EDM-Oilers_celebrate

Edmonton Oilers eteni Stanley Cup -finaaleihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006 ottamalla 2-1 voiton Dallas Starsista Läntisen konferenssin finaalisarjan kuudennessa ottelussa sunnuntaina.

Oilers metsästää kuudetta mestaruuttaan. Edellinen tuli 1990, kun Boston Bruins kaatui viiden ottelun sarjassa.

Hyökkääjä Corey Perry on ainoa tänä keväänä pelannut Edmontonin pelaaja, joka on voittanut Stanley Cupin aiemmin. Anaheim Ducksin kanssa mestaruutta vuonna 2007 juhlinut Perry on nyt finaalissa jo neljännen kerran viiden kauden aikana, mutta hävinnyt kaikki kolme aiempaa.

Vähintään yhden pudotuspelin pelanneista 23 pelaajasta kymmenen on Edmontonin varauksia, kahdeksan värvättiin vapaiden pelaajien markkinoilta ja viisi hankittiin kauppojen kautta.

Näin rakennettiin tämän Stanley Cup -finalistijoukkueen kokoonpano.

HYÖKKÄÄJÄT

Connor Brown, OLH: Tuli vapaana pelaajana heinäkuussa. Brown teki 12 pistettä 71 runkosarjapelissä. Pudotuspelien 12 ottelussa hän on tehnyt neljä pistettä.

Sam Carrick, KH: Hankittiin kolmen joukkueen kaupassa Ducksista maaliskuussa yhdessä hyökkääjä Adam Henriquen kanssa vaihdossa ensimmäisen kierroksen varaukseen vuodelle 2024, neljännen kierroksen varaukseen vuodelle 2026 ja ehdolliseen viidennen kierroksen varaukseen vuodelle 2025. Carrick teki runkosarjan 16 ottelussaan Oilersissa viisi pistettä. Yhdeksästä pudotuspelistä on yksi syöttö.

Leon Draisaitl, KH: Varattiin numerolla kolme vuonna 2014. Draisaitl teki runkosarjan 81 ottelussa 106 pistettä. Pudotuspeleissä hän on tehnyt 18 ottelussa 28 pistettä.

DAL-EDM: Draisaitl tykittää irtokiekon pömpeliin toisessa erässä

Warren Foegele, VLH: Hankittiin Carolina Hurricanesista vuoden 2021 heinäkuussa vaihdossa puolustaja Ethan Beariin. Foegele teki ennätyksensä maaleissa (20), syötöissä (21) ja pisteissä (41) pelatessaan 82 runkosarjaottelua. Pudotuspelien 15 ottelusta on kolme pistettä.

Adam Henrique, KH: Hankittiin kolmen joukkueen kaupassa Ducksista maaliskuussa yhdessä Carrickin kanssa vaihdossa ensimmäisen kierroksen varaukseen vuodelle 2024, neljännen kierroksen varaukseen vuodelle 2026 ja ehdolliseen viidennen kierroksen varaukseen vuodelle 2025. Henrique keräsi 22 runkosarjapelistä yhdeksän pistettä. Kymmenen pudotuspelin saldo on neljä pistettä.

Dylan Holloway, VLH: Varattiin numerolla 14 vuonna 2020. Holloway teki 38 runkosarjapelissä yhdeksän pistettä. Pudotuspelien 18 ottelusta on neljä pistettä.

Zach Hyman, VLH: Tuli vapaana pelaajana vuoden 2021 heinäkuussa. Hyman iski uudeksi ennätyksekseen 54 maalia 80 runkosarjaottelussa, joissa syntyi 77 pistettä. Hän johtaa playoff-maalipörssiä iskettyään 18 otteluun 14 osumaa.

Mattias Janmark, KH: Tuli vapaana pelaajana vuoden 2022 heinäkuussa. Janmark iski 71 runkosarjaottelussa 12 pistettä. Playoffien 18 ottelun saldo on neljä pistettä.

Evander Kane, VLH: Tuli vapaana pelaajana vuoden 2022 tammikuussa ja teki 77 runkosarjaottelussa 44 pistettä. Kane oli Oilersin ykkönen 250 taklauksellaan. Pudotuspelien 18 ottelusta on koossa kahdeksan pistettä.

Connor McDavid, KH: Varattiin numerolla yksi vuonna 2015. McDavid oli runkosarjan pistepörssin kolmonen tehtailtuaan 76 ottelussa 132 pistettä. Hän johtaa pudotuspelien pistepörssiä tehtyään 18 otteluun 31 pistettä.

EDM-DAL: McDavid avaa maalinteon häikäisevällä ylivoimaosumalla

Ryan McLeod, KH: Varattiin toisella kierroksella numerolla 40 vuonna 2018. McLeod teki runkosarjassa 81 ottelussa 30 pistettä. Pudotuspeleissä hän on tehnyt 17 ottelussa yhden maalin.

Ryan Nugent-Hopkins, KH: Varattiin numerolla yksi vuonna 2011. Nugent-Hopkins on 13 kauden Oilers-urallaan joukkueen pitkäaikaisin pelaaja. Hän teki runkosarjan 80 ottelussaan 67 pistettä. Pudotuspeleistä on 20 pistettä 14 ottelusta.

Corey Perry, OLH: Tuli vapaana pelaajana tammikuussa. Perry teki 38 runkosarjaottelussa 13 
pistettä. Pudotuspeleissä hän on saanut 13 ottelusta tililleen yhden syöttöpisteen.

Derek Ryan, KH: Tuli vapaana pelaajana vuoden 2021 heinäkuussa. Ryan teki runkosarjassa 70 ottelussa 12 pistettä. Pudotuspelien 14 ottelusta on tilillä yksi syöttöpiste.

PUOLUSTAJAT

Evan Bouchard: Varattiin numerolla 10 vuonna 2018. Bouchard teki uudeksi ennätyksekseen 18 maalia ja 64 syöttöä, eli 82 pistettä runkosarjassa. Pudotuspeleissä hän on tehnyt 18 ottelussa 27 pistettä.

Philip Broberg: Varattiin numerolla kahdeksan vuonna 2019. Broberg keräsi runkosarjan 12 ottelusta kaksi syöttöä. Pudotuspeleissä hänellä on yksi maali kolmesta ottelusta.

Cody Ceci: Tuli vapaana pelaajana vuoden 2021 heinäkuussa. Ceci teki runkosarjassa 79 otteluun 25 pistettä. Playoffien 18 ottelua ovat tuottaneet tilille neljä pistettä.

Vincent Desharnais: Varattiin numerolla 183 vuoden 2016 NHL Draftin seitsemännellä kierroksella. Desharnais teki 11 pistettä 78 runkosarjaottelussa. Pudotuspeleissä hän on pelannut 15 ottelua ja merkkauttanut yhden syöttöpisteen.

Mattias Ekholm: Hankittiin vuoden 2023 helmikuussa pelaajakaupassa Nashville Predatorsista, joka sai vaihdossa kuudennen kierroksen varauksen vuodelle 2024, puolustaja Tyson Barrien, hyökkääjä Reid Schaeferin, ensimmäisen kierroksen varausvuoron vuodelle 2023 ja neljännen kierroksen varausvuoron vuodelle 2024. Ekholm teki 79 runkosarjaottelussa 45 pistettä. Pudotuspeleistä hänellä on tilillään seitsemän pistettä 18 ottelussa.

VAN-EDM: Ekholm paukauttaa pikkumustan pömpeliin

Brett Kulak: Hankittiin vuoden 2022 maaliskuussa pelaajakaupassa Montreal Canadiensista, joka sai vaihdossa puolustaja William Lagessonin, toisen kierroksen varauksen vuodelle 2022 ja seitsemännen kierroksen varauksen vuodelle 2024. Kulak teki 82 runkosarjaottelussa 16 pistettä. Pudotuspeleissä hän on tehnyt 18 otteluun viisi pistettä.

Darnell Nurse: Varattiin numerolla seitsemän vuonna 2013. Nurse teki 81 runkosarjaottelussa 32 pistettä ja oli Oilersin ahkerin laukausten blokkaaja (172). Hän on syöttänyt pudotuspeleissä kolme maalia.

MAALIVAHDIT

Calvin Pickard: Tuli vapaana pelaajana vuoden 2022 heinäkuussa. Pickard voitti runkosarjan 20 startistaan 12, torjui 90,9 prosenttia laukauksista ja päästi keskimäärin 2,45 maalia ottelua kohden. Pudotuspelien kahdesta startista on yksi voitto ja torjuntaprosentti 91,5.

Stuart Skinner: Varattiin numerolla 78 vuonna 2017. Skinner aloitti runkosarjassa 57 ottelua ja voitti 36 kertaa. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 90,5 ja päästettyjen maalien keskiarvonsa 2,62. Skinner on torjunut pudotuspeleissä 16 ottelussa torjuntaprosentilla 89,7.

EDM-DAL: Skinner pitää Starsin maaleitta toisessa erässä

VALMENTAJAT

Kris Knoblauch, päävalmentaja: Tuli 12. marraskuuta Jay Woodcroftin korvaajaksi Edmontonin majaillessa sarjataulukon viimeistä edellisellä sijalla kolmella voitolla 13 ottelusta. Knoblauchin aikana Oilersin saldo oli 46-18-5, ja joukkue nousi Pacific-divisioonan kakkoseksi. Valmensi aiemmin New York Rangersin AHL-farmijoukkue Hartfordia.

Paul Coffey, apuvalmentaja: Ollut omistajien ja urheilutoimen erikoisneuvonantaja vuodesta 2022. Nousi valmennusryhmään Knoblauchin tulon myötä ja auttoi Oilersin liigan kymmenenneksi pienimpään päästettyjen maalien määrään. Sitä ennen päästettyjä maaleja oli kolmanneksi eniten. Hockey Hall of Fameen valittu puolustajalegenda voitti aikoinaan Oilersissa Stanley Cupin kolmesti.

Glen Gulutzan, apuvalmentaja Palkattiin vuoden 2018 toukokuussa. Gulutzan toimi aiemmin Calgary Flamesin päävalmentajana vuosina 2016-18 ja Dallas Starsin päävalmentajana vuosina 2011-13. Vuosina 2013-16 hän toimi Vancouver Canucksin valmennusryhmässä.

Mark Stuart, apuvalmentaja: Palkattiin vuoden 2022 heinäkuussa. Toimi aiemmin Colorado Collegen ja University of Vermontin NCAA-yliopistojoukkueiden valmentajana.

Dustin Schwartz, maalivahtivalmentaja: Palkattiin vuoden 2014 marraskuussa. Toimi aiemmin WHL-junioriliigassa Edmontonin joukkueen maalivahtikonsulttina neljän kauden ajan.

GENERAL MANAGER

Ken Holland: Palkattiin GM:n ja urheilutoimenjohtajan tehtävään vuoden 2019 toukokuussa. Edmonton on päässyt pudotuspeleihin Hollandin viidestä kaudesta neljänä. Toimi aiemmin Detroit Red Wingsin GM:nä vuosina 1997-2019 ja johti seuran kolmeen Stanley Cup -voittoon.

Aiheeseen liittyvä sisältö