3QsFIDAL

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä Dallas Starsista.

Dallas Starsin metsästys jatkuu. Viime vuosina joukkue on ansainnut paikkansa suurten mestarisuosikkien joukossa, mutta matka on päättynyt juuri ennen Stanley Cup -finaaleja. Kokoonpano on edelleen laadukas, mutta kaikkia kesällä tapahtuneet muutokset eivät ole vakuuttaneet.

Muuttuiko puolustus parempaan vai huonompaan suuntaan?

Chris Tanevia saattaa vielä tulla ikävä. Kokenut puolustaja on varma suorittaja, luotettava kahden suunnan luutija ja parhaimmillaan jopa yli 20 pisteen mies. Myös Jani Hakanpää oli Starsille arvokas leveyttä tuova puolustaja. Molemmat siirtyivät Dallasista toisaalle.

Starsin takalinjojen kolmas lähtijä oli Ryan Suter, jonka sopimus ostettiin ulos. Hän täyttää jo 40 vuotta, mutta löysi silti uuden kodin St. Louis Bluesista. Ratkaisut olivat osa pakiston muutosvyöryä, jonka seuraukset nähdään vasta syksyn edetessä.

– Katsotaan, miten kaikki loksahtaa paikoilleen. Olemme hyvä joukkue. Katsotaan, miltä kokonaisuus näyttää ja mihin suuntaan mennään. Kaikkien on jatkettava kypsymistä ja suurempiin rooleihin kasvamista, Starsin GM Jim Nill pyöritteli heinäkuun lopussa.

– Hyvä juttu on, että meillä on tekemiemme ratkaisujen myötä tilaa palkkakaton alla. Meillä on liikkumavaraa. Pysymmekö ehjinä? Tuleeko loukkaantumisia ja tarve tehdä päätöksiä? Joukkueen perusta on vahva.

Tällä erää lähtijät on korvattu määrällisesti, mutta ei välttämättä laadullisesti. Uusiksi kasvoiksi puolustukseen tulivat Matt Dumba, Ilja Ljubushkin ja Brendan Smith. Ainakaan iällä näitä vaihtoja ei voi perustella, sillä kaikki kolme korvaajaakin ovat kolmekymppisiä pelimiehiä. Ensisijaisesti taustalla ovat toki sopimustekniset seikat.

Miro Heiskanen ja Esa Lindell hoitavat kyllä hommansa, mutta mitä tapahtuu heidän vierellään? Esimerkiksi Thomas Harleyn ja Nils Lundkvistin kaudet voivat olla uran toistaiseksi tärkeimpiä.

BOS-DAL: Lindell kiskaisee Starsin johtoon kolmannessa erässä

Syttyykö nuorisossa uusia tähtiä?

Nill on puhunut kypsymisestä ja kasvamisesta, eikä sillä viitata ensisijaisesti 35-vuotiaaseen Jamie Benniin tai 33-vuotiaaseen Matt Ducheneen. Starsilla on joukko muitakin iäkkäitä pelaajia, joiden tehovuosia on jäljellä ehkä pari. Samaan aikaan sillä on kuitenkin oikeasti laadukkaita nuoria pelaajia, joista osa (varsinkin parikymppisistä nousukkaista) on valmiita jopa merkittäviin rooleihin NHL:ssä.

Nyt eletään siis jopa jossain määrin etsikkoaikaa. Benn, Duchene, Tyler Seguin ja kumppanit voivat edelleen kantaa oman merkittävän kortensa kekoon johtavina pelaajina. Samaan aikaan Wyatt Johnston, Logan Stankoven ja Mavrik Bourque voivat ottaa merkittäviäkin kehitysharppauksia ilman, että joukkueen pitäisi kyntää sukupolvenvaihdoksen aikaan pohjalla.

Nuoriso-osaston kurssi onkin tärkeä sekä tämän kauden syvyyden että tulevien vuosien kilpailukyvyn kannalta. Johnston puhkesi jo kukkaan viime kaudella puhkoessaan 30 maalin rajan. Tällä kaudella voisi hyvinkin olla Stankovenin vuoro. Hän on 21-vuotias ja antoi viime kaudella näyttöjä. Ottelumäärä NHL:ssä jäi vielä pieneksi.

Bourque ja puolustaja Lian Bichsel ovat omalla polullaan varhaisemmassa vaiheessa. Bourque on "jo 22-vuotias", ja hänen pitäisi nyt nousta AHL-joukkueen ykköspelaajasta hyödylliseksi NHL-hyökkääjäksi. Bichsel on 20-vuotias sveitsiläinen, jota on siunattu kahden metrin ja sadan kilon raameilla, ja hänestä halutaan leipoa tulevaisuuden luottomiestä Heiskasen johtamaan pakistoon.

DAL-NYI: Stankoven tekee ensimmäisen NHL-maalinsa tiuikalla rannevedolla

Löytyykö puuttuva palanen?

Stars on ollut jo jonkin aikaa lähellä. Viime kaudella se voitti Central-divisioonan ja oli myös Läntisen konferenssin paras runkosarjajoukkue. Se on pelannut Läntisen konferenssin finaalissa kahdesti peräkkäin, vuonna 2020 se eteni jopa Stanley Cup -finaaliin asti. Seurahistorian ainoa mestaruus on kuitenkin edelleen vuodelta 1999.

Odotukset ovat nytkin aivan yhtä korkealla. Stars on tulevan kauden suurimpia mestarisuosikkeja. Jotain on kuitenkin aina puuttunut. Tämä kesä ei ole tarjonnut ihmeitä, ja puhutuimmat peliliikkeet ovat olleet ulospäin suuntautuneita siirtoja. Johtoportaassa ollaan kuitenkin luottavaisempia.

– Mielestäni joukkueemme saattaa olla vähäsen parempi kuin viime vuonna tähän samaan aikaan, joten katsotaan. Annetaan kauden alkaa ja katsotaan, missä mennään, GM Nill sanoi.

Nill palkittiin viime kauden päätteeksi NHL:n parhaana GM:nä toisen kerran peräkkäin. Se antaa Starsin pomolle siis jonkin verran siimaa, mitä tulee joukkueen muovaamiseen ja vaihtelevan vastaanoton saaneisiin ratkaisuihin.

Minkään organisaation päätavoitteissa ei ole kuitenkaan koristella GM:n takanreunusta henkilökohtaisilla palkinnoilla. Nillin aiemmin mainitsema liikkumavara saattaa joutua käyttöön, jos joukkue näyttääkin ottaneen takapakkia.

Aiheeseen liittyvä sisältö