Leijonat aiheutti Gretzkylle pettymyksen Naganossa

Helmikuun 4 Nations Face-Off -turnausta odotellessa kolumnistimme Risto Pakarinen muistelee Leijonien esiintymisiä aiemmissa kansainvälisissä turnauksissa. Tässä kolumnissa matkaamme Naganon olympialaisiin ja vuoteen 1998.

Nagano. Harva suomalainen tietää paljoakaan Tokiosta luoteeseen sijaitsevasta kaupungista, mutta jääkiekkofaneille sen nimellä on melkein tarunhohtoinen kaiku, kiitos vuoden 1998 talviolympialaisten.

Koko kiekkomaailma oppi tuntemaan Naganon, sillä talvikisat olivat jääkiekon osalta historialliset kahdesta syystä. Ensinnäkin naisten jääkiekko oli ohjelmassa ensimmäistä kertaa ja toiseksi, kansainvälinen olympiakomitea avasi ovet NHL-ammattilaisille. Se oli tietenkin mullistava uutinen Kanadalle ja Yhdysvalloille, mutta myös Suomelle, jonka olympiajoukkueessa oli lopulta ainoastaan kymmenen ei-NHL-pelaajaa – heidän joukossaan kaikki kolme maalivahtia.

Suomen suuria tähtiä olivat luonnollisesti vuoden 1995 MM-kultasankarit Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Ville Peltonen sekä NHL-supertähdet Teemu Selänne ja Jari Kurri.

– Se [iso] rooli minulla on automaattisesti, pelaan missä joukkueessa vain. Otan olympialaiset tosissani, Selänne sanoi Helsingin Sanomille.

Päävalmentaja Hannu Aravirta päätti kuitenkin laittaa kapteenin C-kirjaimen Saku Koivun paitaan luottaen siihen, että Selänne ja 18 vuoden tauon jälkeen olympialaisissa pelannut Kurri tukisivat nuorukaista kokemuksellaan.

Suomen alkulohkossa pelasivat Tshekki, Venäjä ja Kazakstan, mutta koska kaikki neljä jatkoivat automaattisesti puolivälieriin, tappiot Tshekkiä (0–3) ja Venäjää (3–4) vastaan eivät haitanneet. Kazakstanista Suomi nappasi helpon 8–2-voiton.

Suomi sai lohkokolmosena vastaansa toisen lohkon kakkosen Ruotsin. Mats Sundinin, Peter Forsbergin ja Daniel Alfredssonin tähdittämä Tre Kronor oli voittanut Yhdysvallat ja Valko-Venäjän, mutta hävinnyt Kanadalle 2–3.

Ottelu oli tasainen, eikä kumpikaan joukkue antanut vastustajalle mitään ilmaiseksi. Sekä Jarmo Myllys että Tommy Salo torjuivat ne muutamat laukaukset, jotka heille saakka ylsivät. Kolmanteen erään lähdettiin 0–0-tilanteesta.

Erää oli pelattu nelisen minuuttia, kun Teppo Numminen katkaisi ruotsalaishyökkäyksen hyökkäyssiniviivalla ja syötti kiekon laidan kautta Selänteelle, joka pääsi 2–1-hyökkäykseen, vastassaan Mattias Norström. Selänne näytti syöttävänsä Koivulle, mutta käänsikin syötön viime tingassa laukaukseksi, eikä Salo voinut mitään. Selänne iski Suomen 2–0-maalin ylivoimalla kahdeksan minuuttia myöhemmin.

Peli oli selvä? No, ei ihan, olihan Tre Kronor yllättänyt Suomen ennenkin. Peter Forsberg kavensi ottelun vain 12 sekuntia ennen päätössummeria, mutta silti selostaja Antero Mertaranta jännitti ottelun loppuun saakka. Kaksi sekuntia ennen ottelun päättymistä Sundin voitti aloituksen Kurria vastaan hyökkäyspäässä ja Michael Nylander ehti vielä lämätä – ohi. Leijonat eteni välierään Venäjää vastaan.

