Suomen lähes täydellinen olympiaturnaus päättyi kyyneliin

Helmikuista 4 Nations Face-Off-turnausta odotellessa kolumnistimme Risto Pakarinen muistelee Leijonien esiintymisiä aiemmissa kansainvälisissä turnauksissa. Tässä kolumnissa hän kääntää katseensa vuoden 2006 olympiafinaaliin.

Ville Peltonen ja Jere Lehtinen olivat 12-vuotiaita, muutaman viikon päässä teini-iästä, ja Saku Koivu 11, kun Ruotsin Anders “Masken” Carlsson masensi Suomen kahdella pikamaalilla ottelun lopussa Moskovan MM-kisoissa 1986. Vuoden 2006 olympiajoukkueen vanhin pelaaja, Teppo Numminen, oli voittamassa SM-kultaa 18-vuotiaana keväällä 1986, mutta ei ollut mukana MM-kisoissa.

Vuonna 1986 oli melkein mahdotonta kuvitella, että Suomi pelaisi olympiafinaalissa tai voittaisi maailmanmestaruuden.

Mutta yhdeksän vuotta myöhemmin Tupu-Hupu-Lupu-ketju johdatti Suomen historialliseen MM-kultaan ja 11 vuotta sen jälkeen olympiafinaaliin, jossa se kohtasi Ruotsin.

Tre Kronorilla oli niin ikään kasassa “kaikkien aikojen maajoukkue”, jonka kirkkaimpina tähtinä loistivat Koivua ja kumppaneita muutaman vuoden vanhemmat Nicklas Lidström ja Mats Sundin sekä Peltosen ja Lehtisen ikätoverit Daniel Alfredsson ja Peter Forsberg. Kaikkiaan Ruotsilla oli Torinon kisajoukkueessa ainoastaan viisi ei-NHL-pelaajaa ja heistäkin Kenny Jönssonilla oli takanaan hieno kymmenen vuoden ura Pohjois-Amerikassa. Maalivahtiosasto oli nuoren, ensimmäistä NHL-kauttaan pelanneen Henrik Lundqvistin hallussa.

Mutta myös Leijonien luotsi Erkka Westerlund sai kasaan uransa parhaan maajoukkueen, jonka tähtinä tuikkivat Tupun, Hupun ja Lupun lisäksi NHL:n huipulle palannut Teemu Selänne sekä Florida Panthersin kapteeni Olli Jokinen. Puolustuksen tukipilareita olivat Nummisen lisäksi Nashville Predatorsin Kimmo Timonen ja Vancouverin Sami Salo sekä hivenen yllättäen ykkösmaalivahdiksi noussut Antero Niittymäki.

Torinon olympiaturnauksen aikana Suomi nousi jopa mestarisuosikiksi, sillä niin vakuuttavaa jälkeä Leijonat teki alkusarjassa. Suomi voitti lohkonsa puhtaalla pelillä eikä päästänyt viidessä ottelussa kuin kaksi maalia, molemmat 4-2 voitossa Tshekistä.

Sveitsi kaatui 5-0, Italia 6-0, Saksa 2-0 ja Kanada 2-0.

– En voi sanoa, että hävisimme virheidemme vuoksi. Suomi voitti, koska se oli parempi, Kanadan valmentaja Pat Quinn totesi.

Westerlund sai Suomen pelaamaan tiiviisti ja tehokkaasti. Tasaviisikoilla Suomi ei päästänyt maaliakaan.

– Suomi ei ole turnauksen paras maa paperilla, mutta silmiinpistävää on ollut se, kuinka yhtenäisesti pelaamme, sanoi Leijonien kapteeni Saku Koivu.

– Lähtökohtana oli, ettemme ole kisojen taitavimpia. Meidän on siis pelattava joukkueena, sanoi Teppo Numminen.

Ruotsin joukkueen tasaisuudesta kertoo se, että vaikka joukkue teki ainoastaan neljä maalia vähemmän kuin Suomi, pistepörssin kahdeksan parhaan joukossa oli viisi suomalaista ja kaksi ruotsalaista. Tehojen jakautuminen tasaisesti näkyi Sveitsiä vastaan pelatussa puolivälieräottelussa. Tre Kronor voitti ottelun 6-2, ja joukkueesta löytyi viisi eri maalintekijää. Välierässä Ruotsi kukisti Tshekin 7-3 seitsemän eri maalintekijän voimin.

