GettyImages-2151006269

NHL-kauden 2024-25 harjoitusleirejä odotellessa otamme liigan kaikki 32 joukkuetta vuorollaan lähempään tarkasteluun elokuun alusta lähtien. Tänään nostamme esiin kolme olennaista kysymystä Nashville Predatorsista.

Nashville Predatorsin uudistuneesta joukkueesta löytyy laatua kaikille osa-alueille. Nashvillessa tarvitaan kuitenkin koko ryhmän venymistä, jotta paluu liigan kärkikastiin olisi mahdollinen.

Voittaako Saros Vezina Trophyn?

Predatorsin tavoite on tietenkin menestyksen saavuttaminen joukkueena, mutta jos sitä alkavalla kaudella siunaantuu, saattavat henkilökohtaisetkin palkintokaapit saada täytettä. Ykköstorjuja Juuse Saroksella on kaikki mahdollisuudet pokata liigan parhaalle maalivahdille ojennettava palkinto, Vezina Trophy.

Saroksen nauttimasta arvostuksesta kertovat esimerkiksi kolmen parhaan joukkoon pääseminen Vezina-äänestyksessä sekä kaksi kutsua All-Star-otteluun. Viime kauden lyhyin NHL:ssä pelannut maalivahti on näyttänyt olevansa torjuntataidoissa useampia veskareita päätä pitempi.

Kolmen viime NHL-kauden aikana Saros on pelannut enemmän otteluita (195) kuin kukaan muu maalivahti. Perässä tulevat Winnipeg Jetsin Connor Hellebuyck (190) ja Tampa Bay Lightningin Andrei Vasilevski (175). Myös torjuntoja forssalainen on saanut tililleen enemmän kuin kukaan muu. Samalla aikajänteellä Saros on toiseksi eniten voittoja (106) koonnut maalivahti. New York Rangersin Igor Shestjorkin on poistunut kaukalosta 109 kertaa voittajana.

Saroksen parhaat pelastukset kaudelta 2023-24

Vaikka Saros ehti jo käväistä kuumana siirtohuhujen aiheena, ura jatkuu Nashvillessa. Heinäkuussa maalivahti ja Predators solmivat kahdeksan vuoden mittaisen ja 61,92 miljoonan dollarin arvoisen jatkokontrahdin (keskimääräinen vuosiarvo 7,74 miljoonaa), joka tulee voimaan kaudelle 2025-26.

– Tämä nuori mies on todistanut olevansa yksi NHL:n parhaista maalivahdeista, GM Barry Trotz sanoi.

– Olemme jo pitkään ajatelleet, että Juuse viettäisi koko NHL-uransa Predatorsissa. Tämä on uusin askel siinä prosessissa. Kilpailuhenkisyytensä ja työmoraalinsa ansiosta hän voi saavuttaa yhä enemmän menestystä ykkösmaalivahtinamme, arvioi Trotz.

Osaltaan Saros jatkaa Pekka Rinteen luomaa maalivahtiperinnettä. Rinne, seuran merkittävin pelaajalegenda, esiintyi Predatorsin väreissä 683 kertaa runkosarjassa ja 89 kertaa pudotuspeleissä. Jos kaikki sujuu odotetusti, alkavalla kaudella Saros nousee Nashvillen seurahistorian toiseksi eniten otteluita pelanneeksi maalivahdiksi.

Vastaavatko kokeneet huippuhankinnat suuriin odotuksiin?

Predatorsin seurajohto pani haisemaan vapaiden pelaajien markkinoiden avauduttua ja järjesti allekirjoitukset paperiin kolmelta loistavalta jääkiekkoilijalta. Hyökkääjät Steven Stamkos ja Jonathan Marchessault sekä puolustaja Brady Skjei näyttelevät massiivisen suuria rooleja siinä, miten pitkälle Nashvillen rahkeet riittävät.

