Sama jatkui lauantaina, kun Red Wingsin seurajohto summasi mennyttä talvea. Sekä päävalmentaja Derek Lalonde että GM Steve Yzerman kiittelivät Hussoa hyvästä kaudesta, vaikka huhtikuu olikin pettymys.
- Villellä oli todella hyvä kausi. Hän pelasi enemmän kuin koskaan aiemmin NHL:ssä. Hänen henkilökohtaiset lukemansa kauden lopussa eivät olleet loistavat, mutta hän on paininut vamman kanssa. Yhdessä kohtaa emme tienneet, pystyisikö hän enää pelaamaan tällä kaudella. Fyysisesti hän suoriutui hyvin, mutta ehkä hän ei ollut henkisesti täysin valmis pariin viimeiseen viikkoon, Yzerman sanoi kerratessaan seuran puntarointia peluutuksen suhteen Husson loukkaantumisen jälkeen.
Husso oli pari viikkoa pelaamatta maaliskuun lopusta huhtikuun alkuun. Palatessaan hän torjui heti nollapelin, mutta kauden neljä viimeistä ottelua menivät pahasti penkin alle ja heikensivät kokonaistilastoja.
- Jokainen tiedostaa, kuinka koetteleva rooli on pelata ykkösmaalivahtina NHL:ssä. Uskon, että Villestä tulee siinä vain parempi. Hän oli yli puolet kaudesta erittäin hyvä ja voitti meille monta peliä. Haasteena on pystyä onnistumaan siinä illasta toiseen. Enimmäkseen olen kuitenkin tyytyväinen hänen otteisiinsa, Yzerman lisäsi.
Lalonde oli puhunut kuorman kasaantumisesta jo hyvissä ajoin ennen Husson jäämistä kokoonpanon ulkopuolelle. Haasteena oli ylläpitää tasapainoa palautumisen ja voittojen välillä, sillä normaalilla tasollaan Husso oli joukkueelleen niin tärkeä palanen.
Hussolle kertyi lopulta kaikkiaan 56 ottelua, lähes 20 enemmän kuin viime kaudella St. Louis Bluesissa. Hän torjui neljä nollapeliä ja torjuntaprosentiksi muodostui 89,6. Neljästä viimeisestä ottelusta tuli pelkkiä tappioita ja Red Wings päästi niissä yhteensä 23 maalia.