Edmonton oilers

Edmonton Oilersilla ei jäänyt paljoa valittamisen varaa Läntisen konferenssin neljännestä ottelusta. Kamppailu päättyi kanadalaisten voittoon maalein 5-2. Niillä Oilers iski ottelusarjan tasatilanteeseen 2-2.

Seuraava peli on ohjelmassa jo perjantaiyönä. Jos jotain pitäisi muuttaa, niin Oilersin kohdalla valinta osuisi ottelun noin kahdeksaan ensimmäiseen minuuttiin.

- Uskon aidosti, että meidän paras suorituksemme voittaa kenen tahansa muun parhaan suorituksen. Kyse on siitä, miten sillä tavalla pystytään pelaamaan jatkuvasti. Se vaatii paljon, Edmontonin tähtihyökkääjä Leon Draisaitl sanoi seuraavan koitoksen alla.

Wyatt Johnston ja Esa Lindell veivät Dallasin edellisessä kohtaamisessa nopeaan kahden maalin johtoon. Sen jälkeen homma alkoi kääntyä Oilersin eduksi, lähes yhtä nopeasti kuin Dallas oli karannut isännältään.

EDM-DAL, LKF, O4: Johnston avaa maalinteon 58 sekunnin kohdalla

Kaikki loput viisi osumaa olivat Edmontonin käsialaa. Käytännössä Oilersin näkemyksenä oli, että suurin piirtein 52 minuuttia edellisestä ottelusta menivät vahvasti sen komennossa ja saman esityksen venyttäminen aloituskiekosta loppusummeriin tuottaisi perjantaina arvokkaan voiton.

- Väsymystä ja rasitusta on takuuvarmasti kaikilla, jotka ovat vielä mukana tässä vaiheessa kautta. Loppupeleissä kiekon pudotessa jäähän adrenaliini ottaa kuitenkin vallan ja sitä puskee läpi minkä tahansa. Uskon puhuvani kaikkien puolesta kun sanon, että siinä vain jatkaa vääntämistä, Draisaitl totesi.

Sarjan kolmannessa ottelussa asiat olivat menneet päinvastoin. Edmonton meni kahden maalin johtoon alle kahdesassa minuutissa. Sen jälkeen Stars heräsi, paransi, kavensi, tasoitti ja lopulta myös voitti.

Nyt tarjolla on 3-2-johto. Perjantain voittaja saa mahdollisuuden sinetöidä paikkansa Stanley Cup -finaalissa jo sunnuntaina. Draisaitl teki edellisessä ottelussa pudotuspelien kymmenennen maalinsa ja nosti saldonsa 16 pudotuspelin jälkeen 26 pisteeseen. Silti hän on kahden pisteen päässä pudotuspelien pistepörssiä johtavasta joukkuetoveri Connor McDavidista.

- On todella vaikeaa olla parhaimmillaan jokaisessa ottelussa ja jokaisessa vaihdossa. Olemme kuitenkin jossain määrin löytäneet itsellemme oikean uran. Toivottavasti sille tulee jatkoa, Draisaitl sanoi.

Stars - Oilers 2-4

Täältä löydät uusimmat uutiset ja videot Stars - Oilers -sarjasta

Aiheeseen liittyvä sisältö