Hänen paikkansa ottaa väliaikaisesti Don Maloney, joka on toiminut Calgaryn kiekkotoimintojen varapuheenjohtajana viiden kauden ajan.
Flames jäi tällä kaudella pudotuspelien ulkopuolelle. Trelivingin aikana seura ylsi playoffeihin viidesti. Vuosina 2015 ja 2022 Flames eteni pudotuspelien toiselle kierrokselle. Seura ei ole yltänyt pudotuspeleissä neljän parhaan joukkoon 19 vuoteen.
Flamesin saldo oli Trelivingin aikana 362-265-73. Hänen alaisuudessaan työskenteli yhteensä viisi eri päävalmentajaa, Bob Hartley, Glen Gulutzan, Bill Peters, Geoff Ward ja nykyinen pääluotsi Darryl Sutter.
Maloney ei hyppää vakituisen GM:n tehtävään, vaan hän toimii pestissä niin pitkään, että Trelivingille löytyy jatkaja.
- Tämä on vaikea päivä, koska lähdemme eri suuntiin hyvän kollegan ja ystävän kanssa. Olemme kiitollisia Bradin teoista yhdeksän kauden aikana, ja toivotamme hänelle onnea tulevaisuuteen. Meidän täytyy kuitenkin mennä eteenpäin seuramme ja fanien takia, ja olemme varmoja, että Donin kokemuksen avulla löydämme juuri oikean GM:n jatkamaan Bradin työtä ja johdattamaan meidät Stanley Cupiin, kommentoi Flamesin omistavan CSEC:n puheenjohtaja ja toimitusjohtaja John Bean.
Lisää aiheesta:[Niukkoja tappioita kerännyt Flames jäi lopullisesti playoff-junasta\]