Carolina Hurricanes kaipaa kalenteriinsa voitokasta virettä, ja sunnuntai voisi olla ainakin hyvä alku. Voitto Columbus Blue Jacketsista antoi monenlaista aihetta iloon keskellä haastavaa jaksoa, jota on kestänyt jo useamman viikon.

Hurricanes voitti vasta kolmannen kerran kahdeksan ottelun jaksolla. Sen edellisistä peräkkäisistä voitoista on kulunut jo kolme viikkoa. Perjantailta alla oli varsin pettymyksellinen 0-3 tappio Ottawa Senatorsille, joten joukkue halusi taas onnistumisen tuntemuksia.

– Olimme vahvoja, vaikka mikään tässä ei ollutkaan häikäisevää. Kun pääsimme johtoon, pelasimme minusta oikealla tavalla. Sitten maalivahtimme teki muutamia todella laadukkaita torjuntoja hyviin paikkoihin. Niiden jälkeen pääsimme parin maalin johtoon ja kaikki näytti aika hyvältä, Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind'Amour summasi.

Carolinan neljästä maalista kaksi oli suomalaista käsialaa. Sebastian Aho teki ottelun avausmaalin, kun pelattiin ensimmäistä kymmenminuuttista. Hurricanes pääsi hyökkäämään alivoimalla kahdella yhtä vastaan, ja Aho laukoi kiekon Elvis Merzlikinsin taakse Seth Jarvisin mainion esityön jälkeen.

Aho on tehnyt kaudella 2016-17 alkaneen NHL-uransa aikana 18 alivoimamaalia, mikä on tuolla jaksolla koko liigan paras lukema. Alivoima oli sunnuntaina muutenkin yksi Carolinan voiton avaimista, sillä joukkue selvitti kaikki viisi rangaistustaan ilman takaiskuja. Hurricanesin alivoima on toiminut sadan prosentin tehokkuudella nyt jo viidessä peräkkäisessä ottelussa.

CAR-CBJ: Kotkaniemi yllättää Merzlikinsin tarkalla laukauksellaan

Jesperi Kotkaniemi puolestaan vastasi ottelun viimeisestä osumasta. Carolina iski Ahon maalin jälkeen vielä toistamiseen ennen ensimmäistä erätaukoa. Toisessa erässä Columbus kavensi, mutta Jordan Martinook palautti kahden maalin johdon lähes heti perään. Kolmannessa erässä Kotkaniemi harhautti Dante Fabbron tieltään tyylikkäästi ja täräytti kiekon lopuksi Merzlikinsin räpyläpuolelta sisään.

– Olemme yrittäneet saada pelaamistamme toimimaan. Meille on tullut hyvä peli ja sitten taas huonompi peli perään. Tämä oli minusta lähempänä sitä, miltä sen pitäisikin näyttää ja miten haluamme pelata. Kaikki vetivät yhtä köyttä, Martinook sanoi.

Ottelun puhutuin mies oli Carolinan maalivahti Dustin Tokarski, joka torjui 27 kertaa. Tokarski on jo 35-vuotias konkari, joka näytti jossain määrin pudonneen NHL-junasta. Hän oli aloittanut maalilla NHL-ottelussa edellisen kerran vuoden 2023 helmikuussa pelatessaan Pittsburgh Penguinsissa, eli lähes kaksi vuotta sitten. Joulukuun alussa hän teki kaksisuuntaisen ja yhden vuoden mittaisen sopimuksen Hurricanesiin vietettyään sitä ennen kuukauden Chicagon AHL-joukkueessa tryout-jaksolla.

– Tähän ei voi suhtautua mitenkään muuten kuin yhteen peliin muiden joukossa. Pitää vain hoitaa hommat ja yrittää laittaa kaikki opit täytäntöön jäällä. Onneksi onnistuin niissä jutuissa, ja kaverit pelasivat edessäni upeasti, Tokarski kiitteli.

– Olen mennyt viimeisen kuukauden vain päivän kerrallaan, ja samaan tapaan aion myös jatkaa tästä eteenpäin. Olen kuitenkin kiitollinen tästä tilaisuudesta sekä minuun osoitetusta luottamuksesta. Olen nauttinut tästä, enkä voi valittaa lainkaan.

CAR-CBJ: Jarvis ja Aho juonivat Carolinalle avausosuman alivoimalla

Tokarski edustaa nyt jo kuudetta seuraa NHL-urallaan. Kanadalainen varattiin NHL:ään vuonna 2008, ja hän pelasi ensimmäiset ottelunsa Tampa Bay Lightningissa kaudella 2009-10. Sittemmin pelejä on tullut myös Montreal Canadiensissa, Anaheim Ducksissa, Buffalo Sabresissa ja Penguinsissa. Välissä Tokarski kävi myös New York Rangersin listoilla. Hänelle on kertynyt 15 vuoden aikana 81 ottelua NHL:ssä ja 428 ottelua AHL:ssä.

Tokarski oli toiminut Pjotr Kotshetkovin varamiehenä neljässä edellisessä ottelussa. Nyt hänestä tuli Hurricanesin kauden viides maalivahti.

– Maalivahtimme oli tänään loistava. Häntä ei näyttänyt horjuttavan juuri mikään. Hän pelasi kiekkoa hyvin maalimme takana auttaakseen puolustajiamme, mitä moni ei ehkä edes huomaa. Hän oli kaikkiaan tässä ottelussa sen ratkaisevan eron tekijä. Ymmärrämme, miten vaikeaa tähän liigaan on päästä, pysymisestä puhumattakaan. Hänen tarinansa on mahtava, ja toivottavasti se jatkuu, Brind'Amour sanoi.

Hurricanes pelaa vielä neljännen peräkkäisen kotiottelunsa tiistaina, kun vastaan asettuu New York Islanders. Carolina on Metropolitan-divisioonan kolmannella sijalla. Saman divisioonan kahdeksantena eli viimeisenä majaileva Blue Jackets hävisi neljännen kerran peräkkäin. Se kohtaa tiistaina Tampa Bayn.

Aiheeseen liittyvä sisältö