkellä hätkähdyttävän juuri mikään. Rauhallisuus ja itseluottamus tuntuvat vain korostuvan pudotuspelien edetessä. Osa nykyisistä Dallasin pelaajista eteni Stanley Cup -finaaleihin saakka vuonna 2020 samaisessa Edmontonin hallissa pelatuissa "koronakuplan" pudotuspeleissä.

– Johtaville pelaajille pitää antaa kiitosta. Tässä joukkueessa on paljon vanhempia pelaajia, jotka ovat pelanneet isoissa otteluissa uriensa aikana. Pukukopissa ei tunnu olevan mitään paniikkia, oli tilanne mikä tahansa ottelun sisällä tai ottelusarjassa. Kaikki katsovat noita jätkiä, ja kun he puhuvat, me kuuntelemme, Dallasin tulokashyökkääjä Logan Stankoven kertoi.

Stars on voittanut playoff-kevään seitsemästä ottelustaan Texasin ulkopuolella kuusi. Reissussa on hauskaa, mutta tietenkin kotona hauskempaa, vaikka sitä ei tilastoista huomaisi. Kotona voisi olla todella riemukasta perjantaina, jos silloin on tilaisuus katkaista sarja ja edetä Stanley Cup -finaaleihin.

Stars - Oilers 2-4

Täältä löydät uusimmat uutiset ja videot Stars - Oilers -sarjasta

Löytyisikö sankari popcornosastolta?

Edmonton oli ennen maanantaita onnistunut vastaamaan näissä pudotuspeleissä tappioon aina voitolla. Maanantaina ei enää pystynyt. Nyt Oilersilla olisi hieno tilaisuus ottaa ensimmäinen kotivoitto konferenssifinaaliottelussa sitten kevään 2006. Kyseinen Oilers-joukkue eteni satumaisesti Stanley Cup -finaaleihin saakka. Tämän vuoden Oilers-painokselta sitä odotetaan.

Oilers oli edellisellä kierroksella Vancouver Canucksia vastaan myös 1-2-tappiotilanteessa. Tuolloin Edmonton vastasi kotivoitolla iskettyään ratkaisseen maalin 39 sekuntia ennen päätössummeria. Starsia vastaan Oilers ei ole osunut vielä kertaakaan kolmansissa erissä. Sellainen osuma voisi tehdä terää keskiviikkona.

– Läpi pudotuspelien ja läpi otteluiden on momentumin vaihdoksia. Jos momentum ei ole puolellasi, niin se pitää vääntää takaisin, edellisessä ottelussa 100 playoff-pisteen rajapyykin rikkonut Edmontonin supertähti Connor McDavid painotti.

Edmonton sai edellisessä ottelussa hyökkääjä Adam Henriquen takaisin sairastuvalta. Nyt kokoonpanoon saattaa tulla lisää muutoksia. Päävalmentaja Kris Knoblauch ilmoitti, että Stuart Skinner jatkaa maalin suulla, mutta hyökkääjät Ryan McLeod ja Corey Perry ovat mahdollisia miehiä palaamaan popcornosastolta.

– Pitää nauttia näistä hetkistä. Voit kaivertaa nimesi playoff-historiaan. Pudotuspeleissä nähdään sankareita joka ilta. Meidän pitää vain löytää hänet, viimeiset pari viikkoa katsomon puolella istunut veteraani Perry muotoili kanadalaismedia Sportsnetille.

Voisiko sankari olla Perry itse?

Dallasista on vaikea löytää heikkoa lenkkiä

Kun Hintz palasi sairauslomaltaan, Dallasin joukkue on Hakanpäätä vaille parhaassa mahdollisessa kokoonpanossa. Ja kun hattutemppuilemaan innostunut Hintzin ketjukaveri Jason Robertson vielä löysi maalivireensä, hymyt kirkastuivat entisestään.

– Robertsonin kaltaiset maalintekijät tarvitsevat yhden onnistumisen, ja yhtäkkiä maali näyttää jalkapallomaalin kokoiselta. Tietenkin Roopen paluu auttoi siinä. Roope auttaa kaikkia, joiden kanssa hän pelaa, ja mitä tahansa erikoistilannekoostumusta, DeBoer ylisti.

Dallasin syvyydestä sekä nuorten ja vanhojen pelaajien hienosta sekoituksesta on puhuttu paljon. Tuntuukin siltä, että Starsista on tällä hetkellä vaikea löytää heikkoa kohtaa. Kolme kärkiketjua pystyvät maalintekoon eikä Deboeria pelota heittää nelosvitjaa kaukaloon.

Pakkikalustoakaan ei voi moittia. Stars on päästänyt jäljellä olevista joukkueista vähiten maaleja näissä pudotuspeleissä. Viimeisenä lukkona loistaa Jake Oettinger, joka antaa Dallasille edun tolppien välissä tässä sarjassa.

– Vaikuttavinta on ollut Oettingerin vastaukset tärkeillä hetkillä. Jos joukkueellamme oli huono ilta tai hänellä heikohko ilta, niin vastaus on aina ollut välitön ja huippuluokkaa. Ne jätkät, jotka antavat yhden huonon ottelun venyä useiksi huonoiksi otteluiksi, ovat jo kotona tähän aikaan kaudesta, DeBoer sanoi.

Oilersin ylivoimapeli pysyy tapetilla, kunnes tulee onnistumisia

Tästä puhutaan, kunnes verkko heiluu. Kyse on tietenkin Edmontonin ylivoimapelistä, jonka pitäisi herättää kauhua ja ihastusta ympäri jääkiekkoilevan maailman. Dallasille se ei ole ollut toistaiseksi kauhuelokuva, sillä Oilers on jäänyt maaleitta kaikilla viidellä yrittämällään. Kokonaisuudessaan Edmontonin ylivoima on onnistunut vain kerran 16 yrityksellä kuudessa viime ottelussa.

– Ylivoimapelimme täytyy luoda paremmin momentumia joukkueellemme. Emme ole onnistuneet siinä tässä ottelusarjassa, Edmontonin saksalaistähti Leon Draisaitl myönsi.

Draisaitl, joka aloitti pudotuspelit 13 ottelun mittaisella pisteputkella, on nyt jäänyt kiikaritehoille kahdessa peräkkäisessä kamppailussa. Hänen ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan paikastaan ykkösylivoimassa – eikä muidenkaan. Knoblauch luottaa miehiinsä.

– Kaikkien ylivoimissa on ylä- ja alamäkiä. Kun se ei suju, niin metelöidään, että meidän pitää muuttaa asioita. Sitten jatkamme samaa ja iskemme kuusi maalia seuraavalla 10 yrityksellä. Kiekko tulee vielä menemään sisään. En näe mitään syytä huoleen, Knoblauch uskoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö