Kaikkiaan 259 suomalaissyntyistä pelaajaa on pelannut vähintään yhden ottelun NHL:ssä. Tänä viikonloppuna juhlitaan myös heitä, kun Hockey Day in Finalnd -tapahtuma rantautuu Espoon Kulttuurikeskukseen Tapiolaan perjantai-illaksi ja koko lauantaiksi.
Ohjelmassa on muun muassa legendojen esiintymisiä paikan päällä, nuorten jääkiekkoturnaus, Stanley Cupin vierailu, taitokilpailuja sekä mahdollisuus katsoa yhdessä lauantain ottelu Carolina Hurricanesin ja Winnipeg Jetsin välillä suomalaisittain parhaaseen katseluaikaan.
Tällä kaudella NHL:ssä on pelannut 43 suomalaista, joista jopa viisi saatetaan nähdä kentällä lauantain NHL Saturday -ottelussa. Heihin lukeutuu Carolinan Sebastian Aho, kauden toiseksi tehokkain suomalaispelaaja. Tiistain ottelukierroksen jälkeen Aholla oli tilillään 56 ottelusta 61 pistettä. Tilaston ykkönen on Colorado Avalanchen Mikko Rantanen, joka en ehtinyt kirjauttaa jo yli 70 pistettä.
Aho on 240 maalillaan enää kolmen osuman päässä Jere Lehtisestä ja neljän osuman päässä Esa Tikkasesta suomalaisten kaikkien aikojen maalipörssissä. Molemmat ovat mukana viikonlopun tapahtumassa Espoossa.