3QsFI

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä San Jose Sharksista.

San Jose Sharksin uudelleenrakennus on pahasti vaiheessa, eikä joukkueelta odoteta menestystä vielä tällä kaudella. Tulevaisuutta joukkueesta kuitenkin löytyy, ja mielenkiintoisen hailaumasta tekevät nimenomaan nuoret pelaajat, jotka voivat kantaa seuraa jatkossa.

Miten Celebrini tulee sisään NHL:ään?

Viime vuonna tuoreelta ykkösvaraukselta Connor Bedardilta odotettiin paljon, ja Chicago Blackhawksin nuori hyökkääjä onnistuikin säväyttämään ajoittain kauden aikana laukaisutaidollaan ja hyökkäysosaamisellaan. Palkintona oli parhaalle tulokkaalle jaettava Calder Trophy, vaikka hän oli loukkaantumisen vuoksi sivussa toistakymmentä peliä.

Jo hyvissä ajoin ennen Macklin Celebrinin tämän kesän ykkösvarausta debatoitiin, kumpi nuorista pelaajista on lahjakkaampi. Lopullinen vastaus kysymykseen saadaan vasta ajan mittaan, mutta Celebrinin näytöt Yhdysvaltojen yliopistosarjassa Boston Universityssä ovat olleet vakuuttavia. Nuorukainen kirjautti viime kaudella 38 ottelussa tehopisteet 32+32=64 ja hänet palkittiin sarjan parhaana pelaajana Hobey Baker Awardilla.

Celebrini ei välttämättä ole hyökkäyspäässä yhtä räiskyvä pelaaja kuin Bedard, sillä häntä pidetään enemmän kahden suunnan monipuolisena keskushyökkääjänä. Ominaisuudet ovat kuitenkin otolliset pelaajaksi, joka voi kantaa hailaumaa ykkösvitjan keskellä pitkälle tulevaisuuteen.

Vielä NHL Draftin jälkeen oli epävarmaa, nähdäänkö nuori hyökkääjä NHL:ssä vielä tällä kaudella, sillä hän pohti uransa jatkamista yliopistossa. Heinäkuun alkupuolella Sharks kuitenkin julkaisi nuoren hyökkääjän kolmivuotisen tulokassopimuksen ja samalla vahvistettiin, että Celebrini suuntaa ammattilaiskiekkoilijaksi jo tänä syksynä.

- Olen miettinyt asiaa varaustilaisuudesta saakka, ja aiemminkin. Viikon aikana olen tavannut ihmisiä ja saanut tuntumaa, miten kausi tulisi menemään ja mitä asioita se toisi tullessaan, Celebrini sanoi sopimuksen julkaisemisen yhteydessä.

Kesäkuussa 18 vuotta täyttänyt Celebrini hyppää isoihin saappaisiin myös NHL:ssä. Vastuu on suuri erityisesti, jos roolina on pelata ykkösketjun keskellä. Nuori hyökkääjä vakuuttaa kuitenkin olevansa siihen valmis.

- Haluan olla niin hyvä kuin pystyn olemaan, ja pyrin tekemään kaikkeni auttaakseni joukkuetta voittamaan. Mielestäni nämä asiat kulkevat käsi kädessä, Celebrini linjasi.

Pystyykö Granlund toiseen peräkkäiseen loistokauteen?

Viime kaudella San Josen yksi harvoista valopilkuista oli suomalaishyökkääjä Mikael Granlund, jolle pelaaminen vaikutti maistuvan. Hän voitti Sharksin sisäisen pistepörssin tehopistein 12+48=60, jotka hän kirjautti pelaamissaan 69 ottelussa.

Granlundin ura oli ollut ennen viime kautta vähintään pienessä suvantovaiheessa. Tulosta ei tahtonut tulla, ja hänet kaupattiin viime vuonna pelaajasiirtojen takarajalla Nashville Predatorsista Pittsburgh Penguinsiin, mistä matka jatkui viime kesänä Sharksiin.

Suomalaishyökkääjän ottelukohtainen pistekeskiarvo oli 0,87, mikä oli hänen uransa paras noteeraus. Tismalleen samaan hän pystyi kerran aiemmin urallaan kaudella 2017-18, pelatessaan vielä Minnesota Wildissa.

Hailaumassa Granlund on johtava pelaaja, joka toimii esimerkkinä nuorilla NHL:ään sisään tuleville pelaajille. Nykyisessä roolissa edellytykset toiseen peräkkäiseen hyvään kauteen ovat olemassa.

Granlundin 5 parasta maalia kaudelta 2023-24

Miten NHL:n nuorin päävalmentaja suoriutuu?

Sharksin kokoonpanosta löytyy paljon nuoria pelaajia, mutta myös penkin takana on tehtäväänsä nuori mies. San Jose antoi keväällä kenkää päävalmentajalleen David Quinnille, jonka tilalle nostettiin aiemmin apuvalmentajana toiminut Ryan Warsofsky.

Warsofsky on NHL-päävalmentajaksi nuori, vasta 36-vuotias. Ensimmäisen kautensa päävalmentajana aloittava Warsofsky ehti toimia vain kaksi vuotta hailauman apuvalmentajana ennen nimeämistä päävalmentajaksi.

Warsofsky on sanonut muun muassa, ettei ole merkittävästi vanhempi kuin nyt NHL:ään tulevat nuoret pelaajat, minkä hän uskoo auttavan tehtävässä.

- Kaikkia on opetettu eri tavalla. Minun tehtävänäni on ymmärtää se ja oppia, millaisia pelaajat ovat ihmisinä. Kun olen oppinut tuntemaan heidät ihmisinä, opettelen tuntemaan heidät pelaajina, Warsofsky on sanonut.

- Tunnen täällä olevat pelaajat. Olemme käyneet läpi kaksi todella vaikeaa kautta. Tiedän, mitä he tarvitsevat, ja he ovat tällä hetkellä hieman lyötyjä. Tarvitsemme uutta elämää, energiaa ja positiivisuutta. Nyt meillä on uusia lahjakkaiden pelaajien myötä jälleen toivoa. Tämä on mielenkiintoinen luku tämän seuran historiassa.

Aiheeseen liittyvä sisältö