20241219 kakko kraken morning skate

Kaapo Kakko aloittelee NHL-uransa uutta lukua uusissa väreissä. New York Rangers kauppasi suomalaisen tällä viikolla Seattle Krakeniin, jonka vieraspelikiertueelle Kakko liittyi mukaan lennosta.

Kakko on pelannut koko tähänastisen NHL-uransa hänet varanneessa Rangersissa, missä asiat kuitenkin menivät umpisolmuun koko joukkueen tuskaillessa suoritustensa kanssa.

- Rangersin pitäisi voittaa paljon enemmän pelejä, mutta viime aikoina asiat eivät menneet toivottuun tapaan. Kuulin kaupasta keskiviikkona illalla. Lensin Dallasista Chicagoon ja tapasin kaikki aamulla. Olin mukana aamujäillä ja sitten aloin valmistautua pelaamaan, Kakko kertoi torstaina.

Kakko on tällä kaudella tehnyt neljä maalia ja kaikkiaan 14 pistettä. Hänen tehotilastonsa on ollut koko Rangersin parhaimmistoa. Viimeisen ottelunsa Rangersin paidassa hän pelasi tiistaina, kun joukkue kärsi 0-2-tappion Nashville Predatorsille. Kakko sai noin kymmenen minuuttia jääaikaa.

NYR-MTL: Kakko osuu kolmannen erän lopussa

Sitä ennen hän oli ollut kohun keskellä jäätyään pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle. Kakko kertoi pettymyksestään julkisesti, ja muutamaa päivää myöhemmin tapahtui siirto Seattleen.

- Joukkue ei pelannut riittävän hyvin ja jotain piti tehdä. Olin tavallaan odottanut, että jotain tapahtuisi, ja tiesin, että se saattaisi liittyä minuun. Silti se on aina tavallaan yllätys, ja kaikki tapahtuu nopeasti. Olin turhautunut, kun annoin kommenttini, ja olin rehellinen. Siltä tuntui silloin. Rangersissa on paljon loistavia pelaajia ja se tuo mukanaan vaikeita päätöksiä. Minä en mahtunut ylivoimaan enkä alivoimaan, joten tavallaan ymmärrän asian. Kaikki kuitenkin haluavat pelata, ja se koskee myös minua, Kakko arvioi.

Kraken on auttanut jo yhtä suomalaista pelaajaa elvyttämään uransa. Eeli Tolvanen tuskaili Nashvillessa ennen kuin siirtyi Seattleen kesken kauden 2022-2023. Uudessa joukkueessa hän löysi myös uuden suoritustason, mikä johti viime kaudella selkeään uuteen piste-ennätykseen.

Myös Kakko toivoo samanlaista vaikutusta. 23-vuotiaan turkulaisen sopimus on katkolla tämän kauden jälkeen. Kuuden NHL-kauden aikana on kertynyt 330 ottelua ja 131 pistettä.

- Uusi alku houkuttaa. Täälläkin on hyvä joukkue, jossa on paljon hyviä pelaajia, mutta toivon saavani täällä mahdollisuuden. Sitä valmentajat ainakin sanovat. He luottavat minuun ja haluavat minun pelaavan omalla tyylilläni. Sitten kaikki on kiinni minusta itsestäni. Olen innoissani siitä ja valmis aloittamaan hommat, Kakko sanoi.

Kraken kohtaa torstaina Chicago Blackhawksin ja lauantaina Vegas Golden Knightsin. Ennen joulua luvassa on vielä myös vierailu Colorado Avalanchen halliin.

- Uskon, että maisemanvaihdos voi olla raikas muutos ja samalla tavallaan viesti siitä, että uralla on aika ottaa seuraava askel. Sitä toivomme, Krakenin päävalmentaja Dan Bylsma sanoi.

- Hän tuo kokoa sekä kykyä pysyä kiekossa hyökkäysalueella. Meillä ei ole liikaa tuollaisia pelaajia, ja haluamme pelata hyökkäysalueella, pysyä siellä kiekossa ja päästä maalille. Hän on raamikas pelaaja, joka pystyy kaikkiin noihin asioihin.

Aiheeseen liittyvä sisältö