Näin pitkät sopimukset ovat aina vahva osoitus molemminpuolisesta luottamuksesta.
Pelaaja selkeästi viihtyy ympäristössään ja arvostaa nykyistä joukkuettaan. Toisaalta hän myös todistaa sitoutuneisuuttaan seuran pitkäjänteiseen työhön, sillä rajoittamattomana vapaana agenttina olisi mahdollisuus valita uusi määränpää henkilökohtaisten tavoitteiden mukaan.
Seura puolestaan alleviivaa pelaajan korvaamattomuutta. Couture, Doughty ja Ekman-Larsson ovat kaikki näiden seurojen omia varauksia. Niin oli myös Tavares Islandersille, joka kuitenkin päätyi neuvotteluissa liian vaikeaan tilanteeseen hyökkääjän avatessa korvansa kaikkien joukkueiden houkutuksille.
Doughty, 28, pelasi vastikään uransa tehokkaimman kauden. Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja mätti komeat 60 pistettä puolustajan paikalta. Hänen jatkonsa oli Kingsin suuntaa vahvasti määrittävä tekijä. Doughty vannoi uskollisuuttaan pitkään, mikä antoi Kingsille mahdollisuuden kasata mestaruutta jälleen tavoittelevaa ryhmää tekemällä sopimuksen muiden muassa Ilja Kovaltshukin kanssa.
Lisää aiheesta: [Siirtorumba käynnistyi räväkästi]
-Hän on yksi sarjan parhaista puolustajista. Kestävyyden, tehopisteiden ja suoritustason puolesta hän on yksi parhaista, joita olen koskaan nähnyt. Hänen sopimuksensa oli meille alusta asti ykkösprioriteetti ja olemme onnekkaita, kun saamme pitää hänet täällä, Kingsin GM Rob Blake ylisti.
Couture, 29, ylsi viime kaudella NHL-uransa yhden kauden maaliennätykseen osuessaan runkosarjassa 34 kertaa. Hän on kuulunut Sharksin kapteenistoon jo kolmen kauden ajan. Hän selvästikin uskoo kalifornialaisseuran iskukykyyn ja siihen, että Stanley Cup on tavoiteltavissa sekä nyt että 2020-luvulla.
-Tässä joukkueesa on kovan luokan pelaajia. Marc-Edouard Vlasic, Brent Burns, Martin Jones, Evander Kane, Joe Pavelski... Harvalla joukkueella on tämän tason miehiä, ja se oli yksi tärkeimmistä syistä halulleni jatkaa täällä. Haluan voittaa ja uskon, että San Josella on nyt sekä jatkossa siihen erittäin hyvä mahdollisuus. Siksi tämä oli helppo päätös, Couture perusteli.
Ekman-Larsson on 26-vuotiaana joukon nuorin. Ruotsalainen on elintärkeä palanen epävarmuudenkin keskellä vuosia toiminutta Coyotesia. Häneltä voi aina odottaa 40 pisteen kautta ja maailmanluokan ylivoimapelaamista. Nykyisellä sopimuksellaan Ekman-Larssonin on määrä pelata uransa parhaat vuodet aavikolla.