GettyImages-1248360235

Colorado Avalanchen suomalaisosasto kasvoi lokakuussa yhdellä, kun joukkue nappasi Kaapo Kähkösen riveihinsä. Jo entuudestaan Avalanchen kokoonpanoon kuuluivat hyökkääjät Mikko Rantanen, Artturi Lehkonen ja Joel Kiviranta sekä maalivahti Justus Annunen.

Tavallaan suomalaispelaajia voisi olla jopa viisi ja puoli, ainakin jos kysytään Aleksandar Georgijevilta. Merkittävän osan urastaan Suomessa viettänyt maalivahti vitsaili asialla vastaillessaan kysymyksiin muun muassa Kähkösen tuloon liittyen.

- Olen ehkä puoliksi suomalainen, Georgijev naureskeli.

Georgijev muutti Turkuun teinipoikana ja vietti kolme kautta TPS:n organisaatiossa 2010-luvun keskivaiheilla. Siellä hän nousi ensimmäistä kertaa ammattilaiskaukaloihin ja antoi näyttöjä, joilla ovet Pohjois-Amerikkaan avautuivat.

Turusta matka jatkui New York Rangersiin, mutta polun myötä yhteinen taival etenkin Rantasen kanssa on jo pitkä.

- Näen Mikkoa paljon myös kesäisin. Olemme käyneet jäällä yhdessä muutamia kertoja, Georgijev sanoi.

- Olen tuntenut Mikon todella pitkään. On ollut hauskaa, että olemme pelanneet uriemme varrella niin paljon samoissa paikoissa. Olen iloinen hänen menestyksestään ja siitä, että hänestä on tullut niin iso tähti tähän sarjaan. Häntä on mahtavaa katsoa päivästä toiseen ja hänet on hauska kohdata harjoituksissa.

COL-BOS: Rantanen syöttää kaksi maalia ja tekee itse yhden

Aiheeseen liittyvä sisältö