Toronto Maple Leafsin tuhoisa toinen erä oli liikaa Tampa Bay Lightningille joukkueiden kohdatessa maanantain ainoassa NHL-ottelussa.

Vahvaan vireeseen päässyt Toronto nappasi neljännen voittonsa viiden pelin jaksolla, tällä kertaa lukemin 5-2.

– Pelasimme heti alussa aika hyvin. Tampa Bay teki pientä nousua vielä ensimmäisen erän aikana, mutta sitten pelasimme nopeasti ja saimme ylivoimahyökkäyksiä toiseen suuntaan. Sen myötä peli avautui, Maple Leafsin hyökkääjä William Nylander summasi.

Nylander oli ottelun tehomies viimeisteltyään kaksi maalia ja syötettyään yhden. Maple Leafsin kapteeni Auston Matthews onnistui maalinteossa kertaalleen ja venytti henkilökohtaisen maaliputkensa kolmen ottelun mittaiseksi.

Kotiyleisön todellinen suosikki löytyi kuitenkin Maple Leafsin maalilta. Anthony Stolarz torjui 32 kertaa. Toronton hyökkäyksen päästessä kamppailun edetessä vauhtiin Stolarz kesti toisessa kenttäpäädyssä ja varmisti voiton.

– Alivoimamme oli loistavaa, ja Stolarz pelasi uskomattoman ottelun. Hänen tärkeät torjuntansa auttoivat meitä säilyttämään johdon, Nylander kehui yhdysvaltalaisveskaria.

Nylander teki ottelun avausmaalin, kun pelattuna oli vajaat neljä minuuttia. Ensimmäisessä erässä ei kuitenkaan tapahtunut irtiottoja, vaan Tampa Bay tuli tasoihin erän loppuvaiheessa. Tauon jälkeen ero kuitenkin repesi, sillä Toronto tykitti toisen erän aikana peräti neljä maalia. Näistä kolme ensimmäistä syntyivät alle kahdeksan peliminuutin sisällä.

TOR-TBL: Nylander paukauttaa avausosuman Domin tarjoilusta

Matthews osui ensimmäisenä hyödyntäessään ylivoiman. Maalin syöttäjänä toiminut Nylander iski seuraavana ja tuplasi oman saldonsa. Kolmen maalin johdon taululle löi puolestaan Max Pacioretty. Se riitti Lightningin päävalmentaja Jon Cooperille, joka teki harvinainen ratkaisun ja vaihtoi Andrei Vasilevskin pois maaliltaan kymmenen torjunnan ja neljän päästetyn maalin jälkeen.

– Tämä oli niitä iltoja… Pystyn laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat, joina olen ottanut hänet vaihtoon kesken ottelun yhteisen uramme aikana. Jonas Johansson ei ollut pelannut ollenkaan, ja minusta nyt oli oikea aika laittaa hänet kehiin ja antaa ykkösmiehellemme lepoa, Cooper perusteli päätöstään.

Vaihdoksen myötä tilanne rauhoittui. Toronto kasvatti vielä kertaalleen etumatkaansa erän lopussa Matthew Kniesin osumalla, ja kolmannessa erässä Brayden Point puolestaan viimeisteli Lightningin kavennusmaalin.

Point teki maalinsa ylivoimalla, joita vierasjoukkue saikin pelata riittämiin jopa noustakseen takaisin voittotaisteluun. Tampa Bayn seitsemään ylivoimaminuuttiin sisältyi muun muassa täysi kahden minuutin pätkä viidellä kolmea vastaan toisessa erässä, pian maalivahdin vaihtamisen jälkeen. Kolmen maalin ero olisi voinut sulaa yhden erikoistilanteen aikana, mutta Stolarz säkenöi.

Lightning sahasi kahden miehen ylivoimaansa useilla poikittaissyötöillä, ja lopulta Jake Guentzel pääsi tuikkaamaan kiekon kulmalta kohti avoimena ammottavaa Maple Leafsin maalia. Kiekko lipui jo maaliviivan päällä, kun Stolarz syöksähti vielä taaksepäin ja pyyhkäisi limpun viivalta räpylänsä alle. Suoritus sai Scotiabank Arenan villiintymään.

TOR-TBL: Stolarz venyy upeaan pelastukseen ja ryöstää Guentzeliltä varman maalin

– Kaikki syttyivät. Koko yleisö, samoin koko vaihtopenkkimme. Uskomaton torjunta. Hän piti meidät mukana pelissä koko illan ajan. Emme olleet kauhean kurinalaisia ja päästimme Tampan pelaamaan viidellä kolmea vastaan. He saivat paljon maalipaikkoja, mutta Stolarz piti pintansa ja pelasi hienosti, Knies kehui.

– Se oli hieno hetki, joka tavallaan käänsi peliä taas eduksemme. Tampa sai pelata kahden miehen ylivoimaa, mikä oli heille mahdollisuus muuttaa pelin luonnetta. Saimme siinä kuitenkin yleisön mukaan, mikä taisi vähän murtaa heitä, kertasi puolestaan Stolarz.

Stolarzin huippusuoritus tuli hyvään paikkaan, sillä Torontossa on jo odoteltu vesi kielellä ykkösmaalivahdiksi kaavaillun Joseph Wollin paluuta sairastuvalta. Päävalmentaja Craig Berube kertoi maanantaina, että Woll saattaisi pelata kauden ensimmäisen ottelunsa jo tiistaina Columbus Blue Jacketsia vastaan.

Stolarz puolestaan on aloittanut Maple Leafsin maalilla joukkueen kuudesta tähänastisesta ottelusta viidessä ja merkkauttanut niistä tililleen kolme voittoa. Florida Panthersin mestarijoukkueesta tulleen 30-vuotiaan torjuntaprosentti on erinomainen 93,8 ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 1,83. Se antanee valmennukselle mietittävää Wollin toipumisesta huolimatta.

– Kyse on tällä hetkellä vain itseluottamuksesta ja jatkuvasti rutiinista. Teen kovasti hommia maalivahtivalmentajamme Curtis Sanfordin kanssa harjoituspäivien yhteydessä. Lepään, pidän huolta kropastani ja yritän vain varmistaa, että teen kaiken mahdollisen hyödyntääkseni tämän tilaisuuden, Stolarz sanoi maanantain pelin päätyttyä.

Aiheeseen liittyvä sisältö