Kooste: CHI-NYI 5-3

Teuvo Teräväinen nousi pitkästä aikaa parrasvaloihin, kun Chicago Blackhawks kukisti sunnuntaina New York Islandersin kotonaan 5-3 ja katkaisi kahden ottelun tappioputkensa. Tehot 1+2 kerännyt suomalaishyökkääjä palkittiin ottelun ykköstähtenä.

Teräväisellä oli menossa kahdeksan ottelun mittainen maaliton putki, jonka aikana hän oli kerännyt vain kaksi syöttöpistettä. Kokenut taituri oli edellisen kerran kerännyt vähintään kaksi tehopistettä yhdessä ottelussa lokakuussa, noin kaksi kuukautta sitten. Teräväisen koko kauden pistesaldo on nyt 7+9=16, jolla hän on Blackhawksin sisäisessä pistepörssissä kolmantena.

– On aina hyvä, kun pystyy auttamaan omaa joukkuetta voittamaan. Kiekko tuntui pomppivan melko hyvin minulle ja koko kentälliselleni. Mielestäni ketjumme pelasi hyvin tänään, Teräväinen iloitsi.

Teräväinen pelasi sunnuntaina kolmoskentässä Jason Dickinsonin ja lja Mihejevin kanssa. Väliaikaiselle päävalmentajalle Anders Sörensenille ottelu oli viides Chicagon peräsimessä. Luke Richardsonin aiemmin tässä kuussa korvannut ruotsalainen on selvästi tuonut joukkueeseen ryhtiä, sillä hänen valmentamistaan viidestä ottelusta kaksi on päättynyt voittoon. Ennen Sörensenin jaksoa Blackhawks oli viiden ottelun tappioputkessa.

CHI-NYI: Teräväinen tekee maalin ja syöttää kaksi Chicagon kotivoitossa

– Tämä oli hieno voitto. Olimme ajoittain hieman epätasapainossa, mutta joukkueelle on annettava kunniaa. Pelaajamme säilyttivät malttinsa, myös nuoriso-osasto, kun pelissä elettiin ratkaisuhetkiä. Se oli iso syy voitollemme, Sörensen iloitsi.

Teräväinen oli mukana kotijoukkueen kolmessa ensimmäisessä osumassa, joista kaksi syntyi avauserässä. Koko ottelun ensimmäisestä maalista vastasi Mihejev Teräväisen pohjustuksesta. Suomalainen antoi päädystä nappisyötön maalin eteen Mihejeville, joka kiskaisi kiekon sisään suoraan tarjoilusta.

Islanders tuli tasoihin Ryan Pulockin maalilla ajassa 18.43, mutta minuuttia myöhemmin Taylor Hall nosti isännät takaisin kuskin paikalle. Tällä kertaa Teräväinen pääsi itse laukaisupaikkaan, mutta hän siirsi kiekon vierelleen parempaan tonttiin kanadalaistähdelle, joka ei erehtynyt.

Islanders tuli uudelleen rinnalle heti toisen erän alussa Simon Holmströmin osumalla, mutta tuttu kaava toistui. Blackhawks siirtyi 3-2 johtoon ajassa 35.19, kun kahden miehen ylivoima tuotti tulosta. Asialla oli tällä kertaa Teräväinen, joka lämäsi suoraan Connor Bedardin syötöstä.

– Sain syötön ja päätin vain laukoa. Se oli hyvä passi “Bedsyltä”, Teräväinen kiteytti.

Vieraat tulivat vielä kerran rinnalle, tällä kertaa Noah Dobsonin toimesta päätöserän alussa. Edessä häämötti jo jatkoaika, kunnes tehot 1+1 latonut Bedard iski ratkaisumaalin vain 54 sekuntia ennen loppusummeria. Hän pääsi laukomaan pienestä tilasta keskustasta, ja kiekko livahti Ilja Sorokinin varusteiden kautta maaliin.

– Pääsin laukomaan, ja veto lähti hänen (Sorokinin) rintasuojuksia päin, mutta jotenkin kiekko löysi tiensä maaliin. Oli hienoa saada tuollainen pomppu lopussa, Bedard kommentoi.

CHI-NYI: Bedard liruttaa limpun nuottaan 54 sekuntia ennen loppusummeria

Connor Murphy viimeisteli loppulukemat tyhjään rysään ja varmisti pisteet kotijoukkueelle, joka nousi voitollaan tasapisteisiin Nashville Predatorsin kanssa ja pois Central-divisioonan viimeiseltä sijalta. Molemmilla joukkueilla on kasassa 22 sarjapistettä.

– Meillä on ollut hankaluuksia kääntää tiukat pelit voitoiksi, joten meidän on oltava parempia kolmansissa erissä. Mielestäni teimme tänään hyvää työtä sen suhteen. Teimme tärkeän maalin lopussa, ja mielestäni ansaitsimme sen, Teräväinen sanoi.

Teräväisen ja Bedardin ohella Blackhawksin avainpelaajiin kuuluivat 30 kertaa torjunut maalivahti Arvid Söderblom ja kaksi syöttöpistettä kerännyt puolustaja Alex Vlasic.

Chicago pelaa seuraavan kerran tiistaina, jolloin Teräväinen ja kumppanit isännöivät Washington Capitalsia. Metropolitan-divisioonan toiseksi viimeisenä oleva Islanders puolestaan jatkaa vieraskiertuettaan ja kohtaa tiistaina Carolina Hurricanesin. Islanders on ollut viime aikoina hyvässä vedossa, sillä ennen sunnuntaita se oli voittanut neljästä edellisestä koitoksestaan kolme.

Saarelaisten kannalta hyvä uutinen oli sunnuntaina se, että hyökkääjä Mathew Barzal ja puolustaja Adam Pelech palasivat tositoimiin. Molemmat olivat viettäneet sairastuvalla noin puolitoista kuukautta.

Aiheeseen liittyvä sisältö