Jori-Lehtera 10-27

Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja tarkastelemme, kuinka NHL:ään varatuilla suomalaislupauksilla ja entisillä NHL-pelaajilla kulkee Euroopan huippusarjoissa.

NHL-konkari Jori Lehterä on ollut vuodenvaihteesta alkaen yksi Suomen Liigan valovoimaisimmasta tähdistä, ja HIFK:n ykkössentterin vahva tekeminen jatkui myös viimeisimmän viikon aikana.

Lehterä saalisti viikon kolmessa koitoksessaan kolme syöttöpistettä ja on näin ollen kerännyt tällä kaudella 42 otteluun 45 tehopistettä. Hämmästyttävintä on se, että pisteistä vain neljä on maaleja ja 41 syöttöjä. Lehterä onkin matkalla poikkeukselliseen kauteen, sillä hänestä tulee tämän tahdin jatkuessa 2000-luvun ensimmäinen Liiga-pelaaja, joka tekee yli 50 syöttöpistettä yhden runkosarjan aikana. Nykyinen tahti enteilee jopa 57 syöttöpinnan kautta.

Mikäli St. Louis Bluesin ja Philadelphia Flyersin entinen pelaaja pitää saman tahdin yllä, nousee hän yhden kauden syöttöjen kaikkien aikojen tilastossa toiseksi Jan Calounin rinnalle. Ykköspaikkakaan ei ole täysin utopiaa, sillä piikkipaikalla olevan Kari Jalosen ennätyslukema on 64, joka syntyi kaudella 1986-87.

Lehterä on tehnyt 11 viime ottelussa 15 tehopistettä, joista maaleja on vain kaksi. Samalla konkarin kuumuus on saanut toisen entisen Pohjoisen-Amerikan kävijän hienoon lentoon. Anaheim Ducksin organisaatiossa pelannut Julius Nättinen on löytänyt maalijyvänsä Lehterän rinnalla ja tehnyt kahdeksaan viime otteluun kuusi maalia. Viime viikon pistesaldoksi jäi 1+2.

Liigan pistepörssin kärjessä viihtyy taas Tapparan Anton Levtchi, joka tehtaili viikon kolmessa ottelussaan tehot 3+1. Florida Panthersin organisaatiossa pelannut laituri on tehnyt kauden 38 ottelussa huimat 15+31=46 tehopistettä. Taistelu pistepörssin voitosta käy kuitenkin kuumana, sillä Lehterä ja Ilveksen Oula Palve (13+32=45) ovat vain pisteen päässä.

Viikon varrella nähtiin myös yksi dramaattinen pelaajasiirto, kun puolustajien pistepörssin kärkinimi Sami Niku riitaantui JYPin valmennuksen kanssa ja vaihtoi osoitteensa Tampereelle Ilveksen leiriin. Niku debytoi uudessa seurassaan keskiviikkona, mutta jäi vielä pisteittä. Pitkään Winnipeg Jetsin organisaatiossa pelannut Niku on tehnyt tällä kaudella pelaamissaan 38 ottelussa tehot 11+26=37.

Jämsen ihastutti ilmaveivillään

Liigan NHL-lupausten joukossa viikon puhutuin pelaaja oli Pelicansin Aatu Jämsen, joka on Los Angeles Kingsin varauksia. Jämsen pelasi viikolla vain yhden ottelun mutta osui tolppien väliin kahdesti. Toinen maali oli todellinen taidonnäyte, sillä Jämsen iski kiekon ilmaveivillä Tapparan verkkoon. Jämsenin epäonneksi hän loukkaantui samassa ottelussa ja joutui jättämään meneillään olevan viikon ensimmäisen koitoksen väliin.

Jämsen on tehnyt kauden 21 ottelussaan hienot 11+7=18 tehopistettä, ja hän onkin pistekeskiarvolla mitattuna Liigan toiseksi tehokkain NHL-lupaus. Tehokkain on yhä Jukurien Niko Huuhtanen, joka keräsi viikon aikana vain yhden syöttöpisteen. Tampa Bay Lightningin varaus on takonut kauden 41 ottelussaan upeat 15 maalia ja 40 tehopistettä.

