BUF Lindy Ruff

Lindy Ruffin pitkä valmennustaival saa jälleen uuden mutkan. Prahassa pelattavissa Global Series -otteluissa Buffalo Sabresin luotsi saa vastaansa New Jersey Devilsin – seuran, joka irtisanoi hänet päävalmentajan tehtävästä vain runsas puoli vuotta sitten.

Kuten olettaa saattoi, Ruff ei kauan kortistossa viihtynyt. Sabres tiedotti huhtikuussa rekrytoineensa kokeneen valmentajan. Ruff on keskittynyt Buffalon tekemisiin jo hyvän aikaa, mutta fiilikset vaikuttavat olevan vielä hieman kaksijakoiset.

– Kyllähän Devilsin kohtaaminen tuntuu vähän oudolta, mutta tämä on kuitenkin osa bisnestä. Kovinkaan usein ei tule heti vastaan se joukkue, jota on juuri valmentanut, Ruff tuumi maanantaina.

Ruffin kädenjälki näkyy Devilsissä vielä pitkään, vaikka pelaajisto uusiutuu jonkin verran. Maalivahdiksi hankittiin Jacob Markström, jonka lisäksi nimekkäitä värväyksiä ovat puolustajat Brett Pesce ja Brenden Dillon sekä hyökkääjät Tomas Tatar ja Stefan Noesen.

Markstrom_Devils-in-net

– Pakostakin tulee seurattua, mitä muut seurat tekevät. Hankintojen avulla kaikki seurat pyrkivät tekemään joukkueistaan aiempaa parempia, ja mielestäni Devils on onnistunut siinä, Ruff huomioi.

– Sabresin ja Devilsin taitotasossa on samaa. Devilsiltä löytyy Jack Hughesin, Jesper Brattin, Nico Hischierin ja Timo Meierin kaltaisia taitopelaajia. Toisaalta heillä on otteluiden ratkaisuihin pystyviä syvyyspelaajia Nathan Bastianin tapaan, valmentaja ruoti.

Sabresin ja Devilsin välinen Global Series -ottelu avaa NHL:n runkosarjan perjantaina kello 20 alkaen. Lauantainen kamppailu Prahassa käynnistyy jo kello 17.

Sabres vihdoin pudotuspeleihin?

Ruff, 64, kuuluu NHL:n merkittävimpiin nykyvalmentajiin. Edelleen päävalmentajana toimivista vain Florida Panthersin Paul Mauricella on enemmän voittoja kuin Ruffilla, joskin hyvin niukasti. Uuden kauden alla Mauricen lukema on 869 ja Ruffin 864.

Buffalossa Ruff on legenda jo nyt, sillä hänellä on vyöllään peräti 15 kautta Sabresin peräsimessä. Hän aloitti ensimmäisen aikakautensa kaudella 1997-98, ja yhteistyö katkesi potkuihin helmikuussa 2013.

Dallas Starsin päävalmentajana Ruff toimi neljän kauden ajan, ja siirtyminen Devilsiin tapahtui vuonna 2021. New Jersey eteni pudotuspeleihin vain yhdellä Ruffin kausista. Maaliskuussa 2024 GM Tom Fitzgerald päätyi raskaaseen ratkaisuun. Ruff joutui jättämään paikkansa, ja loppukauden ajan penkin takana komensi Travis Green.

Lindy Ruff

– Tämä oli mielestäni oikea aika tehdä muutos. Tuntui siltä, ettei identiteettimme ollut kestävä pudotuspelitavoitetta ajatellen. Lindyn kanssa käyty keskustelu oli minulle vaikea ja tunteikas. Hän suhtautui kuitenkin asiaan hienosti ja teki hankalasta tehtävästäni helpon, Fitzgerald sanoi maaliskuussa.

Sabresissa pudotuspelitavoite on suurempi juttu kuin missään muussa tämän päivän NHL-seurassa. Buffalo on jäänyt playoff-viivan väärälle puolelle ennätyksellisesti 13 kertaa perättäin. Mikä olisikaan ”Ruffalolle” hienompaa kuin päättää kuiva kausi oman valmentajaikonin alaisuudessa?

– Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta. Joukkue on valmis ottamaan seuraavan askeleensa. Tähän työhön ei voi suhtautua kevyesti. Tavoitteeni on varmistaa, että pelaajat uskovat toisiinsa, puhaltavat yhteen hiileen ja viihtyvät joukkueessa, Ruff kertoi huhtikuussa.

Ruffia arvostetaan valmentajana ja ihmisenä

Prahan Global Series -tapahtuma tihkuu erilaisia aiheita ja juonenkäänteitä, ja Devilsin pelaaminen entistä valmentajaansa vastaan on yksi mehukkaimmista. New Jerseyn leirissä Ruff nauttii ansaitsemaansa arvostusta.

– Häntä vastaan pelaamisesta tulee hauskaa, Devilsin hyökkääjä Bratt totesi.

– Haluamme voittaa, mutta hän haluaa tietysti myös voittaa meidät. Kaudelle saadaan hyvä alku, kun heti tulee tiukkoja otteluita. Olen superkiitollinen siitä, mitä hän teki Devilsille joukkueena ja minulle henkilökohtaisesti, ruotsalaispelaaja kertoi.

Tatar, kokenut slovakialaishyökkääjä, vaikutti viime kauden Colorado Avalanchessa ja Seattle Krakenissa, mutta ehti pelata aiemmin Devilsissä Ruffin alaisuudessa. Tatar painottaa ajattelussaan omaa joukkuetta.

NJD tomas tatar

– Ei ole oikein aikaa keskittyä entisiin valmentajiin ja entisiin pelaajiin. Haluamme sen sijaan keskittyä oman joukkueemme rakenteeseen ja pelisysteemiin. Paljon on tehtävä töitä ennen kuin olemme haluamallamme tasolla. Yritämme saada kaiken mahdollisimman täydelliseen kuntoon ennen avausottelua, Tatar sanaili.

Hischier, joka oli vuoden 2017 NHL Draftin ykkösvaraus, nimitettiin Devilsin kapteeniksi helmikuussa 2021, eli pian Ruffin aikakauden alettua. Kokeneen luotsin vaikutus nuoreen hyökkääjän oli mittava.

– Pystyin kasvamaan ihmisenä, mikä on todella tärkeää. Kehityin myös pelaajana. Moni kaveri oppi Ruffilta, miten pelataan oikein. Oli paljon hyviä aikoja. Pidän hänestä paljon henkilönä. On tavallaan aika siistiä aloittaa kausi ottelulla häntä vastaan. Varmasti hallilla tavataan ja tervehditään, Hischier ennakoi.

Perjantaina ja lauantaina pelattavat Global Series -ottelut ovat nähtävissä suorina lähetyksinä Viaplayssa ja V sport -kanavilla.

Aiheeseen liittyvä sisältö