GettyImages-2154857069

Uuden kauden alkua odotellessa NHL.com/fi listaa taalajäiden parhaat pelaajat pelipaikoittain. Tällä kertaa listataan kymmenen parasta maalivahtia.

10. Linus Ullmark, Ottawa Senators
Ullmark muodosti vielä viime kaudella Boston Bruinsin maalivahtitandemin Jeremy Swaymanin kanssa ja hoiti oman tonttinsa runkosarjassa hyvin. Playoffeissa hän jäi kuitenkin Swaymanin taakse kakkosmaalivahdiksi. Nyt tämä kaksikko erotettiin, ja Ullmark pääsee pelaamaan Senatorsissa ykkösmaalivahtina. Edellisten vuosien näytöt Bruinsista ovat olleet hyviä, mutta syksyllä hän hyppää uuteen tilanteeseen, jossa hänellä on kuitenkin edellytykset menestyä.

9. Jacob Markström, New Jersey Devils
Calgary Flamesin pelimerkit olivat viime kaudella sekaisin, ja maalivahti Markström kärsi loukkaantumisesta kesken liekkipaitojen vaikean kauden. Eikä hänkään pystynyt pelastamaan Flamesia pelikunnossa ollessaan. Markströmiltä viime kausi oli tilastollisesti parempi kuin edellinen, sillä hänen päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa oli 2,78 ja torjuntaprosenttinsa 90,5. Ruotsalaismaalivahti oli kuitenkin vielä kaudella 2021-22 Vezina Trophy -finalistikolmikossa ja torjui tuolloin runkosarjassa yhdeksän nollapeliä. Syksyllä hän pääsee uusiin ympyröihin Devilsissä, johon Flames kauppasi hänet kesäkuussa.

DAL-EDM: Oettinger torjuu Hollowayn läpiajon kolmannessa erässä

8. Jake Oettinger, Dallas Stars
Oettinger pelasi omaan totuttuun tasoonsa nähden hieman keskivertoa heikomman runkosarjan, joskin pudotuspeleissä hän pystyi petraamaan edellisestä kaudesta. Loukkaantumiset toki sotkivat hänen viime kauttaan, mutta näillä näkymin hän pääsee taas ehjänä syksyllä alkavaan kauteen. Stars kaipaa Oettingerin huippuotteita menestyäkseen tulevina vuosina.

7. Juuse Saros, Nashville Predators
Saroksen tilanne on hieman ristiriitainen, sillä hän ei pelannut viime kaudella läheskään uransa parasta kautta. Suomalaisveskari on kuitenkin vuosien varrella osoittanut arvonsa Predatorsille, joka kiinnitikin hänet ensi kesänä alkavalla pitkällä jatkosopimuksella. Saroksen tilastojen alamäen voidaan katsoa johtuneen osittain joukkueen muuttuneesta pelitavasta, sillä Andrew Brunette valmensi Predatorsia ensimmäistä kauttaan. Pelitapa muuttui olennaisesti uuden päävalmentajan korkeaoktaanisen hyökkäyspelin myötä, mihin koko joukkueella oli totuttelemista. Joukkueen peli parani kevättä kohden, ja samalla myös Saros pystyi nostamaan tasoaan.

NSH-VAN: Saros koppaa Petterssonin kudin hanskaansa

6. Thatcher Demko, Vancouver Canucks
Demko pelasi viime kaudella uransa parhaan runkosarjan, mutta kevätkauden loppua sävyttivät loukkaantumiset. Canucksilla olisi voinut olla paremmat edellytykset edetä hänen avullaan pidemmälle myös playoffeissa, vaikka kolmosveskarista ykkösmaalivahdiksi pudotuspeleissä noussut Arturs Silovs hoiti tehtävänsä vähintäänkin kiitettävästi. Demko pystyi pelaamaan lopulta vain yhden pudotuspelin ensimmäisellä kierroksella.

5. Andrei Vasilevski, Tampa Bay Lightning
Vasilevski oli sivussa viime kaudella reilun kuukauden runkosarjan alusta, sillä häneltä leikattiin lannerangan välilevytyrä viime vuoden syyskuussa. Venäläistorjuja ei ollut työpaikalle palattuaan aivan samalla tasolla kuin aiempina kausina, eikä hänestäkään ollut playoffien ensimmäisellä kierroksella pysäyttämään Florida Panthersia.

