Kaikki neljä pelaajaa voittivat uransa aikana olympiakultaa, mutta heitä on jäänyt hiertämään se, etteivät he koskaan päässeet nostelemaan himoittua Stanley Cupia NHL-kauden päätteeksi.
- Ajattelen niin, että jokainen on voittojensa summa. Siksi harmittaa todella paljon, etten koskaan voittanut Stanley Cupia. Se on mielestäni haastavinta saavuttaa kaikista jääkiekon mestaruuksista. Matka on raastava, kun ensin pelataan 82 runkosarjapeliä ja sen jälkeen pudotuspelit. Kun on voiton päässä mestaruudesta, se on jotenkin…
Ruotsalaishyökkääjä Daniel Sedin jätti lauseensa kesken.
- En kadu ratkaisuja, joita silloin teimme. Hävisimme hyvälle joukkueelle, mutta niitä tapahtumia tulee silti mietittyä, Sedin lopulta jatkoi.
Olympialaisilla on merkitystä, sillä kyseessä on jääkiekon Hall of Fame, ei NHL:n Hall of Fame. Valintakomitea tarkastelee kunkin pelaajan uraa kokonaisuutena.
Oman maan olympiajoukkueeseen pääseminen ja kultamitalin voittaminen ovat kovia saavutuksia erityisesti silloin, kun NHL-pelaajat ovat mukana olympiaturnauksessa. Vaikka turnaus kestää vain muutaman viikon, olympialaisissa parhaat kohtaavat parhaat.
Alfredsson ja Sedinit voittivat Ruotsin maajoukkueen mukana olympiakultaa Torinossa vuonna 2006, kun Tre Kronor päihitti Leijonat olympiafinaalissa maalein 3-2.
- Se oli jotain, mistä aina haaveilin. Nuorempana haaveenani oli maajoukkue, enkä edes ajattelut NHL:ää, Alfredsson kertoi.
Luongo voitti olympiakultaa vuonna 2010 Kanadan joukkueessa, kun kanadalaiset kaatoivat finaalissa Yhdysvallat jatkoajalla maalein 3-2. Kanadalaismaalivahti voitti myös toisen olympiakullan Sotshissa vuonna 2014, kun Kanada voitti olympiafinaalissa Ruotsin maalein 3-0. Vancouverissa Luongo nousi Martin Brodeurin tilalle Kanadan ykkösmaalivahdiksi, ja sai pelata olympialaisia kotimaassaan ja oman NHL-joukkueensa kotikaukalossa.