GettyImages-1806661207

Buffalo Sabres on peluuttanut tällä kaudella kolmea eri maalivahtia. Ukko-Pekka Luukkonen on aloittanut maalilla yhdeksässä, Devon Levi kahdeksassa ja Eric Comrie viidessä ottelussa. Kolmikosta eniten voittoja on torjunut Luukkonen, jolla on niitä tilillään kuusi.

Tiistaina Sabres teki maalivahtiensa kannalta merkittävän liikkeen lähettämällä Luukkosen kanssa vahvimmin peliajasta kilpailleen Levin AHL-farmiseura Rochester Americansiin. Näin ollen Luukkonen sai nyt entistä vahvemman otteen Buffalon ykkösveskarin viitasta.

– Olemme pyörittäneet tähän saakka kolmen maalivahdin rotaatiota. Olen sanonut aiemminkin, että sen ei pidä antaa vaikuttaa omaan peliin. Nyt palasimme kahden veskarin rotaatioon, mutta ei senkään saa antaa vaikuttaa. Peli on yhä samanlaista, ja jokaiseen otteluun on valmistauduttava samalla tavalla. Kausi on sujunut minulta hyvin, ja olisi hienoa, jos se jatkuisi samaa rataa, Luukkonen toivoi.

Luukkonen on tosiaan näyttänyt viime aikoina tolppien välissä itsevarmemmalta kuin kenties koskaan aiemmin nuorella NHL-urallaan. Hän on nyt henkilökohtaisessa kolmen ottelun voittoputkessa, jonka aikana hän on torjunut 80 laukausta ja päästänyt kiekon taakseen vain viidesti. Noiden kolmen kamppailun jaksolta hänen torjuntaprosenttinsa on 94,1 ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa 1,67.

NYR-BUF: Luukkonen venyttää mailansa komeasti kiekon tielle

Maanantaina Luukkonen kohautti huimalla paraatipelastuksellaan New York Rangersia vastaan pelatussa ottelussa. Rangersin hyökkääjä Jimmy Veseylle tarjoutui päätöserässä avopaikka, mutta Sabresin suomalaisveskari venytti mailansa kiekon tielle kuin ihmeen kaupalla ja esti kavennusmaalia syntymästä. Somessa alettiin välittömästi puhua jo "vuoden torjunnasta".

Sabresin päävalmentaja Don Granaton mukaan maalivahtien kilpailutilanne on auttanut 24-vuotiasta Luukkosta ottamaan jälleen uuden kehitysaskeleen. Nyt Levin farmikomennuksen myötä peliaikaa on luvassa rutkasti lisää – ja täysin ansaitusti.

– "UPL" (Luukkonen) sai täällä parin vuoden ajan mainiota mentorointia Craig Andersonilta. Comrie on ollut hänelle myös esimerkkinä. Se on hieno juttu, mutta siinä on omat rajoituksensa. Tarvitaan myös kilpailua. Siksi oli hyvä, että Devon tuli joukkueeseemme viime kaudella ja pelasi erinomaisesti. Suunnilleen samanikäiselle UPL:lle – jolla on myös kyvyt pelata menestyksekkäästi – teki hyvää nähdä se. Kilpailutilanne on mielestäni puskenut sekä UPL:ää että Devonia eteenpäin. Voin valmentajana kertoa, että olemme yrittäneet luoda vastaavaa puolustajiemme porukkaan, Granato selvitti.

Sabres pelaa seuraavan kerran torstaina, kun se kohtaa vieraskaukalossa St. Louis Bluesin. Jäämme siis odottelemaan, millaisen paraatipelastuksen Luukkonen kaivaa tällä kertaa repertuaaristaan.

Aiheeseen liittyvä sisältö