GettyImages-2171687204

Lauantaisin niputamme yhteen AHL:ssä, CHL:ssä (OHL, WHL, QMJHL), USHL:ssä ja NCAA:ssa kiekkoilevien NHL:ään varattujen suomalaispelaajien suoritukset menneeltä viikolta.

Jani Nymanin ensimmäinen kokonainen kausi farmiliiga AHL:n Coachella Valley Firebirdsissä käynnistyi hiljaisissa merkeissä, mutta nyt on toinen ääni kellossa. Seattle Krakenin sopimuspelaaja on laittanut verkot tötterölle viime otteluissa.

Nyman teki viikon neljässä ottelussaan kolme maalia. Siihen kun lisätään edellisen viikon osuma, niin verkko on heilunut viidessä koitoksessa yhteensä neljästi, eli 20-vuotiaan suomalaishyökkääjän vahvuudet ovat alkaneet nousta esille.

– Paras aseeni on laukaus. Mutta en myöskään koskaan pysähdy ja lopeta taistelua. En pysy paikallani kiekon kanssa, Nyman kuvaili itseään Seattlen verkkosivuilla aikaisemmin tällä kaudella.

Nyman kaapi kauden kahdeksaan ensimmäiseen otteluun vain yhden tehopisteen, joka tuli maalista. Viimeiset 18 peliä ovat tuottaneet 8+7=15 pistettä.

AHL:n tulokkaiden pistepörssin 16 parhaan joukossa on viisi vuomalaista. Nyman on juuri sijalla 16, mutta maalien määrässä hän on suomalaistulokkaiden ykkönen. Hän jakaa yhdeksällä osumallaan AHL:n tulokkaiden maalipörssin seitsemättä sijaa. Kärkipaikalle on vain kahden maalin ero.

Nyman teki viime kaudella Ilveksessä 48 Liiga-otteluun hienot tehot 26+17=43. Valkeakoskelainen suuntasi sen jälkeen jo keväällä Coachella Valleyyn ja ehti pelata tuolloin viisi runkosarjaottelua (2+0) ja yhdeksän pudotuspeliä (1+0).

Nyt Nymanilla on menossa AHL-uransa paras jakso. Tavoitteet ovat tietenkin vielä korkeammalla.

– Haluan harjoitella joka päivä ja kehittää itseäni, Nyman totesi.

Pisteputkia ja Gordie Howe -hattutemppu

AHL:n suomalaispelaajista kahden maalin viikkoa viettivät Springfield Thunderbirdsin Aleksanteri Kaskimäki (2+1) ja Toronto Marliesin Roni Hirvonen (2+0). Tasaisesti tehoja nakuttava Kaskimäki on jäänyt nollille vain 15 viime ottelussaan vain kolmesti. Hirvonen (2+0) puolestaan katkaisi viikon ensimmäisellä osumallaan seitsemän ottelun mittaiseksi venyneen pisteettömän jaksonsa.

Hienosta viikosta nauttivat myös Chicago Wolvesin Juha Jääskä (1+2) ja Texas Starsin Arttu Hyry (1+2). Kumpikin hyökkääjä liitelee tällä hetkellä kuuden ottelun mittaisessa pisteputkessa.

Maalin makuun pääsivät myös Ontario Reignin Aatu Jämsen (1+1), Abbotsford Canucksin Aatu Räty ja Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Valtteri Puustinen. Jämsen joutui viikon ainoassa ottelussaan myös tappeluun, eli hän sai tililleen niin sanotun "Gordie Howe Hat Trickin". Suurimman osan kaudesta NHL:n puolella viettäneelle Rädylle osuma oli ensimmäinen AHL:ssä puoleentoista kuukauteen.

AHL-viikon tehokkaimpana suomalaisena hääri Syracuse Crunchin Jesse Ylönen, joka merkkautti neljä syöttöpistettä. Kolmeen tarjoiluun ylsivät Wilkes-Barre/Scrantonin Ville Koivunen ja Rochester Americansin Konsta Helenius, joka venytti pisteputkensa neljään otteluun. Helenius pelasi vielä perjantaina Rochesterin riveissä, mutta on lähdössä nuorten MM-kisoihin.

Manitoba Moosen maalivahti Kaapo Kähkönen ahkeroi kolmessa ottelussa ja torjui yhteensä 96 kertaa. Kaksi ensimmäistä peliä päättyivät tappioon, kun oma joukkue ei saanut yhtään maalia aikaiseksi. Perjantaina Kähkönen loisti sitten kaukalon ykköstähtenä 33 torjunnallaan Manitoban 2-1 voitossa.

