BOS 3, DET 2

NHL-kauden 2022-23 ensimmäinen pudotuspelipaikka on jaettu, ja se kuuluu Boston Bruinsille.
Bruins pelasi lauantaina kauden 64. ottelunsa, kaatoi Detroit Red Wingsin maalein 3-2 ja otti kauden 50. voittonsa. NHL:n historiassa mikään joukkue ei ole ehtinyt 50 voittoon yhtä nopeasti.

Lisäksi Bruinsista tuli NHL:n historiassa kolmanneksi nopeimmin pudotuspelipaikan varmistanut joukkue. Rivakampia ovat olleet vain Detroit (59 ottelua kaudella 1995-96) ja Dallas Stars (63 ottelua kaudella 1998-99).

Kapteeni Patrice Bergeron korosti ottelun jälkeen joukkueen yhtenäisyyden merkitystä.
- Tämän joukkueen syvyys on yksi parhaista, jonka olen kokenut. Meillä on myös loistava kemia. Jokainen voi antaa panoksensa ja tuntea itsensä tärkeäksi. Hienoa nähdä, miten eri kaverit nousevat esiin eri iltoina, Bergeron sanoi.
Bostonilla oli alla 2-3-kotitappio Edmonton Oilersille, joten ryhtiliike oli paikallaan.
- Häviön jälkeen meille oli tärkeää suunnata katse eteenpäin ja olla takertumatta menneeseen. Toisessa erässä aloimme taas pelata vahvaa kiekollista peliä. Pidimme kiekon hallussa, ajoimme vastustajan maalille ja paremmalle maalintekosektorille. Pystyimme ottamaan vastustajalta ajan ja tilan pois. Kun se onnistuu, pystymme luomaan hyökkäyspeliä ja painetta. Näin syntyy momentumia.
- Koko joukkueen on koko ajan uskottava itseensä ja tekemiseensä. Tämäkään ottelu ei ollut meiltä täydellinen, mutta pääsimme sentään takaisin voittosarakkeeseen. Voimme olla voitosta iloisia, mutta emme tyytyväisiä, tähdensi Bergeron.
Pudotuspelipaikka on Bostonille seitsemäs perättäinen. Viimeksi Bruins jäi ilman playoffeja kaudella 2015-16, jolloin se sijoittui Atlantic-divisioonassa neljänneksi.
Bruinsin nelosketju ratkaisi
Lauantainen matineaottelu eteni pitkään Detroitin merkeissä Andrew Coppin ja Alex Chiassonin vietyä vierasjoukkueen kahden maalin johtoon ensimmäisessä erässä. Bruins pysyi poissa tulostaululta yli puolet ottelusta, sillä Hampus Lindholmin tekemä isäntien avausmaali syntyi vasta ajassa 32.43. Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin tuli tasoitus, kun Bergeron viimeisteli uransa 130. ylivoimamaalin.
Bergeronin osumaan syöttöpisteet saivat Jake DeBrusk ja Washington Capitalsista 25. helmikuuta hankittu puolustaja Dmitry Orlov. Orlov on osoittanut nappihankinnaksi, sillä hänellä on seitsemästä ensimmäisestä Bruins-esiintymisestään kymmenen tehopistettä (3+7). Kukaan muu puolustaja Bruinsin historiassa ei ole päässyt kymmeneen pisteeseen yhtä nopeasti ensimmäisissä otteluissaan bostonilaisjoukkueen väreissä.
Bergeronin hehkuttama syvyys nousi ratkaisurooliin, sillä lauantain voittomaalikunnian sai vasta kauden kymmenennen osumansa tehnyt Garnet Hathaway. Ville Hussoa Red Wingsin maalilla tuurannut Magnus Hellberg sylkäisi helpon paluukiekon, ja Hathaway suti pelivälineen verkkoon pelikellon näyttäessä lukemia 53.54.

BOS-DET: Hathaway hyödyntää paluukiekon

Hathawayn, A.J. Greerin ja Tomas Nosekin muodostama duunarihenkinen ketju esiintyi muutenkin mallikkaasti.
- Pelasimme identiteettimme mukaan. Karvasimme ja rakensimme peliä. Pelaamisemme kulki hyvin alueelta toiselle ja pääsimme viemään kiekkoa hyökkäysalueelle, iloitsi Hathaway.
- Paransimme loppua kohden, ja maali oli ketjullemme vain kirsikka kakun päälle. Pystyimme hieman väsyttämään vastustajaa. Kun maali syntyi, koko halli hullaantui. Tunteet nousivat siinä pintaan, ratkaisija myönsi.
Myös Greerille (0+1) ratkaisurooli varmasti maistui, sillä kanadalaissyntyiselle hyökkääjälle tehopiste oli 12 viime otteluun vasta toinen.
- Detroit puski vahvasti ottelun alussa, mutta mielestäni pelasimme toisessa erässä parasta Bruins-jääkiekkoamme. Pelasimme hyökkäävästi, olimme sitkeitä ja yhtenäisiä. Kolmas erä ei ollut joukkueelta parasta mahdollista, mutta vaikeudet on aina voitettava, Greer kommentoi.
Hathaway valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi, ja kakkostähden kunnian pokkasi Bruinsin maalivahti Linus Ullmark. Kauden aikana 40 kamppailussa esiintynyt Ullmark on erinomaisessa vireessä. Nyt kertyi 29 torjuntaa ja kauden 33. otteluvoitto. Bruinsin ja koko NHL:n historiassa suurempaan voittomäärään kauden 40 ensimmäisessä ottelussaan on ehtinyt vain Tiny Thompson, joka voitti 40 ensimmäisestä kamppailustaan 35 kaudella 1929-30.
Lauantain otteluiden jälkeen Bruins piti koko liigan kärkipaikkaa 105 sarjapisteen saldollaan. Eroa kakkoseen, Carolina Hurricanesiin, oli 11 pistettä. Sunnuntaina Boston aloittaa vieraskiertueen, joka käsittää viisi ottelua.