Viikon muita onnistujia olivat Kärpissä pelaava Carolina Hurricanesin lupaus Ville Koivunen (0+2) ja TPS:ssä pelaava Buffalo Sabresin lupaus Viljami Marjala (1+1). Samaan kastiin kuuluu myös Pelicansin 18-vuotias taituri Jesse Kiiskinen, joka on ottanut lyhyessä ajassa merkittäviä kehitysaskeleita. Laituri nappasi viikon mittaan kaksi syöttöpistettä ja kasvatti pisteputkensa kolmeen otteluun. Viimeisessä seitsemässä ottelussa on syntynyt tehot 3+2=5, mikä on tuplannut hänen kauden pistesaldonsa (4+6=10). Kiiskinen on Nashville Predatorsin varaus viime kesältä.

SCL Tigersin suomalaiset vahvasti esillä

Sveitsin NL:ssä SCL Tigersin viikko päättyi kahteen voittoon, ja joukkueen suomalaistähdet olivat jälleen totutun isossa roolissa. Molemmissa voitto-otteluissa ratkaisevan maalin tehtaili Saku Mäenalanen, joka on tuttu muun muassa Winnipeg Jetsin paidasta. Kahden maalin viikkoon ylsi myös New Jersey Devilsiä aikoinaan edustanut Harri Pesonen.

Niin ikään Pohjois-Amerikassa pelanneet hyökkääjä Aleksi Saarela ja puolustaja Vili Saarijärvi takoivat Tigersin viikon kolmessa ottelussa kolme tehopistettä. Saarela saalisti tehot 1+2 ja Saarijärvi 0+3 yltäen pisteille jokaisessa ottelussa. Pittsburgh Penguinsissa NHL:ää pelannut puolustaja Juuso Riikola keräsi yhden syöttöpisteen.

Myös Genève-Servette HC:n suomalaiset jatkoivat tehokkaana. Reilu viikko sitten CHL:n finaalipaikan lunastanut joukkue pelasi menneen viikon aikana kolme ottelua, joista irtosi kaksi voittoa ja tappio. Suurin suomalaisnimi oli NHL-konkari Valtteri Filppula, joka pääsi maalin makuun jokaisessa ottelussa ja keräsi yhteensä neljä (3+1) tehopistettä.

Rapakon takana lähinnä AHL:ssä pelanneet Sakari Manninen (1+2) ja Teemu Hartikainen (0+3) ylsivät kolmeen tehopisteeseen. NL:n puolustajien pistepörssin kärkinimi, liki 500 NHL-ottelua pelannut Sami Vatanen keräsi kaksi syöttöpinnaa ja hilasi kauden saldonsa yli 30 pisteen (6+25=31).

NL:n muista suomalaisista EHC Biel-Biennen Aleksi Heponiemi jatkoi pistetehtailun parissa. Floridassa NHL-kiekkoa pelannut taituri saalisti syöttöpisteet viikon molemmissa otteluissa ja kasvatti pisteputkensa seitsemään otteluun (2+5). Alkukauden loukkaantumisen takia sivussa ollut Heponiemi on tehnyt kauden 10 ottelussaan tehot 4+5=9 ja jäänyt pisteittä vain yhdessä koitoksessa.

GettyImages-1895737578

Hyviä otteita nähtiin myös Columbus Blue Jacketsissa pelanneelta Joona Luodolta. SC Bern hävisi viikon molemmat ottelunsa, mutta suomalaishyökkääjä ylsi pisteille molemmissa väännöissä ja jatkoi vahvaa virettään. Kovaotteinen laituri on tehnyt kuuteen viime otteluun neljä maalia.

Ruotsin SHL:ssä viikon suomalaisnimet olivat Oliwer Kaski ja Emil Larmi, jotka molemmat ovat pelanneet NHL-sopimuksella saamatta kuitenkaan näyttöpaikkoja taalaliigassa. Puolustaja Kaski teki HV71:n viikon ainoassa kamppailussa tehot 1+1 ja kasvatti koko kauden saldokseen 6+7=13 (22 ottelussa). Kaski on ollut tammikuussa loistavassa tikissä, sillä kuukauden kuudessa ottelussa on syntynyt tehot 4+3=7.

Växjö Lakersin maalivahti Larmi torjui viikon ensimmäisessä ottelussaan nollapelin ja johdatti joukkueensa 4-0 voittoon Örebrosta. Larmi tarvitsi nollapeliinsä 17 torjuntaa. Muun muassa Pittsburghin organisaatiossa pelanneen veskarin kauden tilastot ovat vakuuttavat, sillä torjuntaprosentti on 91,6 ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvo 2,02. Molemmat lukemat ovat SHL:n kärkeä.

Aiheeseen liittyvä sisältö