GettyImages-2151997884

NHL-kauteen 2024-25 valmistavat harjoitusottelut käynnistyvät 21. syyskuuta. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on Colorado Avalanche.

Kahden vuoden takainen Stanley Cup -voittaja ei voi lähteä uutta kautta kohti kuin yhdellä tavoitteella – eli jälleen mestaruusjahtiin. Colorado Avalanchella on tuttu runko, tutut tähdet, ja sellainen lista eliittitason NHL-pelaajia parhaassa peli-iässä, että runkosarjan tavoitteena on lähinnä hioa kokoonpanoa ja pelaamista sopivaan kuntoon kauden tärkeimpiä hetkiä ajatellen.

Mikko Rantanen ja Nathan MacKinnon jatkavat joukkueen tuttuina vetojuhtina, joiden vierelle sopivimmalta kaverilta näyttää jatkosopimuksen tehnyt 29-vuotias Jonathan Drouin. Hän teki viime kaudella NHL-uransa piste-ennätyksen.

Mielenkiintoisempaa etenkin harjoituskauden kannalta on seurata, millaiseksi esimerkiksi Coloradon toinen kärkiketju muodostuu. Casey Mittelstadt, 25, sai jatkosopimuksen, joka kattaa kolme kautta. Mittaa uudella sopimuksella ei ole mahdottomasti, joten kyse on mahdollisuudesta todistaa taso pätevänä NHL-tason kakkossentterinä. Mittelstadt siirtyi Avalancheen kesken viime kauden Buffalo Sabresista, joka varasi hänet aikoinaan ensimmäisellä kierroksella, joten hänen käyrässään ja tarinassaan on jotain samaa kuin Drouinin vastaavassa.

DAL-COL: Mittelstadt iskee kiekon sisään olemattomasta kulmasta

Myös yksi kärkiketjujen laitahyökkääjän paikka on vähintäänkin epävarmuuden verhon ympäröimä. Sen pitäisi olla todennäköisesti Valeri Nitshushkinin tontti, mutta viime talvena 28 maalia vain 54 ottelussa tehnyt mies on pelikiellossa ainakin runkosarjan ensimmäisen kuukauden ajan. Niin lyhyeksi ajaksi tuskin kannattaa etsiä miestä organisaation ulkopuolelta, joten ruutu voisi olla syksyllä tarjolla esimerkiksi Nikolai Kovalenkolle.

Syksyllä 25 vuotta täyttävä Kovalenko on uusi kasvo NHL-kartalla. Colorado varasi hänet vuonna 2018, mutta sai hänet Pohjois-Amerikkaan vasta viime kauden lopussa. Kovalenko vakuutti AHL:ssä tekemällä neljään peliin kolme pistettä ja ehti myös piipahtaa NHL-ryhmässä pelatessaan kahdessa playoff-ottelussa. Sopimus kattaa vain tämän kauden, joten iloisen yhteistyön kannalta tulosta olisi tultava heti.

Puolustus on muuttunut rankemmin. Sieltä menetettiin pari tuttua pelaajaa, ja tilalle tuli samalla mitalla uusia miehiä. Avalanchen onneksi kyse ei lähtökohtaisesti ole tärkeimmistä pelaajista, eli Cale Makarista ja hänen välittömästä tukikaartistaan, vaan todennäköisesti enemmän kolmannesta parista. Ruotsalaiset Oliver Kylington ja Erik Brännström lukeutuvat alakerran täydentäjien joukkoon, ja heidän lisäkseen pelipaikkaa on tavoittelemassa ainakin Calvin de Haan.

Lopuksi vielä maalivahtiosasto. Tarina on sielläkin sama: tuttu kärkimies, mutta mielenkiintoinen kirittäjä. Aleksandar Georgijev jatkaa Coloradon ykkösmaalivahtina, mutta Justus Annuselle voidaan povata isompaa roolia kuin koskaan – ainakin jos hänen syksynsä käynnistyy väkevästi. Annunen, 24, on urakoinut AHL:ssä, mutta pelannut NHL:ssä kolmen kauden aikana yhteensä vasta 18 ottelua. Viime kauden tilastot olivat erittäin hyvät (14 ottelua, torjuntaprosentti 92,8), joten AHL saisi jäädä lopullisesti taakse.

DAL-COL: Georgijev venyy huipputorjuntaan jatkoerässä

Alustava kokoonpano 2024-25

Jonathan Drouin - Nathan MacKinnon - Mikko Rantanen
Artturi Lehkonen - Casey Mittelstadt - Nikolai Kovalenko
Miles Wood - Ross Colton - Logan O'Connor
Parker Kelly - Chris Wagner - Joel Kiviranta

Devon Toews - Cale Makar
Sam Girard - Josh Manson
Erik Brännström - Oliver Kylington

Aleksandar Georgijev
Justus Annunen

Ylimääräiset: Jean-Luc Foudy, Calvin De Haan

Seuraa tätä nuorta lupausta

Kovalenko ja Annunen voidaan ainakin toistaiseksi laskea vielä lupauksiksi, ja molemmilla on tärkeä näyttöpaikka sen suhteen, mihin suuntaan heidän NHL-uransa lähtevät tästä kaudesta lähtien aukeamaan. Samaan kastiin voidaan nostaa kuitenkin myös ainakin Jean-Luc Foudy, joka on molempia nuorempi.

Keskushyökkääjä Foudy, 22, on kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2020, ja hän on pelannut irtopelejä NHL:ssä kahdella viime kaudella. Enimmäkseen paikka on kuitenkin ollut AHL:ssä. Nyt hän pyrkii murtautumaan vakituisemmin NHL-kokoonpanoon. Luistelustaan ylistystä osakseen saanut Foudy voisi parantaa omia asemiaan tehokkaalla harjoituskaudella.

Foudy 9524

Avalanchen suurin kysymysmerkki

Viimeinen hyökkäyksen kärkikuusikon paikka on täytettävä ainakin siihen asti, että Nitshushkin on taas käytettävissä – eli lähtökohtaisesti vähintään marraskuun puoliväliin asti. Myös Artturi Lehkosella on oma selvä paikkansa kokoonpanossa, mutta kauden jälkeen suoritetun olkapääleikkauksen myötä ei ole vielä varmuutta siitä, kuinka vahvasti suomalainen on mukana harjoituskaudella.

On vielä kolmaskin epävarmuuden ympäröimä laituri, eli joukkueen "virallinen" kapteeni Gabriel Landeskog. Ruotsalaiselta on jäänyt väliin jo kaksi kautta, mutta paluuta on jälleen yritetty väläytellä. Vielä elokuun lopussa päävalmentaja Jared Bednar sanoi, että paluu olisi tavoitteena "jossain kohtaa kauden alun lähettyvillä".

Sanomattakin on selvää, että jos Avalanche saisi niin Nitshushkinin ja Lehkosen kuin Landeskoginkin kunnolla käyttöönsä, olisi ryhmä huomattavasti tasokkaampi kuin tämän hetken arvuuttelun keskellä.

Aiheeseen liittyvä sisältö