GettyImages-2006242719

Dallas Starsin pelaajien äideillä oli syytä olla ylpeitä pojistaan torstaina Nashvillessa. Stars hääti ensin Juuse Saroksen Predatorsin maalilta vaihtoon ja antoi Kevin Lankiselle yhtä kylmää kyytiä. Stars vei sarjapisteet mukanaan Dallasiin murskalukemin 9-2.

Stars laukoi neljä maalia ensimmäisessä erässä, ja toisen erän alkuminuuteilla suomalaispuolustaja Miro Heiskanen toivotti karulla tavalla Lankisen tervetulleeksi Predatorsin maalille. Heiskanen kasvatti dallasilaisten johdon jo 5-0:aan, ja peli oli käytännössä pelattu.

– Pidin todella paljon siitä, kuinka aloitimme ottelun. Todennäköisesti ottelun aloitus oli meiltä tähän saakka kauden paras. Ei jarruteltu vaan annettiin mennä ja viimeisteltiin hyvin, Starsin päävalmentaja Peter DeBoer kehui omiaan.

Starsin mukana pelireissulla olleet äidit saivat todella nauttia maalijuhlista, sillä seitsemän eri pelaajaa teki maalin ja 11 pelaajaa merkkautti vähintään yhden tehopisteen. Ensimmäisen erän maalipotti oli jo historiallinen, sillä Stars on osunut useammin avauserässä vain kerran aikaisemmin, viisi kertaa Toronto Maple Leafsia vastaan 31. tammikuuta 2017.

Stars ei ole aiemmin tällä kaudella heiluttanut vastustajan maaliverkkoa yhdeksää kertaa, mutta Minnesota Wildin rysään kiekko upposi kahdeksan kertaa 12. marraskuuta. Silloin voitto irtosi maalein 8–3.

– (Matt) Duchenen ketju oli loistava. Se loi tilanteita joka kerta jäällä ollessaan. Mutta jokainen oli hyvässä iskussa. Neloskenttä teki kolmesta ensimmäisestä maalista kaksi, ja se oli ratkaisevaa. Maalinteossa tarvitaan syvyyttä. Meillä ei ollut vapaamatkustajia, DeBoer painotti.

NSH-DAL: Heiskanen napauttaa laatan Lankisen taakse

Tehopisteiden jahdissa syvyyttä vaikka muille jakaa

Voittoputkensa kolmeen otteluun venyttänyt Stars (34-14-6, 74 pistettä) vankisti johtoaan Central-divisioonassa, sillä yhden ottelun enemmän pelannut Colorado Avalanche (33-18-4) on nyt toisena neljän pisteen päässä.

– Toisinaan aloitamme ottelun hyvin hitaasti, mutta tänään ei ollut sellainen ilta, kaksi maalia entistä joukkuettaan vastaan iskenyt Duchene tuumi.

Duchenella on kerännyt tällä kaudella pelaamissaan 53 ottelussa 52 tehopistettä, joista 21 on maaleja. Viime kaudella hänen pistepottinsa oli Nashvillessa pelattujen 71 ottelun jälkeen 56.

– Eihän joukkue koskaan voi etukäteen ajatella tekevänsä yhdeksää maalia, mutta olemme hyvin hyökkäysvoittoinen joukkue. Olemme viime aikoina tehneet joitakin muutoksia, jotka ovat muovanneet meistä entistä dynaamisemman joukkueen, hän selitti.

Tällä kaudella 203 osumaa takoneet Stars, Avalanche ja Vancouver Canucks jakavat NHL:n tehtyjen maalien tilaston kärkipaikan. Kahden viimeisimmän kauden aikana Stars on tehnyt yhteensä 484 maalia, NHL-joukkueista toiseksi eniten Edmonton Oilersin (500) jälkeen.

Liigan parhaalla ottelukohtaisella maalikeskiarvolla (3,76) operoiva Dallas on vain kiihdyttänyt vauhtiaan viimeksi pelaamissaan 16 ottelussa (12-3-1) ja latonut niistä kymmenessä vähintään neljä maalia. Stars onkin NHL-joukkueista ainoa, jonka pelaajista kymmenen on tähän mennessä kautta nakuttanut vähintään 30 tehopistettä.

– Joissakin otteluissa voit hallita peliä, mutta et saa maalia edes ostamalla. Sitten joinakin iltoina kaikki uppoaa, ja tänään oli yksi niistä illoista. Meillä oli paljon yritystä, ja siitä se kaikki lähtee. Mutta välillä kiekko myös tuntui pomppivan meille, Starsin puolustaja Ryan Suter pohti.

Predatorsilla edessään erittäin tärkeä ottelu

Predatorsille merkattiin ottelun ensimmäinen vastustajan maalia kohti ammuttu laukaus, kun avauserää oli jäljellä kuutisen minuuttia, ja erän laukaukset menivät Starsille 18–1. Koko ottelun laukauksissa Stars oli parempi luvuin 41–29.

– Emme olleet valmiita pelaamaan, se nyt on sanomattakin selvää. Saimme juuri sellaisen lopputuloksen kuin ansaitsimme. Joko emme ota tilannetta riittävän vakavasti tai emme ymmärrä sitä, Predatorsin päävalmentaja Andrew Brunette jyrisi.

Predators (27-25-2) on hävinnyt kuudesta viimeksi pelaamastaan ottelusta viisi (1-4-1) ja katselee neljän pisteen takamatkalta kohti Läntisen konferenssin playoff-viivaa. Lännen viimeiset pudotuspelipaikat ovat tällä hetkellä Los Angeles Kingsin ja St. Louis Bluesin käsissä.

– Tässä alkaa kausi olla kohta katkolla. Meidän täytyy jotenkin selvittää tämä tilanne. Tuleva lauantain ottelu (Bluesin vieraana) on todella tärkeä, varsinkin tämän illan esityksen jälkeen, Predatorsin puolustaja Roman Josi heitti haasteen joukkueelleen.

Aiheeseen liittyvä sisältö