Stars

NHL-kauden 2023-24 harjoitusottelut käynnistyvät 23. syyskuuta Australian Melbournessa. Luomme katsauksen jokaiseen joukkueeseen ennen kuin kiekko putoaa jäähän. Tänään vuorossa on Dallas Stars.

Starsin pudotuspelitaival päättyi viime kaudella Läntisen konferenssin finaaleihin. Vegas Golden Knights kaatoi dallasilaiset lännen finaalisarjan kolmessa ensimmäisessä ottelussa ennen kuin Stars pystyi ottamaan kaksi peräkkäistä voittoa. Kuudennessa ottelussa väsynyt Stars ei pystynyt enää kyydissä ja lopputuloksena oli tyly tappio lukemin 0-6.

Parin vuoden tauon jälkeen Dallas pystyi kuitenkin pelaamaan pitkän pudotuspelikevään, jollaista siltä myös nykyisellä kokoonpanolla odotetaan. Edellisen kerran Stars oli Stanley Cup -finaaleissa kesällä 2020, jolloin se taipui Tampa Bay Lightningille kuudessa ottelussa.

Stars siirtyi viime kaudella Pete DeBoerin valmennukseen, jonka myötä joukkueen pelitapa muuttui hieman hyökkäävämmäksi. Elementit parempaan tuloksentekoon olivat, sillä esimerkiksi Starsin ykkösvitjaa johtavalla suomalaiskeskushyökkääjä Roope Hintzillä ja 24-vuotiaalla yhdysvaltalaishyökkääjä Jason Robertsonilla oli allaan NHL-uriensa tuloksellisesti parhaat kaudet.

Robertson saavutti viime kaudella ensimmäistä kertaa NHL-urallaan sadan tehopisteen rajapyykin, kun hän keräsi pelaamissaan 82 runkosarjaottelussa 46+63=109 tehopistettä. Robertsonin ja Hintzin lisäksi lähes piste per peli -tahtiin ylsivät hyökkääjät Jamie Benn, Joe Pavelski ja suomalaisittain historiallisen tehokkaan kauden pelannut puolustaja Miro Heiskanen.

10.27 Jason Robertson

Stars ei menettänyt kesän mittaan merkittäviä palasia joukkueestaan, ja hyökkäystä vahvistettiin Matt Duchenella ja Craig Smithillä, jotka tuovat syvyyttä Dallasin kokoonpanoon. Muuten joukkue jatkaa tutussa valmennuksessa ja tutulla kokoonpanolla, nyt vuoden kokeneempana.

Dallas lukeutuu tulevalla kaudella mestarisuosikkien haastajiin. Joukkueella on kaikki edellytykset edetä Stanley Cup -mestaruuteen saakka. Starsin kokoonpano on vahva, ja siinä on riittävästi syvyyttä, joten se kestää jonkin verran myös loukkaantumisia. Runkosarjassa joukkueen pitäisi taistella Läntisen konferenssin voitosta.

Alustava kokoonpano 2023-24

Jason Robertson – Roope Hintz – Joe Pavelski
Jamie Benn – Wyatt Johnston – Jevgeni Dadonov
Mason Marchment – Matt Duchene – Tyler Seguin
Ty Dellandrea – Radek Faksa – Craig Smith

Ryan Suter – Miro Heiskanen
Thomas Harley – Jani Hakanpää
Esa Lindell – Nils Lundkvist

Jake Oettinger
Scott Wedgewood

Ylimääräiset: Sam Steel, Joel Hanley, Gavin Bayreuther

Seuraa tätä nuorta lupausta

Yhdysvaltalaishyökkääjä Wyatt Johnston tuli viime kaudella ryminällä mukaan Dallasin NHL-kokoonpanoon. Kesken viime kevään pudotuspelien 20 vuotta täyttänyt Johnston nosti rooliaan kauden läpi ja pelasi pudotuspeleissä jo neljänneksi eniten Starsin hyökkääjistä. Jääaikaa herui sekuntia vaille 17 minuuttia ottelua kohden.

Johnstonin debyyttikausi oli täsmäosuma Dallasille, sillä hän pystyi nuoresta iästään huolimatta pelaamaan kypsästi joukkueen keskikaistalla hieman isommassakin roolissa. Tulevan kauden hän pääsee aloittamaan todennäköisesi Hintzin takana joukkueen kakkosvitjan keskushyökkääjänä kokeneiden Jamie Bennin ja Jevgeni Dadonovin välissä. Viime kaudella Johnston pelasi täydet 82 ottelua ja kirjautti niissä tehot 24+17=41. Ensi kaudella häneltä voidaan odottaa isompaa pistepottia.

Starsin suurin kysymysmerkki

Starsin suoritustaso heitteli viime kaudella pudotuspeleissä yllättävän paljon. Toki joukkue kärsi jonkin verran loukkaantumisista ja pelasi muutamia pitkiä otteluja, mutta ne kuuluvat asiaan kevään peleissä. Tähän ongelmaan tulisi löytää ratkaisu DeBoerin johdolla. Joukkue lähtee toiseen kauteensa hänen komennossaan lähes samalla kokoonpanolla, joten nyt pelisapluunan pitäisi olla selkeä kaikille.

Jotkut pelaajat pelasivat myös valtavia minuutteja, ja esimerkiksi puolustaja Heiskanen oli pudotuspeleissä jäällä lähes joka toisessa vaihdossa. Kuormituksen kannalta olisi hyvä, jos vastuuta pystyttäisiin jakamaan enemmän myös kauden ratkaisuhetkillä.

Maalivahti Jake Oettinger pelasi viime kaudella jälleen vakuuttavan runkosarjan. Hänen torjuntaprosenttinsa oli 91,9 ja päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa 2,37.

Jake-Oettinger

Toissa kaudella Oettinger piti lähes omakätisesti Starsin mukana ensimmäisen playoff-kierroksen ottelusarjassa, jossa Dallas taipui Calgary Flamesille seitsemässä ottelussa. Viime kevään pudotuspeleissä Oettinger oli kuitenkin hämmästyttävän epävarma ja päästi helppojakin maaleja selkänsä taakse, mikä loi lisää epävarmuutta Starsin valmiiksi epätasaiseen suoritustasoon.

Oettinger pelasi viime kevään pudotuspeleissä 19 ottelua, joissa hänen päästettyjen maalien ottelukohtainen keskiarvonsa oli 3,06 ja torjuntaprosenttinsa 89,5, siis selkeästi heikommat kuin runkosarjassa. Mestaruudesta taisteleminen vaatii myös ykkösmaalivahdilta parempia otteita keväällä.

Aiheeseen liittyvä sisältö