dal 5-11

Central-divisioonan voittoa runkosarjan päätteeksi juhlinut Dallas Stars on osoittanut tänä keväänä ainutlaatuista venymiskykyä, jota vaaditaan matkalla Stanley Cup -mestaruuteen.

Tästä saatiin jälleen loistava esimerkki lauantai-iltana, kun Stars haki tärkeän 4-1-vierasvoiton Colorado Avalanchen kotiluolasta. Teksasin tähdet ovat nyt voittaneet kaksi edellistä ottelua, ja Dallas johtaa Läntisen konferenssin toisen kierroksen sarjaa voitoin 2-1.

Starsin kirkkain tähti vieraskaukalossa oli kokenut hyökkääjä Tyler Seguin, 32, joka onnistui maalinteossa kahdesti. Seguin osui tolppien väliin myös sarjan toisessa ottelussa, joten hänellä on käynnissä kahden kamppailun mittainen maaliputki. Toinen illan suurista sankareista oli Stars-torjuja Jake Oettinger, jolle merkittiin tilastoihin yhteensä 28 torjuntaa.

- Halusimme säilyttää johtoasemamme kolmannessa erässä, sillä olemme hukanneet tänä keväänä mahdollisuuksia heikkoihin otteluiden loppuihin.

Colorado on loistava kolmansien erien joukkue, joten voitto vaati onnistumista koko joukkueeltamme, Seguin totesi.

V Sport 2: Seguin siirtää Starsin johtoon

Lauantaina kaukalossa nähtiin NHL:n runkosarjan paras koti- ja vierasjoukkue. Colorado voitti runkosarjan aikana kotihallissaan peräti 31 ottelua ja Stars kaivoi vieraspeleistä yhteensä 26 voittoa. Colorado voitti yhden vierasottelun Dallasissa, mutta tähtipaitojen vastauksessa ei kestänyt kauaa.

Vierasjoukkue Dallas avasi kolmannen ottelun maalihanat, kun avauserää oli jäljellä vain reilu minuutti. Avalanche ei saanut purettua kiekkoa omalta alueeltaan, ja Starsin Logan Stankoven iski NHL-uransa ensimmäisen playoff-maalin terävällä rannelaukauksella.

- Olen tehnyt jo tähän mennessä paljon hyviä asioita kaukalossa, mutta ensimmäinen maali maistuu aina makealta. En ole kaukalon suurikokoisin kaveri, joten minun täytyy paiskia töitä entistä kovemmalla vimmalla. Yritän tehdä parhaani joka ilta, Stankoven kommentoi.

Avalanchen Mikko Rantasen playoff-kevään kolmas täysosuma toi kotijoukkueen tasoihin ajassa 30.24, mutta Seguin vei tähtipaidat jälleen kuskin paikalle vain vajaat viisi minuuttia myöhemmin. Colorado haki päätöserässä vimmatusti tasoitusmaalia ilman maalivahtia, mutta Stars kuittasi vielä kaksi maalia tyhjään verkkoon.

Vierasjoukkue pelasi kolmannessa erässä erittäin uhrautuvasti, eikä se päästänyt Coloradoa parhaille maalintekosektoreille. Starsin maalia vartioineen Oettingerin pelistä huokui hyvä itseluottamus, ja kiekot napsuivat räpylään kovalla prosentilla. Amerikkalaistorjuja on päästänyt nyt kevään neljässä vierasottelussa yhteensä vain kuusi laukausta selkänsä taakse.

Oettinger on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt pelaamaan NHL-urallaaan jo kunnioitettavan määrän playoff-otteluita. Vasta 25-vuotias torjuja on jo nyt voittanut 19 pudotuspeliottelua, mikä on kolmanneksi eniten koko Starsin seurahistoriassa.

Avalanchen otteluissa on nähty tänä keväänä hurja määrä maaleja, mutta nyt joukkue joutui tyytymään ensimmäistä kertaa vain yhteen täysosumaan. Loistavana kotijoukkueena tunnettu Colorado ei saanut lauantaina helpotusta peliinsä edes kolmesta ylivoimasta. Päävalmentaja Jared Bednarin mukaan Stars-maalivahti Oettinger pääsi liian helpolla.

- Meidän pitää jatkossa tehdä vastustajan maalivahdin pelaamisesta entistä epämukavampaa. Saimme luotua muutamia laadukkaita maalipaikkoja, mutta viimeistelymme ei ollut tarpeeksi hyvällä tasolla. Ylivoimalla emme olleet tarpeeksi huolellisia kiekon kanssa, Bednar harmitteli.

Starsin pääkäskijä Peter DeBoer oli voiton jälkeen hyvin tyytyväinen omiin suojatteihinsa. Dallas onnistui pitämään Avalanchen vain yhdessä maalissa, mitä voidaan pitää todella kovana saavutuksena. Tähtipaidat saivat playoff-kevääseen vaisun lähdön, mutta nyt joukkueen moottorit käyvät jo täydellä teholla.

- Tämä oli hyvin lähellä täydellistä vierasottelua. Pysyimme rauhallisina koko illan ajan, emmekä tehneet hätiköityjä ratkaisuja. Oettinger ja alivoimanelikkomme antoivat meille tänään mahdollisuuden voittoon, DeBoer kommentoi.

Rantasen ohella myös Starsin Miro Heiskanen pääsi tehopisteille, kun hänelle merkittiin syöttöpiste Stankovenin tekemään avausmaaliin. Esa Lindell, Artturi Lehkonen ja Joel Kiviranta jäivät lauantaina ilman tehopisteitä.

Sarjan neljäs ottelu pelataan maanantaina Denverissä.

Aiheeseen liittyvä sisältö