011124 FI international split

Torstaisin luomme katsauksen kaukaloihin NHL:n ulkopuolella ja tarkastelemme, kuinka NHL:ään varatuilla suomalaislupauksilla ja entisillä NHL-pelaajilla kulkee Euroopan huippusarjoissa.

KalPa otti Suomen Liigassa viikon sisään kaksi hienoa voittoa nuorten tähtiensä johdolla. Sekä Los Angeles Kingsin varaama hyökkääjä Kasper Simontaival että Nashville Predatorsin varaama maalivahti Juha Jatkola ovat olleet koko sarjan suurimpia onnistujia viime aikoina. Myös Montreal Canadiensin varaama hyökkääjä Oliver Kapanen on yltynyt väkevään lentoon.

Simontaival aloitti viikon nappaamalla yhden syöttöpisteen, kun JYP kaatui 5-1. Seuraavana päivänä HPK kaatui samoin lukemin, ja tällä kertaa taitava laituri saalisti yhden täysosuman. Simontaipaleen viikon suurin onnistuminen osui keskiviikkoon, kun hän latoi hattutempun Sportin verkkoon ja kasvatti pisteputkensa neljän ottelun mittaiseksi (4+2). Kuopiolaiset hävisivät kuitenkin Sportille 4-6.

Kings varasi Simontaipaleen kesällä 2020 kolmannella kierroksella, ja hänen pelaajaoikeutensa pysyvät seuralla ensi kesään asti. Tällä hetkellä näyttää varmalta, että Simontaival on tekemässä uuden piste-ennätyksensä Liigassa, sillä viime kauden 24 pistettä (10+14) on enää neljän paunan päässä (11+9=20, 31 ottelua).

Maalivahti Jatkola torjui KalPan viikon molemmat voitot, joissa hän pysäytti yhteensä 38 kutia 40 yrityksestä. Viime kauden sensaatioveskari näyttää päässeen väkevään vireeseen vuodenvaihteessa, sillä hän on torjunut voitot kolmessa peräkkäisessä ottelussa ja päästänyt yhteensä vain kaksi maalia. 

Kaiken lisäksi Jatkola onnistui HPK-voitossa maalinteossa sekä myös saalistamaan syöttöpisteen. Aluksi hän sai kakkossyötön Benjamin Korhosen tekemään 4-1 osumaan, ja kiskaisi hetkeä myöhemmin kiekon omasta päästä vastustajan tyhjään rysään.

Myös Kapanen oli tehokkaana KalPan viikon voitto-otteluissa. Hän oli mukana värkkäämässä peräti neljää osumaa JYPin verkkoon ja keräsi tehot 2+2. HPK-ottelussa puolestaan tilille tuli kaksi syöttöpistettä. Kapasen toinen kokonainen Liiga-kausi on sujunut samanlaisissa merkeissä kuin ensimmäinenkin, sillä sentteri on kerännyt kauden 28 ottelussa tehot 7+9=16 ja on matkalla noin 30 tehopisteen kauteen. Viime kaudella hän keräsi 55 otteluun tehot 12+15=27.

Liigan muista NHL-lupauksista Jukurien Niko Huuhtanen, Kärppien Ville Koivunen ja TPS:n Viljami Marjala jatkoivat vahvassa vedossa. Tampa Bay Lightningin varaama hyökkääjä Huuhtanen teki kolmeen kamppailuun tehot 1+5 ja kasvatti pisteputkensa kuuteen otteluun (5+6=11). Joulukuun alusta lähtien laskettuna laituri on pelannut 14 ottelua ja tehnyt tänä aikana upeat 18 tehopistettä (6+12).

Carolina Hurricanesin lupaus Koivunen takoi viikon kolmessa ottelussa tehot 2+2 ja kasvatti pisteputkensa neljään otteluun (4+4=8). Buffalo Sabresin varaama hyökkääjä Marjala pelasi puolestaan kaksi ottelua ja osui kolmesti. Hän on tehnyt kuuteen viime otteluun neljä maalia ja kuusi tehopistettä.

Viikon yhtenä puheenaiheena oli myös se, että nuorten MM-kisoissa Suomea edustaneet pelaajat palasivat tositoimiin. Suomen nimekkäimpiin pelimiehiin lukeutunut Jani Nyman onnistui heti paluuottelussaan ja iski yhden maalin lisää komeaan saldoonsa. Seattle Krakenin lupaus on takonut kauden 29 ottelussa 15 maalia ja 23 tehopistettä. Hän on yhä mukana Liigan maalipörssin voittokilpailussa, sillä kärki on vain neljän rysän päässä.

Lehterän syötöt osuvat kohdilleen

Liigan pistepörssin kärkikamppailussa suurin huomio kiinnittyi viimeisimmän viikon aikana NHL-konkari Jori Lehterään, 36, joka ei osoita hidastumisen merkkejä. Yli 300 NHL-ottelua pelannut sentteri kirjautti viikon kolmessa ottelussaan kuusi syöttöpistettä ja teki kaupan päälle yhden osuman, joka oli hänelle kauden neljäs. Syöttöpisteitä on vaikka muille jakaa: Lehterä on nimittäin alustanut 36 ottelussa yhtä monta maalia.

Lehterän tarjoilutahti onkin historiallisen kova, sillä nykyisellä menolla hän voi yltää tällä kaudella jopa 60 syöttöpisteen rajaan. Liigan historiassa sinne on yltänyt vain Kari Jalonen, joka keräsi 64 syöttöpistettä kaudella 1986-87. Tämän vuosituhannen ennätys (50) on Lehterän nimissä, ja ainakin se saattaa rikkoutua kevään aikana.