Coachella Valleyn Niklas Kokko sai tililleen yhden voiton ja yhden tappion. Grand Rapids Griffinsin Ville Husso, Wilkes-Barre/Scrantonin Joel Blomqvist, Calgary Wranglersin Waltteri Ignatjew ja Bridgeport Islandersin Henrik Tikkanen hävisivät kaikki viikon ainoan ottelunsa. Hussolle tappio oli kauden ensimmäinen AHL:n puolella. Belleville Senatorsin Leevi Meriläinen otettiin ainoassa ottelussaan vaihtoon viiden takaiskun jälkeen toisella erätauolla.

Useat suomalaisjuniorit suuntaavat nuorten MM-kisoihin

Ontarion junioriliigassa kaikki NHL:ään varatut suomalaiset hyvästelivät joukkueensa toistaiseksi ja suuntasivat nuorten MM-kisoihin. Nuorten Leijonien leirille matkasivat Kingston Frontenacsin Tuomas Uronen (menneen viikon pisteet 0+2) ja Emil Pieniniemi (1+1), London Knightsin Kasper Halttunen (0+0) ja Jesse Nurmi (0+2) sekä Barrie Coltsin Emil Hemming (0+1).

Pieniniemi (4+30=34) jatkaa yhä OHL-puolustajien pistepörssissä viidentenä, mutta menettää asemiaan MM-kisojen aikana. Uronen (16+23=39) on OHL:n pistepörssissä tällä hetkellä sijalla 21. Päävalmentaja Jussi Ahokkaan Kitchener Rangersille viikko toi kaksi tappiota ja yhden voiton. Kitchener porskuttaa kuitenkin koko OHL:n sarjataulukossa jaetulla toisella sijalla Londonin jälkeen.

WHL-junioriliigan suomalaisista nuorten MM-leirille lähtivät Everett Silvertipsin Julius Miettinen (1+0) ja Medicine Hat Tigersin Veeti Väisänen (0+0). Tositoimissa viikolla nähtiin myös Victoria Royalsin Markus Loponen (0+0) ja Medicine Hatin toinen suomalaispakki Niilopekka Muhonen (0+0). Red Deer Rebelsin Kasper Pikkarainen on pelannut loukkaantumisen takia kauden aikana vain yhdessä ottelussa.

OHL jäi joulutauolle perjantain kierroksen myötä. WHL teki saman tempun jo keskiviikkona. WHL:ssä palataan kaukaloon ensi viikon perjantaina ja OHL:ssä lauantaina.

Myös USHL-junioriliigassa pelaava Heikki Ruohonen matkasi Nuorten Leijonien MM-leirille. Dubuque Fighting Saintsin hyökkääjä on saalistanut kauden 19 ottelussaan 5+7=12 pistettä.

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa lähdettiin joulutauolle. Vermont Catamountsin Joel Määttä (0+1) ja Denver Pioneersin Samu Salminen (0+0) pelasivat menneellä viikolla kumpikin yhdessä ottelussa. Puolustaja Joona Väisäsen Western Michigan Broncos ja maalivahti Aku Koskenvuon Harvard Crimson olivat jo aloittaneet loman vieton.

Rantanen, Lehkonen ja Kiviranta saivat suomalaisseuraa

Suomalaisista NHL-kutsun saivat menneen viikon aikana hyökkääjät Jere Innala (Colorado Avalanche) ja Mikael Pyyhtiä (Columbus Blue Jackets) sekä maalivahti Meriläinen (Ottawa Senators). Innala teki NHL-debyyttinsä perjantaina Mikko Rantasen, Artturi Lehkosen ja Joel Kivirannan joukkuekaverina. Pyyhtiä iski tiistaina NHL-uransa toisen maalin. Meriläinen toimi tiistaina ja torstaina Ottawan luukkuvahtina. NHL:stä farmiin päin suuntasivat Aatu Räty ja Husso.

TBL-CBJ: Pyyhtiä juhlii syntymäpäiväänsä alivoimamaalilla

Vaikka tehoja on tullut viime aikoina harvakseltaan, niin Lehigh Valley Phantomsin Samu Tuomaala (8+14=22) jatkaa suomalaisten AHL-pistepörssin kärkipaikalla. Seuraavina tulevat Hyry (9+10=19), Syracusen Niko Huuhtanen (8+10=18), Kaskimäki (5+13=18), Koivunen (4+14=18), Helenius (6+11=17), Nyman (9+7=16), Innala (5+10=15), Milwaukeen Joakim Kemell (5+10=15) ja Ylönen (4+11=15).

AHL:ssä pelataan vielä lauantaina ja sunnuntaina ennen lyhyttä joulutaukoa, joka päättyy jo tapaninpäivänä.

Aiheeseen liittyvä sisältö