Suomen reitti finaaliin oli kivikova. Ensin vastaan asettui Yhdysvallat ja sitten Venäjä. Leijonat hallitsi Yhdysvaltoja vastaan pelattua ottelua alusta loppuun ja johti sitä 2–0 ja 4–2 ennen kuin Brian Gionta viimeisteli loppulukemat 4-3 viisi minuuttia ennen summerin soittoa.

Venäjää vastaan Suomi oli taas oma itsensä eikä antanut itänaapurille maaliakaan.

4–0.

Suomi oli olympiafinaalissa, vastassa Ruotsi, joka oli ennenkin pilannut suomalaisten juhlat.

Palasport Olimpicon kamppailusta tuli todellinen klassikko. Suomi meni ensimmäisessä erässä johtoon Timosen ylivoimamaalilla, kun hänen lämärinsä livahti Lundqvistin jalkojen välistä maaliin.

Henrik Zetterberg tasoitti ottelun onnekkaasti toisen erän alussa, kun hänen syöttönsä kimposi suomalaispuolustajasta maaliin. Seitsemisen minuuttia ennen erän päättymistä Niklas Kronwall iski Zetterbergin syötöstä Ruotsin 2–1-johtoon, mutta vain puolitoista minuuttia johtomaalin jälkeen Peltonen nousi jälleen kerran esiin ja tasoitti ottelun upealla rystylaukauksella Jussi Jokisen vielä upeammasta syötöstä.

Kolmas erä ratkaisisi kaiken. Kentällä oli tilaa, sillä Tomas Holmström ja Jussi Jokinen istuivat jäähyaitiossa, joten erä aloitettiin neljällä neljää vastaan. Keskipisteen aloituksessa olivat vastakkain kapteenit Koivu ja Sundin.

Aloituksessa Koivun maila katkesi ja hän luisteli täyttä vauhtia vaihtoaitioon. Forsberg nappasi kiekon, ja kun hän vei sen hyökkäysalueelle vasemmalta, hänellä oli edessään kaksi suomalaista. Forsberg jätti kiekon takanaan tulleelle Sundinille, joka harhautti lähtevänsä kiertämään kulmaan, mutta hän syöttikin kiekon rystyllä siniviivalta tilannetta seuranneelle Lidströmille, joka latasi suoraan syötöstä ja yllätti Niittymäen.

Suomi jahtasi tasoitusta ja voitti kolmannen erän laukaukset 10-8. Leijonilla oli kaksi ylivoimatilaisuuttakin, mutta kiekko ei vain mennyt maaliin. Ja vielä 18 sekuntia ennen loppua Olli Jokinen pääsi laukomaan läheltä, mutta kiekko osui Lundqvistin mailakäden peukaloon.

– Jotenkin hänen onnistui torjua se. En unohda sitä ikinä, eikä unohda Lundqvistkaan, Jokinen totesi syksyllä 2024.

– Emme päässeet ihan samaan lentoon. Ruotsi pystyi pelaamaan tosi hyvin viisikkona, siihen oli vaikea iskeä. En usko, että joukkue oli fyysisesti väsynyt, Westerlund kertoi.

Ruotsin jääkiekon suurimmat tähdet Sundin, Forsberg ja Lidström petasivat maalleen sen historian toisen olympiakullan. Suomen kohtalona oli kompastua maaliviivalla, ja koko joukkueen ja koko kansakunnan pettymys kiteytyi Teppo Nummisen kyyneliin ottelun jälkeisessä haastattelussa.

– Pettymys on suuri. Ei hopea muutu koskaan kullaksi, mutta käsi sydämellä voin sanoa, että Torinon turnaus oli hienoin elämässäni. Näiden kavereiden kanssa pelaaminen elää loppuelämän muistoissani, Selänne totesi.

– Tämä on urheilun draamaa: finaali ratkeaa yhteen rikkinäiseen komposiittimailaan, Westerlund sanoi.