Kysyttävää piisasikin, sillä Blue Jackets tiedotti samana päivänä erottaneensa päävalmentaja Brad Larsenin. Uutinen oli tullut Laineellekin puun takaa.
- Sain tietää siitä aamulla herättyäni, kun katsoin puhelintani. Olihan se yllätys, mutta meillä on ollut vaikeaa jo parin kauden ajan, ja joskus on vain tehtävä muutoksia. Seurajohto päätti nyt toimia näin. Katsotaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Nyt on hyvä aika tavallaan nollata tilanne, Laine totesi.
Laineella ei todellakaan ollut mitään pahaa sanottavaa entisestä päävalmentajastaan. Päinvastoin.
- Pidin "Larsista". Hän oli aina valmis auttamaan niin kaukalossa kuin sen ulkopuolella. Hän oli aina valmis keskustelemaan ja kuuntelemaan, ja arvostan häntä sen vuoksi todella paljon. Häntä tullaan varmasti kaipaamaan täällä, sillä hän on hyvä tyyppi ja työskenteli täällä kauan. Mielestäni meillä oli tosi hyvä suhde.
Larsenin luotsaaman Columbuksen (25-48-9) kausi oli totaalinen floppi, sillä sinitakit sukelsivat Itäisessä konferenssissa pää edellä altaan pohjaan. Idän viimeinen pudotuspelipaikka jäi peräti 33 pisteen eli liki valovuoden päähän. Yhdeksi syyksi kehnoon sesonkiin on tarjottu useita avainpelaajien, kuten esimerkiksi Laineen, loukkaantumisia.