PIT Sidney Crosby

Pittsburgh Penguins on löytänyt oivan vireen, sillä joukkue on voittanut 10 edellisestä ottelustaan seitsemän ja jäänyt tänä aikana vain kahdesti pisteittä.

Yhdellä pelaajalla on kuitenkin ollut tuskaista, ainakin maalien valossa. Joukkueensa sisäistä pistepörssiä tehoillaan 8+23=31 johtava Sidney Crosby on nimittäin 10 ottelun mittaisessa maalittomassa putkessa. Kyseessä on Penguinsin kapteenille poikkeuksellisen pitkä maaliton jakso.

Hän on kaiken lisäksi tuskaillut maalinteon kanssa jo pidempään, sillä 19 viime ottelussa on syntynyt vain kaksi täysosumaa. Konkari kärsi maalittomuudesta myös kauden alussa, kun runkosarjan 11 ensimmäisessä ottelussa syntyi vain yksi rysä. Kauden kahdeksasta osumasta viisi tuli kolmessa peräkkäisessä ottelussa loka-marraskuun vaihteessa.

- Jokainen haluaa aina tehdä maaleja, etenkin jos on päässyt hyville paikoille. Silloin ajattelee, että onnistuminen on vain ajan kysymys. Maalittoman putken katkaiseminen ei ole helppoa, mutta se auttaa, jos joukkue menestyy. Olenkin hyvin kiitollinen siitä, että olemme onnistuneet nappaamaan voittoja, vaikka olemme hukanneet hyviä maalintekopaikkoja, Crosby kommentoi.

PIT-UTA: Crosby tekee upean uransa 600. maalin

Lukuisten paikkojen takia Crosby luottaa siihen, että tuuri kääntyy kohta.

- Suunta muuttuu yleensä parempaan, kun te (toimittajat) alatte kysellä maalittomuudesta, joten kiitos! Mikä teillä kesti? Crosby naureskeli.

- Mutta kaikki on hyvin niin kauan, kun saan paikkoja. Olen saanut etenkin kolmessa viime ottelussa hyviä tontteja ja laukonut kiekkoa myös tolppaan. Kurssia ei voi kääntää pakottamalla. Pitää vain pelata oikealla tavalla ja luottaa siihen, että verkko alkaa heilua, hän jatkoi.

Myös Penguinsin päävalmentaja Mike Sullivan uskoo, että joukkueen ykköstähden kuiva putki päättyy pian.

- Hän on jo lähellä. Hän olisi voinut tehdä tänään (tiistaina) kolme maalia pelkästään kolmannessa erässä. Se on vain ajan kysymys. Kiekko painuu vielä sisään, Sullivan totesi, kun Pittsburgh oli kaatanut Los Angeles Kingsin 3-2.

Pääluotsi myös muistuttaa, että 600 maalia NHL:ssä takoneen Crosbyn vaikutus joukkueen peliin on valtava, teki hän maaleja tai ei.

- Hän vaikuttaa peliin niin monella tavalla, vaikka hän ei tekisi maaleja. Tiistaina hän pelasi suurimman osan pelistä Kingsin ykköskenttää vastaan. He ovat isoja ja vahvoja pelaajia, mutta Crosby voi pelata ketä tahansa vastaan missä tahansa tilanteessa. Hän on niin kokonaisvaltainen ja kypsä pelaaja. Hän on lähellä maalittoman putkensa katkaisemista, ja toivottavasti hänelle tulee heti useampi osuma, kun se tapahtuu, Sullivan päätti.

Aiheeseen liittyvä sisältö