GettyImages-2175625797

PRAHA – Ukko-Pekka Luukkonen varattiin NHL:ään jo seitsemän vuotta sitten, mutta vasta nyt edessä on uran ensimmäinen torjuntavuoro runkosarjan käynnistävässä ottelussa. Tie tähän pisteeseen on ollut mutkittelevan pitkä ja joskus jopa synkkä ja henkisesti petollinen.

Luukkosen odotetaan olevan tolppien välissä, kun Buffalo Sabres kohtaa perjantaina Prahassa pelattavassa NHL Global Series -ottelussa New Jersey Devilsin (klo 20, Viaplay ja V Sport 1 Suomi). Samat joukkueet selvittelevät välejään Tshekin pääkaupungissa myös lauantaina.

– Kova työ tuottaa tulosta. En ole missään nimessä vielä valmis, sillä kehityn koko ajan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että isot kehitysaskeleet ovat valmistaneet minua ykkösmaalivahdin rooliin, Luukkonen kertoi.

Kovan työn tulokset tuottivat hedelmää jo kalenterivuoden alussa, kun Luukkonen nappasi lopullisesti Sabresin ykkösveskarin tontin itselleen. Suomalaistorjujan kevätkauden tilastot olivat kerrassaan komeaa luettavaa, sillä 20 voiton lisäksi historiankirjoihin merkittiin 36 ottelussa myös neljä nollapeliä. Tällä aikavälillä Luukkosen torjuntaprosentti oli 91,9 ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 2,31.

Luukkonen pelasi tammikuun 6. päivästä eteenpäin NHL-maalivahdeista eniten otteluita, ja voittoja kertyi viidenneksi eniten. Nollapeleissä Sabresin ykköskassari jakoi kärkisijan, kun taas torjuntaprosentin ja päästettyjen maalien kategoriassa sijoitus oli molemmissa viiden parhaan joukossa.

– Hän oli yksi koko liigan parhaista maalivahdeista, hyökkääjä Dylan Cozens ylisti.

GettyImages-2176166652

Sabres palkitsi Luukkosen hienot esitykset heinäkuussa viiden vuoden ja yhteensä 23,75 miljoonan dollarin jatkosopimuksella. Hänestä tuli heinäkuun alussa rajoitetusti vapaa pelaaja, joten vahva loppukausi tuli 25-vuotiaalle torjujalle tärkeään paikkaan.

– Nyt minun pitää suorittaa korkealla tasolla, Luukkonen totesi.

Buffalo varasi Luukkosen kesän 2017 NHL Draftissa toisella kierroksella numerolla 54. Seuraavat vuodet veivät hänet Mestiksen kautta OHL:ään, ECHL:ään ja AHL:ään. NHL-kaukalossa Luukkonen nähtiin ensimmäisen kerran kaudella 2020-21, jolloin vyölle tuli yhteensä neljä ottelua Sabresissa.

– Kun siirryin Cincinnatiin, tiesin sen olevan vain yksi välietappi pitkällä matkalla. Sen jälkeen ajat olivat vaikeampia, enkä aina osannut pitää yllä positiivista ajattelua. En kuitenkaan koskaan luovuttanut NHL-unelman suhteen, Luukkonen pohti.

Kaudella 2021-22 otteluita kertyi jo yhdeksän, ja vastuu kasvoi myös seuraavalla sesongilla. Luukkosen hienot otteet eivät jääneet huomiotta, sillä hänet valittiin muun muassa tammikuun kuukauden tulokkaaksi. Kuumat esitykset eivät kuitenkaan kestäneet ikuisesti.

Kevään 2023 päätteeksi Luukkonen oli valahtanut jo Buffalon maalivahtihierarkiassa neljänneksi Craig Andersonin, Eric Comrien ja Devon Levin taakse. Tilastokirjoihin merkittiin vaisuhko torjuntaprosentti 89,2, eikä päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 3,61 herättänyt suurta kunnioitusta.

Positiivisen ajattelun säilyttäminen oli ajoittain vaikeaa.

– Mielestäni haastavimpia aikoja olivat ne, kun siirryin ECHL:stä AHL:ään, enkä onnistunut siellä kovin hyvin. Kun minut nostettiin NHL:ään, tajusin kuinka paljon töitä oli vielä jäljellä. Nuo olivat vaikeita aikoja, ja niistä selviäminen oli oma haasteensa, Luukkonen kertoi.

Sabres lähti viime kauteen maalivahtikaksikolla Levi - Comrie, eikä Luukkoselle oltu kaavailtu paikkaa pelaavassa kokoonpanossa. Levi pelasi kauden ensimmäiset neljä ottelua, ja Comrie seisoi tolppien välissä kahdessa seuraavassa kamppailussa. Luukkosen ensimmäinen ottelu koitti lokakuun lopussa, kun runkosarjaa oli takana vasta kuusi ottelua.

Goaltender Devon Levi #27 of the Buffalo Sabres

Sabres pyöritti kolmen maalivahdin rulettia loppuvuoden ajan, kunnes Luukkonen nappasi kärkipaikan heti uudenvuoden jälkeen. Hänen mukaansa onnistumisten takana oli yksi suuri tekijä: korkea itseluottamus. Tämän jälkeen luotto omaan torjuntatyöskentelyyn kasvoi päivä päivältä suuremmaksi.

– Minulle oli tärkeintä tajuta se, että itseluottamuksella oli valtava merkitys pelaamiseeni. Tiesin, että minun piti luottaa omaan tekniseen suorittamiseeni. Ongelmat alkavat kasaantua silloin, jos alkaa epäillä omia päätöksiään. Jos alkaa epäillä omaa pelaamistaan, itseluottamus kääntyy nopeasti jyrkkään laskuun, Luukkonen analysoi.

Luukkosella riittää edelleen paljon todistettavaa tulevaisuudessa. Hän on pelannut vasta 100 NHL-ottelua, ja perjantain kamppailu on uran ensimmäinen runkosarjan avaus. Nyt hartioilla lepää ykköstorjujan vastuu, mikä on hänelle täysin uusi tilanne. Paineita tuo myös pitkä viiden vuoden jatkosopimus.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että Sabresilla on ensimmäistä kertaa Ryan Millerin lähdön jälkeen todellinen ykkösmaalivahti. Luukkonen on kulkenut pitkän matkan tähän pisteeseen, hän on kasvattanut matkan varrella henkistä kanttia ja on nyt valmis loistamaan kirkkaissa valoissa.

– Puhumme pelaajasta, jolla on jatkuvasti halua kehittyä paremmaksi maalivahdiksi. Luukkosen tie ei ole ollut kaikista helpoin, mutta hän on paiskinut töitä jokaisessa joukkueessaan. Hän pelasi viime kaudella jo erittäin hyvän kevätkauden, vaikka sesongin alku ei ollut kaikista helpoin. “UPL:llä” ei ole vielä valtavasti NHL-kokemusta, mutta hänen tarinansa kielii kovasta työmoraalista ja kehittymisen halusta, Sabresin päävalmentaja Lindy Ruff kommentoi.

Aiheeseen liittyvä sisältö