– Skandaali. Meillä ei ollut minkäänlaista hyökkäyspeliä. Häviö Suomelle oli pahin tappio urallani... En tule koskaan unohtamaan tätä häviötä, Ruotsin kapteeni Calle Johansson kertoi Ruotsin television haastattelussa.

Vuoden 1996 World Cupin puolivälierässä Suomi oli hävinnyt Venäjälle 5–0, mutta nyt Leijonilla oli jo allaan yksi hyvä peli Venäjää vastaan ja välierässä siitä oli vielä tarkoitus parantaa.

Pavel “Russian Rocket” Bure iski puhtaan hattutempun ensimmäisten 21 minuutin aikana. Ja vaikka Suomi nousi kahdesti tasoihin, Venäjä ratkaisi ottelun kolmannessa erässä, kun Bure viimeisteli vielä kaksi maalia ja Andrei Kovalenko yhden.

– Kun omiin menee seitsemän maalia ja vastustaja pääsee viisi kuusi kertaa yksin läpi, ei ottelua voi voittaa, totesi Kurri.

– Mitalia lähdimme hakemaan, ja nyt sellainen on mahdollisuus voittaa, hän käänsi katseensa jo seuraavaan otteluun.

Pronssiotteluun tuli vastaan Kanada ja supertähdet Wayne Gretzky, Eric Lindros, Brendan Shanahan, Joe Sakic, Theo Fleury ja kumppanit. Kanadan maalissa oli Patrick Roy, Suomella Ari Sulander. Kaiken lisäksi Selänne oli nivusvamman vuoksi ottelusta kokonaan sivussa.

Mutta Kurri nousi kerran vielä Leijonien sankariksi. Ottelua oli pelattu kolme minuuttia, kun hän veti kiekon ylivoimalla Kanadan neliön keskeltä Royn selän taakse ja vei Suomen johtoon.

Vaikka Kanada voitti laukaukset 34–15, Suomi taisteli ja onnistui iskemään tehokkaasti. Jere Lehtinen teki maalin edestä Saku Koivun syötöstä 2–1 ja Tupu-Hupu-Lupu-ketjun kolmas jäsen, Peltonen, iski voittomaalin aloituspisteeltä ranteella kolmannen erän alussa. Kanada jahtasi tasoitusta, mutta Suomi ja Sulander kestivät jopa kahden minuutin kahden miehen alivoiman.

– Se asenne löytyi, ettei anneta yhtään periksi. Tunnetaan hyvin nämä vastaan tulleet kaverit, mutta näytettiin kaukalossa, että pelataan kiekkoa, Kurri sanoi.

– Tämä menee hienosti siihen Stanley Cup -voiton vierelle. Se oli viimeinen peli maajoukkueessa. Ja kivahan se oli tehdä maalikin, ettei kukaan pääse siitä pottuilemaan.

NHL-ammattilaisten ensiesiintyminen olympialaisissa oli sekalainen menestystarina. Toki NHL-pelaajat nousivat vahvasti esiin turnauksen aikana, sillä Teemu Selänne voitti pistepörssin, Koivu oli kakkonen ja Bure kolmas, ja turnauksen arvokkain pelaaja oli Dominik Hašek. Buffalo Sabresin maalivahti pelasi Tshekin kaikki kuusi ottelua torjuntaprosentilla 96,1 ja päästettyjen maalien ottelukohtaisella keskiarvolla 0,97. Finaalissa hän ei päästänyt maaliakaan, kun Tshekki voitti Venäjän 1–0.

Sen sijaan pohjoisamerikkalaiset joukkueet jäivät mitaleiden ulkopuolelle kokonaan. Kanada oli neljäs ja Yhdysvallat kuudes.

Monien mielestä Naganon pronssi oli Suomen osalta vielä vuoden 1995 MM-kultaakin suurempi saavutus, sillä Leijonat eivät olleet koskaan aiemmin voittaneet Kanadaa turnauksessa, jossa paikalla olivat myös parhaat ammattilaiset.

– Voittaminen on aina voittamista, kyllä tämäkin on todella hienoa, mutta kovempi kilpailuhan täällä oli, tuumaili Ville Peltonen.