eichel-061423

Vegas Golden Knightsin keskushyökkääjä Jack Eichel kulki kivikkoisen taipaleen Stanley Cup -mestarijoukkueen ykkösketjun keskushyökkääjäksi. Yhdysvaltalaisesta odotettiin alun perin pelastajaa Buffalo Sabresin kauan jatkuneeseen korpivaellukseen, kun buffalolaisseura varasi hänet vuoden 2015 NHL Draftin toisena pelaajana heti Edmonton Oilersiin poimitun Connor McDavidin jälkeen.

Sabresissa heti alusta saakka tulosta tehnyt Eichel nimettiin joukkueen kapteeniksi jo neljännellä kaudellaan, mutta pudotuspeleihin hän ei pystynyt Buffaloa koskaan kantamaan. Vuodesta toiseen jatkunut synkkä jakso ei ottanut helpottaakseen.

BUF

Eichelin uran kannalta merkittävä käännekohta tapahtui maaliskuussa 2021, kun hän löi päänsä laitaan Buffalon kohdatessa New York Islandersin. Hän joutui törmäyksen myötä sivuun kokoonpanosta, ja myöhemmin ilmoitettiin, ettei yhdysvaltalaissentteri palaisi kaukaloon enää kaudella 2020-21.

Eichelilla todettiin hoitoa vaativa välilevyn pullistuma niskassa. Sabresin ja Eichelin yhteisen taipaleen tuomiokello alkoi kumisemaan, kun pelaaja ja seura eivät päässeet yksimielisyyteen vamman hoidosta. Eichel olisi halunnut leikkaukseen, Sabres puolestaan olisi halunnut hoitaa vamman kuntouttamalla.

Sabres ja Eichel eivät koskaan päässeet asiasta yksimielisyyteen. Välirikko johti lopulta siihen, että keskushyökkääjä kaupattiin marraskuussa 2021 Buffalosta Vegasiin, jossa hän pääsi haluamaansa leikkaukseen.

Leikkaus sujui hyvin ja Eichel teki debyyttinsä Golden Knightsin paidassa jo 16. helmikuuta vuonna 2022, vain reilut kolme kuukautta kaupan jälkeen. Taukoa peleistä kertyi kuitenkin yhteensä lähes vuosi.

- On mukava palata pelaamaan, ja minulla oli rehellisesti sanottuna hauskaa kentällä. On paljon asioita, joiden päälle rakentaa, mutta tämä on prosessi. Tiedän, että pelaaminen paranee vielä tästä, Eichel sanoi Vegas-debyyttinsä jälkeen.

Eichel ei ollut muutamaan vuoteen saanut pelata pitkää ehjää jaksoa, mutta kauden 2022-23 alkaessa hän oli pelikunnossa. Avausmaali syntyi heti kauden ensimmäisessä ottelussa, ja rooli ykkösketjun keskellä vaikutti soveltuvan Eichelille mainiosti myös Vegasissa.

MIN-VGK: Eichel osuu ja saa Fleuryn hiiltymään

Historian kolmanneksi tehokkain pudotuspelidebytantti

Vain muutamat pienet poissaolot sotkivat Eichelin kautta. Hän oli runkosarjassa Golden Knightsin paras pistemies tehoin 27+39=66, vaikka pelasi vain 67 ottelua. Ottelukohtaisella pistekeskiarvolla mitattuna Eichel oli Vegasin tasaisessa kokoonpanossa omassa luokassaan.

Golden Knights voitti runkosarjassa sekä Pacific-divisioonan että Läntisen konferenssin, jonka myötä Eichel pääsi pelaamaan NHL-uransa ensimmäisiä pudotuspelejä, vaikka takana oli jo seitsemän kautta taalajäillä. Hän voitti playoffien pistepörssin tehtailtuaan 22 otteluun 6+20=26 tehopistettä.

EDM-VGK: Eichel laukoo Vegasin kolmen maalin johtoon

Eichelista tuli NHL-historian kolmanneksi tehokkain pudotuspelidebytantti. Pittsburgh Penguinsin Mark Recchi kirjautti ensimmäisissä pudotuspeleissään 34 tehopistettä vuonna 1991 ja Eric Staal puolestaan 28 pistettä Carolina Hurricanesissa vuonna 2006.

Kaiken tämän kruunasi Eichelin ja Golden Knightsin ensimmäinen Stanley Cup -mestaruus.

- Hän pelasi ensimmäiset pudotuspelinsä ja voitti heti, joten keskimäärin hän on ollut playoffeissa aivan hyvä, pudotuspelien arvokkaimman pelaajan Conn Smythe Trophylla palkittu ketjukaveri Jonathan Marchessault veisteli mestaruuden ratkettua.

VGK-FLA: Marchessault voittaa Conn Smythe Trophy

- Olen todella iloinen hänen puolestaan. Siitä saakka kun hän liittyi meidän mukaamme viime kaudella, olemme olleet aivan toinen joukkue. Hän on peliä muuttava pelaaja ja ollut uskomattoman hyvä. Tämä palkinto (Conn Smythe) olisi voinut mennä aivan hyvin hänelle, Marchessault luonnehti.

Golden Knights ei edennyt mestaruuteen muutaman tähden kantamana, vaan joukkueen yhteisellä tekemisellä. Jos ritarirykmentistä täytyisi kuitenkin nostaa joitain yksilöitä esiin, olisi yksi heistä epäilemättä Eichel, ja hänen lisäkseen ehkäpä kapteeni Mark Stone ja aiemmin mainittu Marchessault.

Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen mestaruus maistui Eichelista erityisen hyvältä.

- On maailman paras tunne, kun onnistuimme voittamaan mestaruuden. Se oli elämänmittainen haaveeni, Eichel tunnelmoi kotihallin juhlahumussa.