Stamkos, 34, on kärsinyt pahoistakin loukkaantumisista, mutta mikään ei viittaa vauhdin hidastumiseen. Hän on pelannut nyt kolme kautta putkeen terveenä ja kaapinut jokaisella sesongilla yli tehopisteen ottelua kohden. Päävalmentaja Andrew Brunette peluuttaa hyökkäävää jääkiekkoa – se sopii Stamkosille.

TBL-BUF: Stamkos laukoo kauden 40. osumansa

– Hän haluaa, että puolustajat liikuttavat kiekkoa taitaville hyökkääjille mahdollisimman nopeasti. Hyökkääminen ei ole silti yltiöpäistä. Nashvillella on laatua kaikilla osa-alueilla. Kun vielä ajatellaan perheasioitakin, Nashville oli loistava vaihtoehto. Haluamme voittaa Stanley Cupin, sen takia jääkiekkoa pelataan, Stamkos sanoi heinäkuussa.

Puheet eivät ole suunpieksäntää, sillä Stamkos on alan kokemusasiantuntija. Kanadalainen nosti Tampa Bay Lightningissa pokaalia kahteen kertaan. Lordi Stanleyn maljasta voittoskumppaa on siemaillut myös Marchessault, joka valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi viime vuonna. Mestaruuden voitti hänen edustamansa Vegas Golden Knights. Marchessault ei suostunut ottamaan menestyskrapulaa sanavarastoonsa, vaan nakutti mestaruutta seuranneella kaudella maaliennätyksensä 42.

Stamkos ja Marchessault ovat kullanarvoisia lisiä Predatorsin ylivoimapeliin, joka vaipui keskinkertaisuuteen aivan liian monena iltana. Erikoistilanneosaamista tuo myös Skjei, jolla on valmiudet ensiluokkaiseen yli- ja alivoimapelaamiseen. Minnesotalainen luuti viime kaudella Carolina Hurricanesin takalinjoilla yli 21 minuuttia ottelua kohden.

DAL-VGK: Marchessault ja Eichel juonivat tasoitusmaalin

Rahakkaat sopimukset kertovat, miten vahvasti Nashville kolmikkoon luottaa. Stamkosin (keskimääräinen vuosiarvo 8 miljoonaa dollaria), Marchessault’n (5,5 miljoonaa) ja Skjein (7 miljoonaa) kontrahdit tuovat palkkapainetta, mutta trio on varmasti valmis antamaan panosta koko rahan edestä.

Riittävätkö toisen aallon tehot ja puolustuksen syvyys?

Vaikka Predatorsin miehistön kärki on korkealaatuinen, kaikkea ei voi sysätä nimekkäimpien pelaajien hartioille. Toisesta aallosta tuleva tuki onkin äärimmäisen tärkeä tekijä siinä, pystyykö joukkue hilaamaan itsensä liigan keskikastista parhaiden joukkoon.

Katseet kääntyvät Tommy Novakin, 27, kaltaisiin kavereihin. Hän on Predatorsin oma varaus vuodelta 2015. Varaustilaisuuden jälkeen Novak pelasi peräti neljä kautta yliopistoliigassa, ja reilusti yli 50 ottelun NHL-kausia on alla vasta yksi. Isoja otsikoita ei ole Novakista vielä revitty, mutta alkavalla kaudella hän taistelee paikasta kakkosketjun keskushyökkääjänä ja vastuusta kakkosylivoimassa.

Gustav Nyquistilla on 34 vuotta ikää mittarissa. Alla on silti NHL-uran tehokkain kausi. Puhkaisisiko syyskuussa ikämiesten luokkaan pääsevä ruotsalaisurheilija ensimmäisen kerran 30 maalin rajan?

Alakerrassa kapteeni Roman Josi ja uusi hankinta Skjei tarvitsevat puolustavia puolustajia tuekseen. Kokenut Luke Schenn viihtyy hyvin omassa päässä, ja Alexandre Carrier, 27, hakee nousua alansa eliittiin. Carrier, joka teki kolmen vuoden mittaisen ja 11,25 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen heinäkuussa, on tärkeä hahmo erityisesti alivoimapelaamisessa.

Aiheeseen liittyvä sisältö