Maalivahtien kuulee usein sanovan, että kaverit pelasivat tosi hyvin edessä tai joukkue puolusti hyvin tiiviinä viisikkona. Carolina Hurricanesissa se on ollut ihan jokapäiväistä arkea lokakuun lopulta lähtien, kun ykkösmaalivahti Frederik Andersen sai leikkauksen vaatineen polvivamman.

Kuluneen syksyn aikana Hurricanesin maalilla on torjunut Andersenin lisäksi neljä muuta maalivahtia ja kenttäpelaajat ovat raataneet itseään säästämättä kaukalon molemmissa päissä, keskialueesta puhumattakaan. Lopputuloksena on liigan kahdeksanneksi paras päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 2,77.

Pjotr Kotshetkov vartioi tiistain kierroksella Hurricanesin maalia ja jakoi silkkaa niukkuutta vieraana olleelle New York Islandersille pysäyttäessään kaikki 32 kohtaamaansa laukausta. Islanders kaatui lukemin 4-0, ja Kotshetkov merkkautti NHL-uransa yhdeksännen nollapelin sekä 51. voiton. Hän nousi Hurricanesin ja sen edeltäjän Hartford Whalersin kaikkien aikojen nollapelitilastossa Andersenin ja Peter Sidorkiewiczin ohi sijalle seitsemän.

Kotshetkov oli luonnollisesti iloinen nollapelistään ja paljasti, että yritti olla ajattelematta sitä. Vasta päätöserässä hän antoi itselleen luvan pohtia maalin pitämistä puhtaana, mutta kehotti myös itseään pysymään rentona sekä hoitamaan työnsä kunnialla.

– Hän oli selkeästi paras pelaajamme tänään. Annoimme vastustajalle enemmän paikkoja kuin olisin halunnut ja pelasimme vähän lepsusti. Annoimme sellaisia paikkoja, joita vastustaja ei tavallisesti saa. Niin käy usein, kun pääsee johtoon heti ottelun alussa, Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind’Amour ruoti.

Car Pyotr Kochetkov

Hurricanes omaa luokkaansa maalipaikkojen sulkemisessa

Colorado Avalanche on tällä kaudella käyttänyt kuutta eri maalivahtia, Carolina lähes yhtä montaa eli viittä. Mutta Hurricanesin kenttäpelaajat ovat todellakin olleet maalivahtinsa tukena, on tolppien välissä ollut sitten Andersen, Kotshetkov, Spencer Martin, Dustin Tokarski tai Yaniv Perets.

Hurricanes on antanut vastustajilleen keskimäärin vain 38 laukausyritystä per ottelu ja on siinä suhteessa ihan omaa luokkaansa liigassa. Kun ynnätään koko kauden omat laukausyritykset ja vähennetään niistä vastustajien yritykset, Hurricanes on liigan selkeä ykkönen (+533). Toisena oleva hallitseva mestari Florida Panthers (+268) on kaukana perässä.

Carolinan maalia kohti on lauottu alkukauden aikana keskimäärin 25,4 kertaa ottelussa. Lukema on liigan toiseksi pienin Los Angeles Kingsin (24,7) jälkeen. Hurrikaaniryhmä on puolestaan itse tulittanut vastustajien veräjää keskimäärin 32 kudilla per ottelu. Edellä on vain Edmonton Oilers (32,4). Carolinan ammuttujen ja annettujen laukausten keskiarvojen erotus +6,6 on liigan paras.

– Kaiken kaikkiaan kaksi viimeksi pelattua ottelua ovat olleet meiltä melko hyviä. Ollaan päästy uudelle tasolle. Mutta koskaan ei pidä olla tyytyväinen. Vaikka pelaa hyvän ottelun, niin silti haluaa pelata vielä paremmin seuraavalla kerralla, Hurricanesin ykkössentteri Sebastian Aho tuumi.

Eikä hän antanut itselleen tiistain ottelusta huippuarvosanaa, vaikka keräsi tehot 1+1.

– Melko hyvä peli, mutta pystymme kyllä ketjuna parempaankin. Mutta tästä on hyvä jatkaa.

Kotshetkov sen sijaan sai Aholta kehuja.

– Hän pelasi loistavasti, varsinkin ottelun alussa. Tai no, itse asiassa koko ottelun ajan. Hän teki ratkaisevia torjuntoja. Oli upeaa nähdä hänen pelaavan tuolla tavalla. Siitä on hyvä jatkaa seuraavassa pelissä.

Aho nakuttanut kovat tehot marraskuun lopulta lähtien

Aho on jäänyt ilman tehopisteitä vain kaksi kertaa viimeksi pelaamissaan 12 ottelussa. Hän on merkkauttanut marraskuun 23. päivästä lähtien kymmeneen otteluun 4+12=16 tehopistettä ja on ollut tuolla jaksolla liigan kahdeksanneksi tehokkain pelaaja yhdessä Colorado Avalanchen Nathan MacKinnonin, New Jersey Devilsin Jack Hughesin ja Vancouver Canucksin Quinn Hughesin kanssa.

CAR-NYI: Robinsonin ja Ahon yhteispeli toimii mallikkaasti

Kauden 31 ottelussaan tehot 9+24=33 koonnut Aho on Hurricanesin sisäisen pistepörssin kakkonen Martin Necasin (14+30=44) jälkeen. NHL:n suomalaispelaajien pistepörssissä hän on toisena, edellään vain hirmutehot (14+29=47) nakutellut Avalanchen Mikko Rantanen.

Tiistaina Aho kasvatti pistepottiaan, kun hän ensin alusti avauserässä Andrei Svetshnikovin ylivoimaosuman, joka jäi ottelun voittomaaliksi, ja viimeisteli sitten itse ottelun loppunumerot toisessa erässä ajassa 39.44.

– Namupassi, Aho kommentoi Eric Robinsonilta saamaansa syöttöä.

Aho on nyt ollut mailoineen mukana voittomaalissa 120 kertaa (58+62=120) NHL-urallaan, ja häntä useammin Hurricanesin/Whalersin ratkaisevissa osumissa ovat olleet osallisina vain Ron Francis (57+119=176) ja Eric Staal (47+78=125).

Aiheeseen liittyvä sisältö