Kuluneen NHL-viikon parhaat suomalaissuoritukset

Valitsemme kauden 2024-25 aikana maanantaisin kolme suomalaistähteä, jotka ovat loistaneet NHL-kaukaloissa edellisellä viikolla. Viime viikon tähdistöön ylsivät Mikko Rantanen, Artturi Lehkonen ja Kevin Lankinen.

YKKÖSTÄHTI - MIKKO RANTANEN, OLH, COLORADO AVALANCHE

Rantanen loisti jälleen viime viikolla NHL-kaukaloissa suomalaistähdistä kirkkaimmin. Avalanchella oli ohjelmassaan kolme ottelua, joista se voitti kaksi. Rantanen oli hurjalla pelipäällä ja keräsi noista kolmesta kamppailusta peräti yhdeksän (3+6) pistettä – kaikki tasakentällisin – ja oli jaetusti koko liigan viikon tehokkain pelaaja yhdessä ketjukaverinsa Nathan MacKinnonin, Edmonton Oilersin Leon Draisaitlin ja Tampa Bay Lightningin Nikita Kutsherovin kanssa. Kun Avalanche voitti Pittsburgh Penguinsin tiistaina 6-2, Rantanen mätti kauden kolmannen hattutemppunsa ja nappasi vielä pari syöttöpistettä päälle. Hänen osumistaan keskimmäinen jäi myös ottelun voittomaaliksi. Torstaina Utah Hockey Clubille kärsityssä 1-4 tappiossa Rantanen teki esityön joukkueensa ainoaan maaliin. Viikon viimeisessä ottelussaan denveriläiset löivät Nashville Predatorsin 5-2, ja Rantanen pohjusti kolme maalia. NHL:n pistepörssin kärkipäässä jyräävä Nousiaisten härkä on tällä tahdilla matkalla noin 46 maalin ja 118 tehopisteen kauteen.

PIT-COL: Rantanen tekee hattutempun ja syöttää kaksi maalia 600. NHL-ottelussaan

KAKKOSTÄHTI - ARTTURI LEHKONEN, VLH, COLORADO AVALANCHE

Tähdistön kaksi ensimmäistä sijaa menevät tällä kertaa väkisinkin Kalliovuorten suuntaan. Lehkonen raataa Rantasen ketjukaverina Avalanchen ykkösnyrkissä, ja jälki oli menneellä viikolla komeaa. Lehkonen keräsi viikon mittelöissä kolme tehopistettä, ja ne kaikki olivat maaleja. Hän oli NHL:n suomalaispelaajista viikon paras maalintekijä yhdessä Rantasen kanssa ja pesi plus-miinustilastossa kaikki maanmiehensä erinomaisella lukemallaan +7. Tiistain Penguins-ottelussa Lehkonen heilutti verkkoa kertaalleen. Torstain Utah-tappiossa ei pisteitä herunut, mutta lauantain Predators-voitossa Lehkonen paukautti kaksi osumaa, joista toinen jäi ottelun voittomaaliksi. Hänen viime viikon ottelukohtainen peliaikakeskiarvonsa 21.01 oli NHL:n suomalaishyökkääjistä kolmanneksi korkein Florida Panthersin Aleksander Barkovin ja San Jose Sharksin Mikael Granlundin jälkeen.

PIT-COL: Lehkonen kasvattaa Avalanchen etumatkaa Rantasen namupassista

KOLMOSTÄHTI - KEVIN LANKINEN, MV, VANCOUVER CANUCKS

Lankinen vartioi Vancouverin veräjää viime viikolla vain yhdessä ottelussa, mutta jos jättää hallitsevan mestarin maaleitta ensimmäisen kerran koko kaudella, ansaitsee paikan tähdistössä. Florida Panthers jäi tosiaan ensimmäistä kertaa tällä sesongilla ilman ainoatakaan osumaa, kun Lankinen laittoi torstaina kotikaukalossa luukut kiinni, torjui 27 kertaa ja kirjautti kauden kolmannen nollapelinsä Canucksin 4-0 voitossa. Hän jakaa NHL-maalivahtien nollapelitilaston kärkipaikkaa Winnipeg Jetsin Connor Hellebuyckin ja Montreal Canadiensin Sam Montembeault'n kanssa.

VAN-FLA: Lankinen pelaa kauden kolmannen nollapelinsä

Aiheeseen liittyvä sisältö