Goaltender Ukko-Pekka Luukkonen #1 of the Buffalo Sabres GS

Buffalo Sabresin suomalaismaalivahti Ukko-Pekka Luukkonen välittää tunnelmia Saksaan ja Tshekkiin suuntautuvalta 2024 NHL Global Series -reissulta yksinoikeudella NHL.com/fi:lle.

Oli hieman erilaista pelata eurooppalaista joukkuetta vastaan (EHC Red Bull München), mutta se oli hauskaa ja kaikki nauttivat pelaamisesta. Pelasimme hyvin, voitettiin 5–0, ja ottelu oli hieno kokemus.

SAP Gardenissa huomasi sen, kuinka erilaisia ja ainutlaatuisia fanit ovat Euroopassa. Omaan joukkueeseen suhtaudutaan tosi intohimoisesti ja kannustushuudot ja -laulut soi, vaikka oma jengi on tappiolla. Totta kai meillä kotona Buffalossa on huikeat fanit, mutta täällä fanitus on jotenkin erilaista.

En tajunnut ennen kuin ottelun jälkeen, että torjuin vain kahdeksan kertaa (laukaukset 40–17 Buffalolle). Henkilökohtaisesti se oli kuitenkin hyvä ottelu. Tempo ja jää olivat vähän erilaiset kuin mihin on tottunut, ja piti keskittyä vähän tarkemmin. Vastustajalla ei ollut paljon paikkoja ja vetoja, mutta se oli silti hyvä ottelu ja mahdollisuus valmistautua runkosarjaan.

JJ (Peterka) pääsi ennen ottelua luistelemaan ja esittäytymään yleisölle, ja hän taisi todella innostua illasta, sillä me ei olla kolmeen vuoteen nähty hänen hymyilevän noin leveästi. Ehkä hän vähän piilotteli tunteitaan, mutta näytti siltä, että hän todella nautti illasta ja siitä, että pääsi kotikaupungin yleisön eteen pelaamaan. Yleisö sai tilaisuuden nähdä, kuinka hyvä pelaajasta hänestä on kehittynyt. Olihan se meille muillekin upea tunne, kun saatiin olla osa hänen kotiinpaluutaan.

Olen tosi iloinen, että JJ iski maalin tänään ja viimeisteli lukemiksi 5–0. Olin varma, että hän osuu siitä paikasta, sillä olen niin monta kertaa nähnyt hänen upottavan kiekon rannevedolla maaliin poikkisyötöstä.

Me tultiin hallille saksalaisten perinteisissä nahkahousuissa, ja se oli varmaan JJ:n idea. Hauskaa se oli joka tapauksessa, ja oli hienoa tuolla tavalla kunnioittaa hänen kulttuuriaan. Kaikki olivat innoissaan meidän asuista, ja tottahan me näytettiin hyvältä niissä housuissa. Hyvältä näytin itsekin, vaikka housut olikin vähän liian pienet minulle.

Ukko-Pekka Luukkonen #1 and JJ Peterka #77 of the Buffalo Sabres

Ottelun jälkeen lähdettiin olutjuhlille lähinnä katsomaan, millainen Oktoberfest on. Se on iso osa täkäläistä kulttuuria, ja käytiin tutustumassa siihen, vaikkei voitukaan osallistua juhlintaan. Yleensä me ollaan tähän aikaan vuodesta kotona harjoitusleirillä, joten oli erilaista ja hienoa pelata upeiden fanien edessä hienossa hallissa ja sitten kokea yhdessä joukkueena tällainen tapahtuma.

Tosi upeaa, että Rasmus (Dahlin) on terve ja pääsi mukaan pelaamaan ja näyttämään, millainen kapteeni hän on. Hän ei puhu paljon vaan johtaa esimerkillään. Aina kun mennään jäälle, hän on valmis pelaamaan ja on hyvin intensiivinen. Hän on sellainen pelaaja, joka tarvittaessa pystyy kääntämään ottelun kulun ja vahvistaa muiden pelaajien itseluottamusta.

Aika on mennyt tosi nopeasti sen jälkeen kun harjoitusleiri alkoi. Jotenkin on vaikea käsittää, että leiri ja harjoituspelit on nyt ohi, ja seuraavassa ottelussa on tosi kyseessä, kun pelataan Prahassa kauden avausottelu New Jersey Devilsiä vastaan perjantaina. Odotan innoissani kauden alkua. Harjoitusleiri meni hyvin, ja nyt jokainen odottaa, että pääsee näyttämään kuinka paljon me halutaan voittaa ja kuinka vahvasti me kamppaillaan.

Goaltender Ukko-Pekka Luukkonen #1 of the Buffalo Sabres stands in net prior to the 2024 NHL Global Series Challenge Germany