Vähäisestä maalimäärästään huolimatta Lehterä taistelee koko sarjan pistepörssin voitosta, sillä ero kärkeen on vain kolme pistettä. Kärkipaikalla on AHL-jäiltä tuttu Oula Palve, joka tehtaili viikon aikana Ilveksen kolmessa ottelussa tehot 0+3. Palven koko kauden saldo on 13+30=43. Hänen ja Lehterän väliin mahtuu ainoastaan Eemeli Suomi. Lehterän kanssa kolmatta sijaa jakavat Florida Panthersin organisaatiosta tuttu Tappara-hyökkääjä Anton Levtchi ja JYPin Jerry Turkulainen.

Lukko suomalaistähtien kiusana CHL:ssä

Myös Suomen ulkopuolella riitti viikon aikana tapahtumia, sillä CHL:ssä eli mestarien liigassa pelattiin ensimmäiset välieräottelut. Ainoana suomalaisena neljän parhaan joukossa oleva Lukko venyi yllätykseen Sveitsissä, sillä raumalaiset pelasivat 2-2 tasapelin Geneve-Servetten kanssa. Suomalaisten tähdittämä Servette oli selkeä suosikki, joten tasapeli vieraissa oli Lukolta erinomainen suoritus ja petasi joukkueelle loistavat lähtökohdat toiseen osaotteluun.

Carolina Hurricanesin lupaus Tuukka Tieksola jatkoi hyviä CHL-otteitaan ja merkkautti ottelussa yhden syöttöpisteen. Hän on saalistanut tällä kaudella kymmenessä CHL-ottelussa tehot 1+6=7.

GettyImages-1246808341

Lukon CHL-kauden tärkein palanen, New York Rangersin organisaatiosta tuttu puolustaja Tarmo Reunanen jäi tällä kertaa pisteittä. Hän on kerännyt kauden kymmenessä CHL-ottelussa tehot 4+6=10, jolla hän jakaa sarjan puolustajien pistepörssin kärkipaikkaa. Reunanen kuitenkin palasi Liiga-jäille tehokkaana vain vuorokausi Servette-ottelun jälkeen, kun teki esityön kahteen maaliin Ilveksestä otetussa voitossa.

Myös Lukon kärkihyökkääjä, Panthersin organisaatiosta tuttu Sebastian Repo jäi pisteittä Sveitsissä, mutta pelasi tehokkaasti Liigassa. Revon viime viikkoon mahtui kaksi Liiga-ottelua, joista ensimmäisessä syntyi kaksi syöttöpistettä ja jälkimmäisessä tehot 1+1. Hän on nyt viiden ottelun pisteputkessa, jonka aikana laituri on latonut kuusi maalia ja 11 tehopistettä.

Servetten riveissä pelaa yhteensä kuusi suomalaista, joilta kaikilta löytyy kokemusta Pohjois-Amerikasta. Heistä Lukko-ottelussa pisteille ylsi vain puolustaja Julius Honka. Jussi Olkinuora torjui Servetten maalilla. Sami Vatanen, Valtteri Filppula, Teemu Hartikainen ja Sakari Manninen jäivät kaikki kiikaritehoille.

Servetten suomalaisilla kulki kuitenkin mukavasti Sveitsin pääsarja NL:ssä, sillä joukkueen kaikki kenttäpelaajat ylsivät viikon aikana pisteille ja veivät samalla joukkueensa kolmeen voittoon. Olkinuora oli tolppien välissä jokaisessa ottelussa. Olkinuoran ohella Servetten viikon suurimpiin tähtiin lukeutui Honka, joka teki kolmessa ottelussa tehot 1+2 ja vastasi Davos-voitossa jatkoaikaratkaisusta.

Vatanen keräsi tehot 1+1 ja kasvatti koko kauden saldokseen 5+24=29, jolla hän on yhä NL:n puolustajien pistepörssin kärjessä. Suomalaisten sisäisessä pistepörssissä hän pitää kolmatta sijaa. Kärkipaikalla on Lausanne HC:n Antti Suomela, joka syötti viikon kahdessa ottelussa kaksi maalia. San Jose Sharksissa pelanneella keskushyökkääjällä on nyt kasassa 35 tehopistettä, jolla irtoaa NL:n pistepörssin kolmas sija. Suomelaa seuraa kovavireinen Toni Rajala, joka muistetaan Edmonton Oilersin organisaatiosta. Rajala teki kahdessa ottelussa tehot 1+2, minkä myötä hän ylsi 30 tehopisteen rajapyykille (15+15).

GettyImages-1692659835 (2)

Ruotsin SHL:ssä viikon suomalaisonnistujat tulivat HV71:stä ja Malmö Redhawksista. HV71:n taiturimainen hyökkääjä Henrik Borgström iski viikon ensimmäisessä ottelussa tehot 1+2 ja toisessa tehot 1+1. Toisessa ottelussa hän teki maalinsa jatkoajalla ja johdatti joukkueensa kolmanteen peräkkäiseen voittoon.

NHL:ssä yli 100 ottelua pelannut keskushyökkääjä on tehnyt tällä kaudella 29 SHL-ottelussa tehot 9+10=19. Myös Borgströmin seurakaveri, AHL-jäillä käväissyt puolustaja Oliwer Kaski oli vedossa ja iski maalin viikon molemmissa koitoksissa. Hän on takonut kauden 18 ottelussa tehot 4+5=9.

Malmön Janne Kuokkanen jäi pisteittä viikon ensimmäisessä ottelussa mutta osui kahdesti jälkimmäisessä. Hän majailee SHL:n pistepörssin toisena tehoillaan 11+20=31. Pistepörssin kärkimies, liki 100 NHL-ottelua pelannut Ty Rattie on kaksi pistettä edellä.

Aiheeseen liittyvä sisältö