Tilastojen valossa Vasilevskin kausi oli runkosarjan osalta hänen heikoimpansa. Hän pelasi 52 ottelua päästettyjen maalien ottelukohtaisella keskiarvolla 2,90 ja torjuntaprosentilla 90,0. Monena vuonna Vasilevskia on pidetty maailman parhaana maalivahtina, ja aika näyttää, löytyy huipputaso jälleen ensi kaudella.

4. Jeremy Swayman, Boston Bruins
Swayman oli erityisesti playoffeissa pirullisen vaikea ohitettava. Runkosarjassa hän jakoi peliajan lähes tasan Ullmarkin kanssa, mutta nousi pudotuspeleissä joukkueen selkeäksi ykköskassariksi. Swayman pysäytti playoffeissa monia vastustajien laadukkaita yrityksiä. Pelaamissaan 12 playoff-ottelussa hänen päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa oli 2,15 ja torjuntaprosenttinsa 93,3. Swaymanin aisapari Ullmark kaupattiin kesäkuussa Senatorsiin, ja uudeksi maalivahtikaveriksi tuli vaihdossa Joonas Korpisalo. Swayman kantanee syksystä eteenpäin selkeämmin ykkösmaalivahdin vastuuta, ja Korpisalo antaa tulitukea.

Hellebuyck voittaa parhaan maalivahdin Vezina Trophyn

3. Connor Hellebuyck, Winnipeg Jets
Runkosarjan perusteella tuore Vezina Trophyn ja William M. Jennings Trophyn voittaja kuuluisi listan kärkeen, mutta playoffeissa yhdysvaltalaismaalivahti on ollut jo kahtena peräkkäisenä keväänä kaikkea muuta kuin vakuuttava. Jetsin tiivis puolustuspeli oli playoffeissa vain kaunis muisto runkosarjasta, ja siinä samassa Colorado Avalanche teki Hellebuyckista reikäjuustoa. Hellebuyck piti kuitenkin runkosarjassa yllä erittäin hyvää tasoa ja ansaitsee paikkansa listan kärjen tuntumassa. Pudotuspeleissä pelaamisessa olisi kuitenkin vielä ryhtiliikkeen paikka. Toki aiempina vuosina Hellebuyck on pystynyt torjunnoillaan pitämään Jetsiä pystyssä, vaikka tuoreimmat näytöt playoffeista ovat heikohkoja.

2. Sergei Bobrovski, Florida Panthers
Bobrovski esittää runkosarjassa harvemmin mitään täysin ilmiömäistä, ja viime kaudellekin osui muutama keskinkertainen esitys. Pudotuspeleissä hän kuitenkin näytti jälleen arvonsa, kun Panthersin mestaruusjuna puksutti aina pääteasemalle asti eli Stanley Cup -voittoon. Pitkään pudotuspelikevääseen mahtui muutama vaikeampi ottelu, mutta hän ryösti omakätisesti esimerkiksi Stanley Cup -finaalisarjan ensimmäisen mittelön Floridalle. Tuollaiset voitot ovat jokaisen dollarin arvoisia joukkueelle.

1. Igor Shestjorkin, New York Rangers
Shestjorkin osoitti jälleen tärkeytensä Rangersille pudotuspeleissä. Toki runkosarjakin oli venäläismaalivahdilta perusvarma, mutta playoffeissa hän piti joukkuettaan ajoittain pystyssä. Näin kävi etenkin Itäisen konferenssin finaaleissa, joissa manhattanilaiset kohtasivat lopulta Stanley Cup -mestariksi kruunatun Florida Panthersin. Shestjorkin torjui pudotuspeleissä 16 ottelua päästettyjen maalien ottelukohtaisella keskiarvolla 2,34 ja torjuntaprosentilla 92,7. Ilman Shestjorkinin hyviä torjuntoja Rangersin taival pudotuspeleissä olisi voinut päättyä jo toiselle kierrokselle.

Kunniamaininnat: Jordan Binnington, Charlie Lindgren, Semjon Varlamov, Adin Hill, Connor Ingram.

Aiheeseen liittyvä sisältö